Hämeen vaalipiiristä mukana on myös lahtelainen Marjo Loponen. Loponen on Räsäsen erityisavustaja ja avustava rooli hänellä on vaaleissakin. Loposen kuten muidenkin vähemmän tunnettujen ehdokkaiden tehtävänä on kerätä alueiltaan ääniä puolueelle, joka niitä todella tarvitsee.
Loponen sai viime eduskuntavaaleissa 1 863 ääntä, joista lähes kaikki Lahdesta ja sen lähikunnista. Loposen poliittiselle uralle Räsäsen pääseminen europarlamenttiin olisi mainio asia. Loponen nousisi siinä tapauksessa varasijaltaan eduskuntaan, kun Räsänen matkustaisi Strasbourgiin.
EU parlamenttipaikan uusiminen vaikeaa
Eduskuntavaalien ja erityisesti Ylen viimeisen mielipidetiedustelun mukaan kristillisdemokraattisen puolueen kannatus ei riitä EU-parlamenttipaikan uusimiseen. Viimeksi paikka irtosi 4,2 prosentin ääniosuudella. Ylen tiedustelussa puolueen kannatus on valahtanut 3,7 prosenttiin.
Päivi Räsänen takaa-ajoasemassa
Jos kristillisdemokraatit onnistuvat saamaan yhden mepin, on paikka kahden kauppa. Nykyinen meppi, Savoon paluumuuton tehnyt Sari Essayah on ennakkosuosikki ainakin Helsingin Sanomien eilen julkaistun kyselyn perusteella. Hänet haastaa riihimäkeläinen puolueen puheenjohtaja ja ministeri Päivi Räsänen.
Räsänen herättää intohimoja puolesta ja vastaan. Huolestuttavaa hänen kannaltaan on se, että kannatusluvut eduskuntavaaleissa ovat olleet laskusuunnassa. Vuonna 2007 Räsänen keräsi 8 053 ääntä. Neljä vuotta myöhemmin ääniä tuli yli tuhat vähemmän eli 6 995. Puolueen puheenjohtajalla ja ministerillä on kuitenkin aina näkyvyyttä ja aseman luomaa karismaa.
Muut ehdokkaat tuovat ääniä puolueelle
Muut kristillisdemokraattien ehdokkaat jäävät kahden vahvan naisen jalkoihin, vaikka mukana on kolme kansanedustajaa, joista Peter Östman vielä johtaa puolueen eduskuntaryhmää.