Poliisin mukaan lämmin sää kuumensi ihmisten tunteita sunnuntaina, jolloin Lahdessa kirjattiin kolme pahoinpitelyä. Aamukuudelta Liipolan kaupunginosassa noin 60-vuotiaan miehen epäillään pahoinpidelleen hieman nuorempaa miestä iskemällä tätä nitojalla päähän asunnossa.
Poliisin tullessa paikalle molemmat miehet olivat edelleen asunnossa. He olivat päihtyneitä. Nitojaiskun päähänsä saanut vietiin sairaalaan.
Rähinöintiä oli muuallakin kaupungissa. Illemmalla Metsäpellossa toiselle miehelle kerrostalon ulko-oven avannut kolmikymppinen mies sai nyrkistä. Oven avanneelle tuli silmäkulmaan kuhmu.
Uhrin kertoman mukaan hän oli avannut tuntemalleen, samassa talossa asuvalle muutaman vuoden nuoremmalle miehelle oven, koska tämä oli unohtanut avaimensa. Oven avaamisen jälkeen nuorempi mies oli kuitenkin pamauttanut vanhempaa miestä silmäkulmaan.
Poliisi otti tekijän myöhemmin kiinni.
Yöllä Lahden keskustan ravintolassa viisikymppinen pariskunta riitautui, minkä seurauksena mies heitti naisen ulos kadulle. Naiselle ei tullut näkyviä vammoja. Poliisi tutkii tapauksia.