Intohimo – mitään muuta en niin kiihkeästi puolusta kuin intohimoa, tummanpunaiseksi värjäytynyttä rakkautta. Intohimo. Syö, juo, hengitä sitä, kävele sillä, pidä sitä kädessäsi ja nauti siitä.
Kun intohimosi elämään hiipuu, sinun on aika kuolla, kun et tunne intohimon läikähdystä työssäsi edes joskus, sinun on syytä antaa tilaa muille. Jos et tunne sitä avio- tai muussa ihmissuhteessasi; eroa ihmisistä ja kuivu pois jossain nuhjuisessa nurkkauksessa.
Intohimo ei ole tosin vain hikistä naintia tai aivojensa ja voimiensa tyhjentämistä luovuuden alttarille. Intohimo on myös hiljaista hämmennystä iltaruskon edessä tai tuulen tunnetta kasvoilla. Jos et kykene yksin tuntemaan elämisen riemua ja liekkiä, niin hanki itsellesi muusa tai satyyri.
Kuinka moni sivellin, soitin tai kynä on alkanut loihtia mitä upeimpia kuvioita, kun muusa on sipaissut taiteen kättä?
Ja millaisia jumalaisia teoksia onkaan syntynyt, kun muusa on pudottanut kaapunsa ja astellut alastomana ja Amorin nuolia silmistään lennättäen itsensä uuvuttaneen taiteilijan eteen, tarjonnut omaa eliksiiriään tämän juoda, toki vaatien myös itselleen oman osuutensa intohimon liekeistä.
Jopa Matti ja Teppo – siis miehinä laulavat, että kaiken takana on nainen. He tarkoittanevat juuri muusaa, joka leijuu ruusun terälehtiä alastomalta iholtaan pudotellen stressaantuneen miehen taa.
Muusa kietoo kätensä tämän ympärille, heilauttaa hiuksensa tämän kasvoille johdattaen kaikki maailman matit ja tepot rakkauden alttarille, jossa mies voi vain huokailla, kyllä, kyllä!
Onko olemassa ainuttakaan suurmiestä tai naista, jolla ei olisi ollut muusaa tai satyyriä? Toki kysymys on osin ontuva, sillä aika monella suomalaisella - lähinnä suurmiehellä - muusana on ollut viina.
Ja kun puhun muusasta, en tarkoita mitään vasemman käden Bill Clinton -pukkihyppelyä. Muusa on elämään kuuluva eliksiiri, intohimojen malja. Muusaa ei mitata rahassa.
On toki hyvä elää melankolisluterilaista elämää; työ, perhe, koti, lasten harrastukset, kerran pari vuodessa teatterissa, silloin tällöin tuttavia tapaamaan, isille joskus pari kaljailtaa, telkkarista lätkää, futista sekä kotimaisia tv-sarjoja. Parempi olisi edes joskus tuntea intohimoa.
Kaikista parhainta on elää normiarkea, jossa jaksaa naida ja palaa yhä uudelleen ja uudelleen niin kauan kuin sydän sykkii.
Voisinpa jopa väittää, että kaunis on kuolla - ei suinkaan niinkuin Ateenalaisten laulussa väitetään ”joukkosi eessä” - vaan intohimossa eläneenä sydämen hiljetessä, mutta rakkauden kohistessa ympärillä. Tällä asenteella ei ole yläikärajaa.