Henkilöstöjärjestöt vastustavat Lahden kaupungin irtisanomisia ja lomautuksia. Järjestöjen mielestä lomautussuunnitelmissa katsotaan liian pitkälle tulevaisuuteen. Kaupunki havittelee muutaman vuoden aikana miljoonasäästöjä jopa 700 työntekijän vähentämisellä.
Kaupungin yt-neuvottelut päättyivätkin maanantaina erimielisinä.
– Olemme eri mieltä siitä, mitä työnantaja esittää, JHL:n pääluottamusmies Matti Sallila sanoo.
Vapaaehtoisuudesta pakko
Kaupungin työntekijöiden keskuudessa on jo tingitty lomakorvauksista. Jos töistä ei olla poissa omaehtoisesti, vapaa saattaa JHL:n toinen pääluottamusmies Tuula Ojalan mukaan muuttua vastentahtoisesti pitemmäksi.
– Osa järjestöistä, JHL mukaan lukien, on tänä vuonna tehnyt paikallisen sopimuksen lomarahojen vapaaehtoisesta vaihdosta. Nyt siihen tulee uhkaus, että jos et suostu vaihtamaan, sinut lomautetaan, harmittelee Ojala.
Matti Sallila huomauttaa, että henkilöstöjärjestöt ovat olleet yt-menettelyssä mukana neuvottelemassa tämänhetkisestä tilanteesta.
– Työnantaja toi kuitenkin koko ajan esille asioita, mitkä liittyvät syksyyn tai ensi vuoteen ja sitä seuraaviin vuosiina. Emme me niistä voineet tässä vaiheessa neuvotella. Ne ovat esillä sitten, kun se on ajankohtaista.
Myllyvirta: Lähtökohta on turvata palvelut
Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta huomauttaa, että tänä vuonna lomautukset ovat yksi vaihtoehto, jos säästöjä ei saada muuten kasaan. Tavoite lomautukset ja irtisanomiset eivät kuitenkaan ole.
– On silti mahdollista, että joiltain osin joudutaan irtisanomisiin, vaikka pääosin henkilöstövähennykset toteutuvat luonnollisen vaihtelun kautta, Myllyvirta sanoo.
Hänen mukaansa Lahden henkilöstön vähennystarve ei ole mitenkään poikkeuksellinen verrattuna muihin samankokoisiin kaupunkeihin.
Myllyvirta luonnehtii päättyneen yt-prosessin henkeä kohtalaisen hyväksi. Menettelyn päätöspöytäkirjaan kirjattiin kuitenkin, että henkilöstöjärjestöt olivat kaupungin kanssa erimielisiä.
– Ne eivät hyväksy lomautuksia eivätkä irtisanomisia. Me pyrimme välttämään niitä, mutta emme voi poissulkea.
Pääluottamusmies Tuula Ojala pitää käytyjä neuvotteluja huonosti valmisteltuina ja epämääräisinä.
– Meillä ei ollut mitään konkreettista tietoa asioista. Nämä ovat suunnitelmia ja hahmoteltua, mitä ne ovat edelleen.
- Toimialat koko ajan työstivät omia esityksiään ja tuntui, että ne elivät siinä koko ajan. Se vaikeutti neuvottelujen kulkua, Sallila lisää.
- Tunnelma oli rauhallinen, mutta työnantajassa herätti varmaan paheksuntaa se, että kaikki järjestöt olimme samaa mieltä. Suhtaudumme kielteisesti talkoovapaisiin, lomautuksiin ja irtisanomisiin.
Yt-neuvottelut vaikuttavat käytännössä siten, että kaupunki karsii toimipisteverkkoaan ja järjestelee toimintojaan uudella tavalla. Myllyvirta muistuttaa, että lähtökohta on turvata lakisääteiset palvelut.
– Ja se, että Lahti kehittyy ja täällä on myös tulevaisuudessa hyvä asua ja elää.