Muistan hyvin, kun ensimmäisen kerran äänestyslappu tippui omalla nimelläni postiluukusta. Silloin kuljin isäni vanhoissa farkuissa, paitojen kuului olla kuusi numeroa liian isoja ja hiukset olivat Robert Smithin innoittamana kuin laventelihattarapehko.
Olin käynyt niin vanhempieni kuin mummoni ja tämän siskojen kanssa erilaissa äänestyksissä. Kuullut, miksi kuuluu äänestää. “Ettei kaiken maailman tunarit pääse ihan liian helpolla päättämään.”
Minusta äänestäminen on hienoa. Jopa jännittävää. Ehdokkaan valinta on usein ollut pidemmän punninan tulos. Usein hyviä ehdokkaita on ollut useampi. Sinällään positiivinen ongelma.
Minulla on ollut onni, sillä osa ystävistäni on ollut innolla mukana etsimässä ehdokkaita. Ystävien kanssahan kaikki on hauskaa, jopa joskus tylsältä tuntuvat asiat. Twitterin kanssa ankeimmat vaalikeskustelut syttyvät kuin ilmiliekkeihin.
Äänestämisseremonia on tärkeä. Usein on ihan ennalta sovittu päivä ja aika, kun äänestämään lähdetään porukalla. Toisinaan extemporee olemme saaneet työpäivän päätteeksi inspiraation – mikä piristäisi tunnelmaa paremmin kuin ennakkoon äänestäminen! On menty oikein joukolla postiin ja raapustettu numerot lappuihin. Voi niitä muistoja!
Äänestämisen jälkeen kuuluu käydä vähintään kahvilla. Illallisellakin, etenkin jos käy äänestämässä päivän päätteeksi.
Meillä lapset ovat jo päässeet juonesta kiinni. Harmi vain, että tuntevat jo numerot ja koppiin heillä siis on porttikielto. Asia, joka tulee tuntumaan heistä huutavalta vääryydeltä. Toivottavasti ei sanan varsinaisessa muodossa.
Etenkin meidän ihan tavallistenkin kansalaisten tulee muistaa, että äänioikeus on vuoden 2014 maailmassakin vain harvojen oikeus. Meillä toki kaikkien täysi-ikäisten, mutta Suomi onkin poikkeus. Muistakaa arvostaa oikeuttanne – ja käyttää sitä.
Hanna Kopra
Kirjoittaja on mainosgraafikko, äiti, onnellinen lahtelainen Helsingistä ja Yle Lahden kolumnisti