Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12937

Puurakentaminen syö tiilitehtaan markkina-asemaa

$
0
0

Kärkölän Lappilassa sijaitsevalla Wienerbergerin tiilitehtaalla eletään epävarmuuden aikoja. Tiilen kysyntä ei ole entisensä.

Erityisesti omakotitalorakentamisessa suositaan tätä nykyä puuta tiilen sijaan. Wienerbergerin tehtaalla vuodesta 2008 saakka laskenut menekki ei näytä ainakaan vielä elpymisen merkkejä.

– Tiilellä on tulevaisuus. Se on hyvä rakennusmateriaali, mutta sen arvostus ei ole entisellään. Siinä olisikin jollekin tehtävää saada arvostus takaisin nousuun, tehtaan käyttöpäällikkö Timo Pärssinen pohtii.

Tehdas oli alkuvuonna kaksi kuukautta pois tuotannosta tilausten puutteen vuoksi. Parhaina vuosina firmassa oli töissä 70–80 henkilöä.

Alle puoleen laskenut työntekijämäärä on seurausta kysynnän vähenemisestä. Tällä hetkellä lomautuksia ei ole, mutta tulevaisuuden näkymät ovat edelleen harmaat.

– Pelkään pahoin, että markkinaosuutemme ei tästä kovin paljon kasva, Pärssinen sanoo.

Kirvestä ei ole kuitenkaan heitetty kaivoon, eikä käyttöpäällikkö Timo Pärssinen puhu toiminnan lopettamisesta. Kasvua on kuitenkin tultava jo ensi vuonna.

– Nyt olemme aallonpohjassa, joten nousua odotellaan. Se, kuinka paljon nousemme, on kysymysmerkki, Pärssinen kertoo.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12937

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>