Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12973

Näkökulma: Kesä on suuri huijaus

$
0
0

Kun on talvi ja pimeää, alkaa herkästi haikailla aurinkoisten ja lämpimien kesäpäivien perään. Haikailu jatkuu aina kesän alkuun saakka.

Jostain syystä kesäiset muistot ovat kuitenkin aina täysin erilaisia kuin oikea kesä.

Tyttöystävälläni ja minulla oli kaksi viikkoa yhteistä kesälomaa. Kävimme tiukkaa keskustelua siitä, että lähteäkö ulkomaille vai viettääkö lomaa kotimaassa.

Itse olin kotimaassa lomailun ja mökkeilyn puolestapuhuja. Perustelin mielipidettäni tyhjän lompakon lisäksi sillä, että kyllä kesäinen Suomi yöttömine öineen ja aurinkoisine kesäiltoineen on kaunis, lämmin ja jopa lähestulkoon siedettävä.

Kompromissina päätimme jäädä Suomeen, mutta tehdä loman alkajaisiksi pienen kahden päivän mittaisen reissun kauas etelään. Virossa aurinko paistoikin taivaan täydeltä, ja loma sai täydellisen startin.

Suomeen paluu käänsi lomafiilikset päälaelleen. Vesituhnua tuli taivaantäydeltä, mutta vannoin toiveikkaasti, että kyllä tämä tästä vielä kohenee.

Eipä kohentunut – tuumasin, kun tuijottelin ulos työpisteeni ikkunasta. Oivalsin vasta töihin tultuani, että ehkei se pidempijaksoinen ulkomaanmatka olisi ollutkaan pahitteeksi.

Miellyttävällä tavalla suolaa haavoihini sirottelee eräs ystäväni, joka lähti juuri kahdeksi viikoksi lomailemaan Italian ja Ranskan tuntumaan. Tämä rakas toverini on jaksanut ilahduttaa minua päivittäin Whatsapp-viesteillä, joissa on aina kylkiäisenä kuva joko hienoista napolilaisista maisemista tai terassilla juoduista huurteisista.

Kuvien sisältöä tärkeämpiä muuttumattomia tekijöitä ovat kuvissa esiintyvät leveät hymyt ja taustalla möllöttävä iso keltainen.

Kaveristani huolimatta en haikaile ulkomaille lomailupuuhiin. On aivan mahtavaa, kun saa olla töissä ja tehdä asioita joista oikeasti pitää.

Pienimuotoinen ongelma on kuitenkin se, että konttorini sijaitsee puolet työajastani ulkosalla, milloin pellon reunalla Asikkalassa ja milloin taas poliisiveneen kyydissä Päijänteellä. Se pitää siispä melko huonosti vettä ja lämpötilan säätäminenkin on jokseenkin hankalaa.

Jos sää ei ala tästä kohentua, aion laatia adressin, jossa vaadin välitöntä auringon palauttamista kansalaisille.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12973

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>