– Kaikki tietävät, miten vauvoja tehdään, mutta aina se ei ole niin yksinkertaista, Kati Kristiina Mouhu sanoo, vilkaisee vatsakumpuaan ja hymyilee.
Mouhun ja hänen puolisonsa Simo Näverin vauvahaave on muuttumassa todeksi äitienpäivän tienoilla. Takana on pitkä ja uuvuttava taival, sillä lasta on toivottu ja yritetty pitkään. Vuosiin on mahtunut suuria toiveita, iloa ja pettymyksiä. Epätoivoakin.
Kati Kristiina kertoo olleensa äitityyppiä aina. Jo lapsena hän järjesti naapurin lapsille askartelukerhoja ja au pairina hoiti muiden pienokaisia.
Kun hän tapasi opiskeluaikoinaan vuonna 2004 tulevan puolisonsa Simon, molemmille oli alusta asti selvää, että lapsi on tervetullut.
– Menimme naimisiin vuonna 2008. Viimeistään silloin ajattelimme, että lapsi saisi tulla milloin vain. Lasta on yritetty kuutisen vuotta. Neljä vuotta olemme oikeasti tehneet pikku Elliä. Matka oli pitkä ja ulkopuolistakin apua tarvittiin. Välillä meinasi usko loppua, että tuleeko meistä ikinä vanhempia. Kävimme aika pohjamudissa, tuleva äiti sanoo.
Raidallinen vauvanvaate antoi lupauksen tulevasta
Puinen pinnasänky seisoo ylväänä lastenhuoneessa. Tyynylle on aseteltu pieni valkoinen potkupuku. Seinällä on neljä kehystä, joissa jokaisessa on yksi kirjain. Yhdessä ne muodostavat nimen Elli.
Vaatehyllyyn on viikattu väri- ja kokojärjestykseen lisää bodyja ja muita vauvanvaatteita. Kodinhoitohuoneessa vauvan tuleva hoitopöytä on varusteltu valmiiksi uutta tulijaa varten: vaipat, pumpulilaput, miniatyyrikokoinen hammasharja ja muut tarvikkeet ovat siististi omissa koreissaan.
Kati Kristiina hypistelee käsissään siniraidallista vauvanvaatetta.
– Ystäväni antoi vinkin, että heti kun olette käyneet ensimmäisessä ultrassa, jossa elämää näkyy, osta jokin pieni tavara, mitä voit hypistellä ja mikä on mukana koko raskausajan. Kun olin ostamassa bodya, aloin vollottaa solkenaan. Kassaneiti ihmetteli, onko kaikki hyvin. Sanoin, että on, mutta tämän hetken voisi ikuistaa. Se jäi kyllä ikuisesti mieleen, hän naurahtaa ja vakavoituu.
– Oli ihanaa, että oli jotakin hypisteltävää ennen kuin uskalsi luottaa ajatukseen, että kyllä se vauva sieltä oikeasti tulee.
Vanhemmuuden kaipuu täytti ajatukset
Ennen raskautta pariskunta kävi läpi monenlaisia pettymyksiä. Oli kohdun ulkopuolisia raskauksia, haaleita viivoja, hyvin alussa kesken menneitä raskauksia. Elämää elettiin kuukausi kerrallaan. Paineet, odotus ja stressi olivat valtavat. Kati Kristiina luonnehtii aikaa hulluksi.
– Käytin varmaan satoja ovulaatio- ja raskaustestejä. Hymiöiden ilmestyessä ovulaatiotestiin puolison oli parempi olla lähellä kotia. Kaikki tuntui suorittamiselta – näinkö niitä lapsia sitten saadaan? Kuinka kukaan tässä maailmassa voi ”vahingossa” tulla raskaaksi? Suodaanko meille ikinä sitä onnea?
Toive vanhemmuudesta oli niin vahva, että se valtasi ajatukset. Niinpä pari alkoi täyttää tyhjiötä kiireellä. He rakensivat talon ja Kati Kristiina perusti oman yrityksen.
– Kaikki sanoivat, että kun keskittää ajatukset johonkin muuhun, ”sitten se vauva sieltä tulee”. Näin ei todellakaan käynyt meillä. Hukuimme kiireeseen, ja tilanne näytti entistä toivottomammalta.
Kun lasta ei alkanut kuulua, pariskunta hakeutui lapsettomuushoitoihin julkiselle puolelle. Sitten alkoi tapahtua.
"Tulin vessasta tikku kourassa, huusin kuin hyeena ja itkin"
Päivä, jolloin Kati Kristiina näki raskaustestissä kaipaamansa tuloksen, koitti viime kesän lopulla. Oli sunnuntai, hän oli miehensä kanssa yrityksensä tiloissa tekemässä kirjanpitoa ja siivoamassa. Arkiselta tuntuva päivä sai hetkessä aivan toisenlaisen luonteen.
