Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Terveysviranomaiset ja ruokayritys tukkanuottasille lihapullien takia

$
0
0

Lahden terveysvalvonta on löytänyt puutteita salaatti- ja välipalatuotteita valmistavan yrityksen lihankäsittelystä. Terveysvalvonnan mukaan lihatuotteiden valmistus on niin laajaa, että se vaatisi yritykseltä laitoshyväksynnän.

Välitöntä terveysvaaraa ei viranomaisten mukaan ole, mutta tuotteiden säilyttämisestä halutaan selvitys.

– Keneltäkään ei ole tullut valituksia. Asia lähti liikkeelle normaalista valvonnasta, sanoo johtava terveystarkastaja Tomi Bondarew.

Lahtelaisyrityksestä vakuutetaan hygienian olevan kunnossa. Yrityksen mukaan kyse on siitä, kuinka paljon lihatuotteita yrityksen nykyisillä luvilla saa valmistaa.

Yrityksestä myönnetään, että terveysviranomaisten antama yläraja lihatuotteiden määrälle saattaa ylittyä. Jos kaupunki puuttuu asiaan, yritys saattaa joutua tekemään muutoksia toimintaansa, esimerkiksi ulkoistamaan osan lihatuotevalmistuksesta.

Viranomainen: Yleensä puutteet korjataan

Terveystarkastajan mukaan yritystä on huomautettu puutteista, mutta saadut vastaukset eivät ole tyydyttäneet terveysvalvontaa. Viranomaisten mukaan on harvinaista, että yritys ei kehotuksista huolimatta korjaa toimintaansa.

Lahden terveysvalvonta kuulee vielä yritystä. Jos kunnollista ratkaisua ei kuulemisen perusteella saada, yritys voidaan määrätä vähentämään lihatuotteiden valmistusta.

– Yrityksen pitää voida osoittaa, että tuotteiden mikrobiologinen laatu taataan lain edellyttämällä tavalla, sanoo Tomi Bondarew.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>