Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Päijännepurjehdus odottaa myötätuulta

$
0
0

Loppuviikkoa kohti suurimmat kisaan osallistuvat alukset lipuvat odottamaan lauantain Päijännepurjehdusta. Lähtöpaikkana on tänä vuonna perinteinen Säynätsalon Juurikkasaari.

Järjestäjät odottavat tapahtumaan melkein 140 alusta. Keskiviikkoon mennessä ilmoittauneita venekuntia oli jo lähes 130, mutta jälki-ilmoittautuminen voi täyttää kilpailijaodotukset. Viime vuonna kilpailuun osallistui 127 venekuntaa.

Viikonlopulle ennustetaan heikkoa myötätuulta, joten Päijännepurjehdustoimikunnan puheenjohtaja Jari Vekkeli epäilee, että matkaa Juurikkasaaresta maaliin Padasjoen satamaan saatetaan tehdä sunnuntain puolelle saakka.

– Luulen, että sunnuntaiaamuna kello neljän ja kuuden välillä ovat nopeimmat laivat perillä.

Reitti Säynätsalon Juurikkasaaresta maaliin Padasjoen satamaan on noin 64 meripeninkulmaa eli noin 118 kilometriä. Säynätsalosta Jyväskylään päin lähtiessä on useita hyviä paikkoja seurata purjehduskisaa.

– Aika hyvin pääsee seuraamaan Säynätsatamasta, siellä pääsee aallonmurtajalta näkemään kisaa. Ja myös Kärkistensillallta näkee hienosti, miltä miehistö näyttää kun joutuu työskentelemään kapeikossa, jossa on useita veneitä yhtäaikaa.

Purjehdustunnelmaan voi päästä jo viikonloppua ennen, sillä torstaina ja perjantaina käydään Juurikkasaaren edustalla jollaluokkien kisat eli PrePätsi-kisat.

– Sinne voi tulla Juurikkasaaren kannakselle seuraamaan jollakisoja ja samalla siinä näkee alkavaa Päijännepurjehdustunnelmaa kun veneet Päijänteeltä kokoontuvat pohjoiseen lähtöpäähän, Vekkeli kuvailee.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Trending Articles