Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Uusi telakka helpottaa pulaa isojen laivojen huoltopaikoista Päijänteellä

$
0
0

Hevossaaressa, Ruotsalaisen rannalle nousevan hallin sokkeli ja tukipalkit ovat paikoillaan. Rakennus valmistuu syksyyn mennessä.

Laivojen liikuttamista varten asennattavat kiskot johtavat hallin sisältä ulos veden alle vielä 30 metrin päähän rantaviivasta.  

– Ensin laiva ajetaan järvessä telakkavaunun päälle, kiinnitetään siihen ja vedetään vinssin avulla ylös ja sisään, Päijänteen telakan perustaja Jukka Kauppi sanoo.

Jos rakennustyöt pysyvät aikataulussaan, ensimmäinen rautalaiva vinssataan 14 metriä korkeasta ovesta telakkahalliin syyskuun loppupuolella.

Telakka on pääasiassa tarkoitettu matkustaja-aluksille ja hinaajille. Kauppi sanoo telakalla huolettavien laivojen olevan 10–250 tonnin kokoluokassa.

– Varmaan suurin osa on huvialuksia eli vanhempia aluksia, jotka ovat huvikäytössä, arvioi Kauppi tulevaa asiakaskuntaansa.

Huoltopaikka on välttämätön

Päijänteen laivurit toivottavat telakan tervetulleeksi. Viime vuonna Jämsässä suljettu Okkolan telakka jätti jälkeensä aukon, jota Heinolan telakka paikkaa.

Tällä hetkellä Päijänteen ainoa isoille laivoille sopiva telakka on Jyväskylän Väinölässä sijaitseva avotelakka. Päijänteellä risteilevän m/s Elbattaren kapteeni Olavi Virtanen on hyvillään tulokkaasta.

– Aluksia on niin paljon, että yhden telakan kapasiteetti ei riitä. Yksityisessä huvikäytössä olevat laivat menevät huonoon kuntoon, jos telakoita ei ole, Virtanen sanoo.

Päijänne Risteilyt Hildenin toimitusjohtaja Eija Hilden arvelee, että ilman telakoita ei olisi matkustajalaivojakaan. Matkustajalaivat on katsastettava säännöllisin väliajoin.

– Pitää olla paikka, jossa laivan saa huoltaa. Laivat häviävät Päijänteeltä, jos ei yhtään telakkaa ole, Hilden toteaa.

Heinolassa luotetaan siihen, että laivoja telakalla riittää. Telakkayrittäjä laskeskelee, että Päijänteellä on noin 150 rautalaivaa. Tilauksia on tullut jo ennen kuin huoltohalli on edes valmis.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>