– Se oli hurjaa. Olimme hoidettavana ja kävimme mietoja menetelmiä läpi vuoden, eikä sinä aikana ei ollut yhtään toivonkipinää. Meille oli varattu alkionsiirrot ja muut ajat. Sitten sinä sunnuntaina tajusin, että olen jo uuden kierron toisessa päivässä, että nyt äkkiä testaamaan, hän kertoo ja jatkaa:
– Tulin vessasta tikku kourassa, huusin kuin hyeena ja itkin. Simokaan ei tajunnut tilannetta heti. Sitten vaan soittamaan äidille ja iskälle. Kun pientäkin merkkiä oli odottanut niin kauhean kauan, siitä piti iloita. Halusin huutaa koko maailmalle, että me saimme aikaiseksi edes tällaisen pienen pavun!
Muiden onnea oli vaikea kohdata
Viimein pariskunta oli samassa tilanteessa, jossa monet heidän ystävänsä ja läheisensä olivat vuosien aikana jo olleet ja iloinneet perheenlisäyksestään. Muiden vauvauutisia oli omien vastoinkäymisten keskellä ollut vaikea ottaa vastaan.
Samalla, kun halusi iloita toisten puolesta, omat pettymykset painoivat.
– Muistan, että istuimme mieheni kanssa moneen otteeseen saunassa ja itkimme yhdessä, että miten tämä voi mennä näin. Jossain vaiheessa ystävien oli vaikea kertoa meille uutisiaan. Mutta minusta oli parempi kertoa omista tuntemuksista muille sen sijaan, että olisin esittänyt, että ei tässä mitään, Kati Kristiina sanoo.
Raskaaksi tulemisen ongelmat heijastuivat myös parisuhteeseen.
– Parisuhde oli koetuksella. Nyt olemme paljon onnellisempia. Raskauden aikana on myös muistanut, miksi on toisen kanssa. Se on olennaista, sillä lapsi syntyy parisuhteeseen. Lapsi vahvistaa liittoamme ja kruunaa sen.
Jälkikasvusta haaveileville Kati Kristiina antaa yhden ohjeen: älkää lykätkö yrittämistä. Jos raskaaksi ei tulekaan heti, on aikaa miettiä muita vaihtoehtoja ja kokeilla erilaisia hoitokeinoja.
– Jos yhtään tuntuu siltä, että lapsi on tervetullut, antakaa mennä, kokeilkaa. Aina se ei ole niin yksinkertaista. Me lykkäsimme hoitoihin menemistä, koska ajattelimme sen olevan iso askel kohti jotakin epäluonnollista. Mutta elämää ei voi suunnitella.
Leijonaemo, vahvan naisen roolimalli ja suvun matriarkka
Yhdeksän kuukauden aikana tulevan äidin tunteet ja ajatukset ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Alussa oli valtava onni. Pian perässä seurannut fyysisesti huono olo ja muut terveysongelmat veivät odotuksesta parasta terää ja intoa, Kati Kristiina kertoo.
Myös töissä oli paljon järjesteltävää ennen kuin hän saattoi jäädä äitiyslomalle.
– Kun aloitin varhaistetun äitiysloman, annoin itselleni luvan luopua työminästäni sekä uranaisen roolistani ja sukeltaa vauva- sekä äitiysmaailmaan. Henkinen puoli auttoi fyysistä puolta. Lopussa olen voinut älyttömän hyvin. Nyt tämä on sitä, mitä kuvittelin raskauden olevan.
Vuosien haaveilun ja kuukausien odottamisen aikana tuleva äiti ja isä ovat ehtineet miettiä, millaisia vanhempia heistä tulee ja miten lapsi muuttaa elämää.
Kati Kristiina uskoo äitiyden ennen kaikkea haastavan miettimään omia elämäntapoja – sitä, millaisen mallin hän haluaa lapselle antaa. Hienoimpana hän pitää sitä, että voi opettaa asioita pienelle ihmiselle.
– Viedä häntä katsomaan maailmaa, opettaa kädentaitoja, tehdä yhdessä ruokaa, hoitaa häntä hänen sairastaessaan ja olla hänelle maailman paras äiti.
Lähipiiristään Kati Kristiina kertoo löytäneensä monia äitiyden malleja, joista hän aikoo ammentaa.
– Toivon, että minusta tulee vahvan naisen roolimalli lapselleni kuten oma äitini on ollut minulle. Lempeä ja ymmärtäväinen kuten edesmennyt mummoni. Leijonaemo kuten anoppini. Suvun matriarkka kuten elossa oleva mummoni, jolta lapsemme saa nimensä.