Viisi ällää tänä keväänä kirjoittanut Niilo Junnikkala suoritti kaksoistutkinnon, koska oli pakko. Todellisuudessa mitään pakkoa ei tietenkään ollut, mutta Junnikkala koki, että ylioppilaslakki on saatava painaa päähän.
– En voinut kuvitella, etten olisi kirjoittanut. Lukion oppimäärään mulla ei olisi ollut aikaa, mutta kyllä ihmisen ylioppilas pitää olla, hän sanoo.
Ei ihme, että nuoren miehen aika on ollut kortilla. Huippupianistiksi tähtäävä Junnikkala harjoittelee päivittäin pianonsoittoa viidestä kuuteen tuntia, toisinaan jopa työpäivän verran. Hän valmistuu tänä keväänä myös Lahden konservatoriosta.
Ylioppilaskirjoitusten ja soittamisen yhdistäminen oli Junnikkalalle helppoa. Hän on tottunut kurinalaisuuteen ja osaa aikatauluttaa tekemisensä.
– Kirjoitusosuus ei ollut mulle vaikea. Se tuli siinä sivussa, enkä tehnyt hirveästi töitä. Aikatauluni oli sellainen, etten stressaantunut. Tai no, filosofiaa olin käynyt vain yhden kurssin, mutta ostin kirjat ja luin ne kotona kuukautta ennen kirjoituksia. Silloin tuli olo, että ehdinkö käydä ne läpi. Ehdin.
Hän kirjoitti myös lyhyen matematiikan, äidinkielen, d-kielenä venäjän ja pitkän englannin.
– Haluan korostaa, että kirjoittamisen vaiva on ollut mitätön verrattuna siihen, mitä olen satsannut musiikkiopintoihin.
Fysiikkaa ja älliä tarvitaan
Piano on ollut Junnikkalan instrumentti aina – tai no, siitä asti, kun hän aloitti soittamisen musiikkiopistossa kahdeksanvuotiaana. Hänen mukaansa piano on monipuolinen soitin: tulkinnalliset mahdollisuudet ovat laajat.
Pianistin uraa suunnitteleva nuori mies luonnehtii, että hyvällä pianistilla on oltava huippu-urheilijan fysiikka ja filosofin tai matemaatikon älykkyys.
– Pianonsoitto on fyysistä ja henkistä työtä. Ollakseen huipulla pitää olla hyvä tekniikka ja luovuutta sekä älykkyyttä. Jotain mikä tuo tulkintaan syvyyden. Huipputasolla oleminen on hankalimpia asioita, mitä ihminen voi tehdä, hän naurahtaa.
Huipulle tähtää myös Junnikkala itse. Tie sinne kulkee jatko-opintojen kautta, mutta on toistaiseksi auki, mikä opinahjo kutsuu häntä ensi syksynä.
Monitaiturikin jännittää
Jos ylioppilaskirjoitukset olivat läpihuutojuttu ja aikomus on yltää mestaripianistiksi, voisi kuvitella, että tällaiselle monilahjakkuudelle kaikki on helppoa. Vaan ei ole.
Jännittäminen on kiusannut Junnikkalaa läpi nuoruuden. Julkiset esiintymiset pianon takana saavat paniikkituntemukset vellomaan.
– Olen aina ollut kova jännittäjä. Se on suurin ongelmani. En ole ikinä pystynyt esiintymään ilman, että on kauhea paniikki päällä. Se on vähän helpottanut viime aikoina. Joudun silti edelleen tekemään hommia pitääkseni hermoni kurissa.
Vuosien mittaan hän on kuitenkin löytänyt keinonsa hallita jännitystä. Riittävä uni ja rentoutuminen ovat tärkeä osa esityksiin valmistautumista.
Lomaa soittamisesta
Niilo Junnikkala juhlii valmistumistaan konservatoriosta ja lakkiaisiaan samalla kertaa. Juhlat pidetään kotona. Vieraita on kutsuttu kolmisenkymmentä.
Tuttu kokki tekee ruuat ja siskon kuoroporukka ehkä viihdyttää juhlaväkeä. Junnikkala itse luonnehtii tapausta vaatimattomasti perusjuhliksi.
Kesällä, odotellessaan tietoa tulevasta opiskelupaikasta nuori pianisti aikoo ainakin lomailla.
– Viime vuonna pidin viikon lomaa enkä soittanut mitään. Nyt ajattelin lomailla enemmän, koska olen aika väsynyt. Jonnekin ulkomaille olisi ihana päästä, ehkä Lontooseen tai Pariisiin.
Mutta malttaako hän pitää sormensa irti koskettimista loman ajan?
– Maltan. Se tekee hyvää.