Rauhallinen. Sitä sanaa käyttävät niin poliisi kuin pelastuslaitos kuluneesta keskikesän juhlasta ja vertaavat sitä tehtävien valossa normaaliin viikonloppuun.
– Paluuliikenne on vielä edessä, mutta tähän mennessä vaikuttaa poikkeavalta juhannukselta, summaa Päijät-Hämeen päivystävä palomestari Harri Paukkunen käydessään läpi jokaisen alueensa hälytyksen parin viime päivän ajalta.
Paukkunen itse aloitti loman jälkeisen työrupeaman sunnuntaiaamuna, mutta listaa raporteista, että suuremmilta vahingoilta vältyttiin. Juhannusaaton menoliikenteen aikaan Lahdessa sattui kolme tieliikenneonnettomuutta, joista suurin oli viiden auton ketjukolari Nelostiellä. Neljästätoista mukana olleesta henkilöstä yksi loukkaantui lievästi. Toinen lievä loukkaantuminen sattui niin ikään aattona, kun yksi henkilö sai vammoja kahden auton kolarissa Merrasjärventiellä.
– Sammutustehtävät liittyivät saunarakennuksiin, Harri Paukkunen kertoo.
Juhannusaattoiltana Heinolan Ritalahdessa tuhoutui savusauna ja kolme tuntia myöhemmin pelastuslaitos sammutti Sysmän Joutsjärvellä niin ikään savusaunassa alkanutta paloa. Seinien välinen kytö saatiin sammutettua ennen tulen leviämistä. Juhannuspäivän alkuillasta pelastuslaitos sai hälytyksen Asikkalaan, kun mökkeilijä näki vastarannalla olleen saunan liekehtivän.
Monet pelastustehtävät saivat onnellisen lopun. Perjantaina vanhemmat huolestuivat veneilemään lähteneistä lapsistaan, mutta paikalle menneiden sukeltajien ja vesipelastajien ei onneksi tarvinnut tehdä mitään, vaan lapset soutivat itse maihin, eikä heillä ollut hätää.
Onnellinen päätös pelastustehtävälle saatiin myös lauantaina Lahdessa, kun koira onnistui lukitsemaan itsensä wc-tiloihin. Pelastuslaitos saapui paikalle, teki oveen aukon ja koira pääsi jatkamaan juhannusjuhlintaa isäntäväen kanssa.
"Keli oli, mitä oli"
Hyinen sää teki myös poliisin juhannusviikonlopusta rauhallisen.
– Keli oli, mitä oli, ja ulkopippalot jäivät sen vuoksi pois, sanoo ylikonstaapeli Petri Pelkonen Hämeen poliisin tilannekeskuksesta.
Aivan kaikki eivät kuitenkaan kylmää ilmaa kaihtaneet. Lauantaina viiden aikaan iltapäivällä poliisi alkoi tutkia vahingontekoa, kun Heinolassa Pitkäniementien sillalta heiteltiin autoja kivillä. Ainakin kahden henkilöauton tuulilasit rikkoutuivat.
Kuusi tuntia myöhemmin varashälytin laukesi ravintolalaivassa Lahden satamassa. Paikalla olleet näkivät kahden miehen juoksevan metsään, mutta poliisikoira sai pakenijat kiinni. Miehet olivat saaneet saaliikseen pienen määrän virvoitusjuomia ja poliisi tutkii tapausta varkautena.
Sunnuntaina yhden aikaan yöllä mies kävi tansseissa olleen naisen kimppuun Asikkalan Jenkkapirtillä. Mies vastusti rauhoittamaan tulleita järjestyksenvalvojia niin paljon, että hänet jouduttiin laittamaan käsirautoihin. Poliisi vei miehen yösäilöön ja tutkii tapausta lievänä pahoinpitelynä ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena. Nainen ei loukkaantunut tilanteessa.
Juhannusaattona Lahden keskustassa ammuttiin ilma-aseella alaikäistä miestä. Uhri sai lieviä vammoja ja pääsi hoitoon Päijät-Hämeen keskussairaalaan.
Alkoholin aiheuttamien rattijuopumusten lisäksi poliisi tutkii törkeää rattijuopumusta, jossa kuljettajan huumausainepikatesti osoitti positiivista amfetamiinille. Hollolassa miehen pysäyttänyt partio löysi lisäksi autosta huumausaineiksi epäiltyjä aineita. Ajoneuvo oli katsastamaton. Törkeän rattijuopumuksen lisäksi tutkinnan alle tulivat näin ollen myös huumausainerikos ja ajoneuvorikkomus.
Hämeen poliisin näkövinkkelistä tehtävät edustavat tavallista viikonloppua.
– Tämä oli positiivisesti poikkeuksellinen juhannus, summaa ylikonstaapeli Petri Pelkonen.