Kaupat saavat olla avoinna juhannusaattona perjantaina kello 7-12. Juhannuspäivänä lauantaina kaupat ovat pääsääntöisesti kiinni. Sunnuntaina kaupat ovat auki tavallisen sunnuntaipäivän tapaan. Poikkeuksia ovat pienet kioskikaupat, useimmat haja-asutusalueiden kaupat sekä pienet huoltoasemien myymälät. Ne saavat olla auki myös juhannuksen ajan.
Alkot ovat juhannusaattoa edeltävänä torstaina avoinna kello 20 asti. Juhannusaattona Alkot sulkeutuvat kello 12. Juhannuspäivänä lauantaina ja sunnuntaina Alkot ovat kiinni.
Postit sulkevat juhannusta edeltävänä torstaina viimeistään kuudelta. Juhannusaattona ja juhannuspäivänä postin omat myymälät ovat kiinni. Poikkeuksena on Helsingin pääposti, joka sulkee ovensa juhannusaattona kello 12. Joulupukin Pääposti Napapiirillä palvelee läpi juhannuksen. Myös muiden yritysten yhteydessä toimivat postin myyntipisteet palvelevat juhannuksena omien aukioloaikojensa mukaan.
VR:n kaukoliikenteen junat kulkevat torstaina eli aatonaattona perjantaikaikataulun mukaisesti, juhannusaattona eli perjantaina junat kulkevat lauantaikaikataulun mukaisesti ja juhannuspäivänä sekä sunnuntaina junat kulkevat sunnuntaiaikataulujen mukaisesti. Lisäksi rataverkon kunnostustyöt aiheuttavat poikkeusjärjestelyjä, joista tarkemmat tiedot löytyvät VR:n verkkosivuilta.
Matkahuollon bussit liikennöivät juhannusaaton iltana ja juhannuspäivänä rajoitetusti. Osa vuoroista jää ajamatta. Linja-autoliikenteen aikataulut voi tarkistaa Matkahuollon verkkosivuilta.
Pankkien konttoreissa palvellaan vielä torstaina tavalliseen tapaan. Juhannusaattona ne ovat kiinni ja avaavat seuraavan kerran maanantaina.
Valtakunnallinen kriisipuhelin palvelee juhannusaattona kello 9-06, juhannuspäivänä kello 15-06 ja sunnuntaina kello 15-22. Kriisipuhelin tarjoaa välitöntä keskusteluapua kriisissä oleville ja heidän läheisilleen. Vastaajina ovat sekä kriisityöntekijät että koulutetut vapaaehtoiset henkilöt. Kriisipuhelimen numero on 01019 5202.
Juhannuspäivä on Suomen lipun päivä. Liputus alkaa poikkeuksellisesti jo juhannusaattona kello 18 ja päättyy juhannuspäivänä kello 21.