Hidastuva lähestyminen kohti rantaa juuri tietynkorkuisella summerimaisella käyntitaajuudella. Pehmeä kolahdus vasten rantapengertä.
Astuinsillan hissaus alas aluksesta. Ja autojen purku kiireellä kohti mutkaistakin mutkaisempaa hiekkatietä. Sitten oma vuoro päästä kyytiin.
Kesällä on ihan pakko saada rypeä nostalgiassa, ainakin minun. Mikä veisi paremmin vuosikymmenten taakse kuin yllättäen nenään huljahtava haju tai tietty äänimuisto?
Kalkkisten lossi oli kesässä parasta. Mahdottoman kiemuraisen Asikkalan Kopsuontien jälkeen raikas matka yli virran palautti ihmeitä tekevällä tavalla. J
os tuuri kävi, oli pysähdytty jo muutamaa kilometriä aiemmin Mustjärven kesäkaupalla.
Viimeistään keltaisen lossin kyydissä elämä voitti, vaikka mahassa oli vellonut mutkissa. Polttoöljyn käry kävi nenään, mutta muistutti kesä toisensa jälkeen vuoden parhaasta ajasta.
Naapurissa Pulkkilanharjulla tuoksui tupakka. Terassipöydässä Päijänteen rannalla näkyy lapsuudenkesän neliömäisessä kellastuneessa kuvassa joka pöydällä oikein tuhkaiset kupit.
Pöydän ääressä valuu nahkea ja väsähtänyt kolmevuotias, joka aikoo nukahtaa tahmealle tekonahkatakapenkille seuraavalla taipaleella paluumatkalla Vääksyyn, autoradiossa Ylen rinnakkaisohjelma.
Ja taas se ääni jonka muuten voi kuulla vieläkin – kun tie nousi Vääksyn kanavalla pystyyn, hurisi ja varoituspuomit kolisivat ja laskivat taas.
Kuulemma lapsuusvuosien karkkeja ja limsoja halutaan takaisin kauppaan juuri nostalgian tähden. Kanelipurkan pistävä aromi palauttaa mieleen hetkeksi huolettomat pihaleikit ja kiskareissut.
Voi, kun löytäisi vielä sen suussa räiskähdelleen pinkin jätskin kuoren maun! Kun olisi pieni taas.
