Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12940

Kolumni: Valittajakin voi vaikuttaa

$
0
0

Kesä on tapahtumien aikaa. Ihanaa, kun on kaikkea kivaa ja voi nauttia erilaisista tunnelmista. Rajatun alueen tapahtumat ovat tietenkin rajatulla alueella. Monesti jonkin aidan sisällä tai sivummalla.

Se, miten ne näkyvät katukuvassa, vaihtelee. Toisinaan känniördääjinä, toisinaan iloisina junnuina tai japanilaisvaikutteisina pukuina, mutta pahimmassa tapuksessa ei mitenkään.

Kaupungissa, siinä missä taajamassa tai sysimetsässä, on joskus mukava, että siellä tapahtuu jotain, mihin kaikki pääsevät osallistumaan. Niin kutsuttujen rajapintojen kautta tutustumaan vaikka uusiin taidemuotoihin tai artisteihin.

Kun tapahtuma ei ole valmiiksi rajannut itseään vain yhden teeman alle, sinne on helppo lähteä. Ihan vain vaikka nauttimaan ilmapiiristä. Ja huomata innostuneensa, vaikka runoista ja sitten kokeilla Runomaratonia.

Sellaisia katutapahtumia kuin Lahti Block Party, Taidelauantai tai Siivous- ja Ravintolapäivä ei synny, elleivät ihmiset tee niitä. Lahti Block Party ei toteudu ollenkaan, ellei se kerää etukäteen tarpeeksi rahaa.

Rahaa katu- sekä lavavuokraan, vessoihin ja kaikkeen sellaiseen, mihin tapahtumanjärjestäjä on velvoitettu. Tapahtumasta kuin tapahtumasta vessa nyt vaan tekee yllättävän paljon viihtyisämmän.

Niin Taidelauantai, Siivous- ja Ravintolapäivä sekä Lahti Block Party ovat oivia kokoperheen tapahtumia, jolloin mielekästä menoa on tarjolla kaikille. Tapahtumat toisivat ihmisiä kaupunkiin ja pääsisimme toivottavasti nauttimaan kaupunkivilinästä.

Moni valittaa ja marmattaa, ettei Lahdessa koskaan tapahdu mitään, keskusta kuolee ja plää plää plää.

No, nyt on minun, sinun ja kaikkien marmattajien mahdollisuus vaikuttaa siihen, että jotain tapahtuisi.

Osallistuminen on joskus kiusallista, mutta sitä useammin se on mahtavaa. Kun itse tekee ja voi vaikuttaa, saa sellaisen kaupungin kuin on aina halunnut. Tai enemmän ainakin sellaisen.

No, miten on? Lahti katutapahtumalla vai ilman?

Hanna Kopra

Kirjoittaja on mainosgraafikko, äiti, onnellinen lahtelainen Helsingistä ja Yle Lahden kolumnisti


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12940

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>