Sami Jauhojärven mukaan perheen muuttopäätös syntyi nopeasti vaimon työpaikan saannin myötä.
- Vakituinen virka on aina vakituinen virka. Vaimo aloittaa elokuussa maahanmuuttajalasten kotouttamisluokan opettajana Lahdessa. Rovaniemeltä hänelle ei löytynyt pitempiaikaista työtä opettajana.
Vaimo on parhaillaan Lahdessa etsimässä perheelle uutta kotia, Sami itse vetää Hopeasompa-ikäisten leiriä Lapin urheiluopistolla.
- Rovaniemeltä jään kaipaamaan ennen kaikkea Ounasvaaran ensilumen latua, ystäviä ja uran ympärille rakentunutta tukiverkostoa. Haikeita fiiliksiä, mutta välillä muutos tekkee hyvvääki, Sami Jauhojärvi sanoo.
Lahtelaisen lumen toivossa
Viime talvi oli Etelä-Suomessa lähes lumeton, mutta hiihtäjämestari ei huolestu siitä vielä.
- Häätyy toivoa, että etelässä tulis samanlainen talavi ku viime vuosi poislukien oli pari kolome edellistä talavia. Lumi tuli varhain ja sitä oli riittävästi.
Sami Jauhojärvi aikoo tutustua lahtelaisiin harjoitusmaastoihin hiihtoyleisölle tuttujen nimien turvin.
- Onneksi maajoukkuehiihtäjistä Aino-Kaisa Saarinen ja Lari Lehtonen asuvat siellä. Pystyn heidän kanssaan näin alkhuunsa orientoitumaan maastoon, että mihin kannattaa lähteä lenkille. Ettei tule tehtyä niin sanottuja tyhjiä ketunlenkkejä, Jauhojärvi kaavailee.
Polte pitää
Maajoukkueen päävalmentajaksi siirtynyt Reijo Jylhä jatkaa Sami Jauhojärven henkilökohtaisena valmentajana.
- Tilanne ei paljoa muutu nykyisestä. Joka kuukausi olhaan kuitenki leirillä vähintään viikko, jopa kakski. Reijo näkkee maajoukkueen myötä aika paljon minun harjottelua, Jauhojärvi kertoo.
Uran lähitähtäin on ensi talvessa.
- Kyllähän ens talaven ehoton päätavote on Falunin MM-kisat ja siellä ennen kaikkea viidenkympin perinteisen matka, Sami sanoo.
Kilpailemisen nälkä ajaa edelleen kultamitalimiestä.
- Poltetta on jatkaa. Jos paikat pyssyy ehjänä, niin 2017 Lahen kotikisat ois näillä näkymin uran päätepiste.
Mikäli Jauhojärven perhe viihtyy Lahdessa vuoteen 2017 asti, Lahden kotikisat olisivat "Mustille" kotikisat kirjaimellisesti.
Lappi ei jää auhojärven perheellä kuitenkaan kokonaan taakse. Polku synnyinseudulle Ylitorniolle sen enempää kuin Rovaniemellekään tuskin pääsee ruohottumaan. Sami Jauhojärvi tunnustaa vakaalla äänellä todeksi sanonnan, jonka mukaan mies voi lähteä Lapista, mutta Lappi ei miehestä.
- Kyllähän se on juurikin niin!