Heinolassa huomattiin vuoto viemäriputkessa jo viime perjantaina, mutta putkea ei ole päästy vieläkään korjaamaan. Vuoto sijaitsee metsäisessä paikassa, jonne on rakennettava tie, jotta raskas kalusto saadaan paikalle.
Parhaassa tapauksessa putki saadaan korjattua maanantain aikana.
Viemärivettä on vuotanut ojaan, josta vedet virtaavat Lemmonjokeen ja edelleen Myllyojan kautta Nyynästenlahteen.
Myllyojan yleistä uimarantaa ei ole toistaiseksi suljettu. Pienten lasten ei kuitenkaan kannata uida Myllyojan epävirallisella uimapaikalla, arvioi verkostoinsinööri Jorma Reponen.
Ojasta ja Myllyojan uimapaikalta on otettu näytteitä, joiden tulokset valmistuvat viimeistään tiistaina.