Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 13076

Poliisi joutui ampumaan asemiestä Nastolassa

$
0
0

Poliisi on joutunut käyttämään asettaan asuinalueella Nastolassa Päijät-Hämeessä. Tilanne alkoi, kun poliisi sai hälytyksen mennä rauhoittamaan Villähteellä aseen kanssa muita uhannutta miestä. Aseistettu mies ei totellut poliisin komentoja, joten poliisi joutui ampumaan miestä.

– Mieshenkilö aseen kanssa oli esittänyt uhkailuja pihapiirissä. Poliisin kohdattua tämän henkilön tilanne ajautui siihen, että poliisi joutui käyttämään äärimmäisiä voimakeinoja, eli ampumaan asetta tätä henkilöä vastaan tilanteen turvalliseksi tekemiseksi, kuvailee rikoskomisario Riku Vihtilä Nastolan välikohtausta.

Poliisi ampui aseistettua mieshenkilöä jalkaan tämän taltuttamiseksi. Poliisin mukaan hän on saamassa hoitoa, eikä vammasta alustavien tietojen mukaan ole tälle hengenvaaraa. Välikohtaus sattui noin kello 11 aikaan sunnuntaina.

Poliisin mukaan tapaukseen oli liittynyt sivullinen siinä mielessä, että aseistetun miehen uhkailu oli kohdistunut paikalla olleeseen henkilöön, mutta muuta vaaraa välikohtauksesta ei sivullisille aiheutunut.

Poliisin aseenkäytön takia jutun tutkinta on siirretty Valtakunnansyyttäjän virastolle.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 13076

Latest Images

Trending Articles

<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>