Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Harvinainen lintuhavainto keräsi bongareita Hollolaan

$
0
0

Hollolan Siikaniemessä tehtiin sunnuntaina harvinainen havainto mustaotsalepinkäisestä. Suomessa kyseisiä lintuja havaitaan joka vuosi muutama, mutta Päijät-Hämeessä edellinen havainto on vuodelta 2007. Havainnot keskittyvät touko-kesäkuuhun.

Kaiken kaikkiaan mustaotsalepinkäisiä on haivaittu Päijät-Hämeessä vain kahdeksan kertaa, kerrotaan BirfLide Suomesta.

– Mustaotsalepinkäinen on Etelä- ja Itä-Euroopan pesimälaji, joka viihtyy lähinnä viljelysmailla ja aroilla. Se muistuttaa isolepinkäistä, mutta on pienikokoisempia. Musta naamari yltää aina ylös otsalle saakka, mistä lintu onkin saanut nimensä, kertoo vt. suojelu- ja tutkimusjohtaja Tero Toivanen BirdLife Suomesta.

BirdLife Suomen valtakunnalliseen lintutietopalveluun Tiiraan kirjattu havainto innosti useammankin bongarin liikkeelle Hollolan Siikaniemeen. Tarkat kuvat yksilöstä ovat kuitenkin kortilla.

– Mustaotsalepinkäiset ovat arkoja lintuja, joten niitä on vaikea päästä kuvaamaan lähelle. Eikä niitä paranekaan hätistellä, toteaa Tero Toivanen.

Hän suosittelee kaikkia linnuista kiinnostuneita tiirailemaan ympärilleen, sillä kevään paras bongausaika on käsillä.

– Tähän aikaan voi nähdä esimerkiksi harvinaisia petolintuja kuten erilaisia kotkia, Toivanen vinkkaa.

Lintuhavainto voidaan hyväksyä myös ilman kuvaa

Mitään takuuvarmaa kikkaa harvinaisuuksien bongaamiseen ei ole. Löydön tekeminen edellyttää sekä kärsivällisyyttä että puhdasta onnea.

– Havainnot ovat työvoittoja ja yleensä tuuria. Täytyy viettää mahdollisimman paljon aikaa luonnossa, sillä tavalla niitä lintuja näkee, Toivanen tiivistää.

– Toki vuosi toisensa jälkeen linnut suosivat tiettyjä peltopaikkoja ja vesistöjä.

Tehdyt havainnot tarkastetaan etenkin, jos kyseessä on valtakunnallisesti harvinainen lintu. Havainto voidaan hyväksyä tietyissä tapauksissa myös ilman valokuvaa.

– Silloin vaaditaan hyvä kirjallinen kuvailu, joka on tarpeeksi perusteellinen, sanoo Toivanen.

Myös omat meriitit ovat olennaisia havainnon uskottavuuden kannalta, jos valokuva uupuu.

– Kyllä sillä on merkitystä, miten paljon on kokemusta linnuista ja onko nähnyt kyseistä lajia jossain aiemmin. Ne vaikuttavat käsittelyyn.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>