Vääksyssä on vietetty tiistaina vanhojen kulkuneuvojen kokoontumista, mobilisti-iltaa jo kolmattatoista kertaa.
Tapahtuman isä, asikkalalainen Antti Vähälä muistelee, että ensimmäisillä kerroilla mukana oli vain parikymmentä ajoneuvoa. Nykyisin paikalle saapuu satoja autoja, tarktoreita, moottoripyöriä ja mopoja.
– Nyt on niin paljon autoja, että koko Vääksy on tukossa, mies naurahtaa.
Nykyisin tapahtuman järjestelyistä vastaa Asikkalan Lions Club.
– Vääksyssä on tänään sutinaa. 600 ajoneuvoa ja 3 500–4 000 ihmistä, Pylkkänen arvioi aamulla.
Niin ikään paikkakuntalainen Ari Yrjölä osallistui nyt oman kulkupelinsä, vuoden 1967 Ford Mustangin kanssa jo neljättä kertaa tapahtumaan. Ennen oman auton hankkimista mies ehti ihailla autoja vuosittain.
– Sitten loppui kärsivällisyys. Oma auto oli hankittava, mies naurahtaa.
"Mobilisti-ilta on ennen kaikkea sosiaalinen tapahtuma"
Mobilisti-tapahtumia järjestetään myös muualla Suomessa. Vääksyn tapahtuman erikoisuudeksi Yrjölä mainitsee miljöön.
– Täällä on kaunis ympäristö ja vesistö lähellä. Myös hyvät asfalttitiet puhuvat Vääksyn tapahtuman puolesta.
Suurin motivaatio harrastajilla on kuitenkin omien kulkupelien esittely ja samanhenkisten ihmisten tapaaminen.
– Tämä on ennen kaikkea sosiaalinen tapahtuma, Yrjölä toteaa.
Seppo Lehtinen saapui traktorinsa kanssa tapahtumaan Vuolenkoskelta. Syyt ovat yksinkertaiset.
– Asikkalassa ja Vääksyssä on niin huipputyyppejä, että tätä tapahtumaa ei vain voi jättää väliin. Täällä kokoontuu aina hyvän mielen porukka.