Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 13219

Puolustusvoimien tyhjeneville kasarmeille on riittänyt ottajia

$
0
0

Senaatti-kiinteistöt sai taannoisen puolustusvoimien säästökuurin jälkeen käsiinsä valtavat määrät autioituvia kasarmeja. Keuruu, Kontiolahti, Kauhava, Lahti ja Jämsä menettivät varuskuntansa.

Armeijalle tarkoitetuille tiloille voisi kuvitella olevan hankala löytää uutta käyttöä, mutta valtion kiinteistöyhtiö on tehnyt kaupat jo monesta paikasta.

Keuruun varuskunta-alue myytiin kiinteistösijoittajalle, jo viime vuonna suljettu Kontioranta Kontiolahden kunnalle ja Kauhavan ilmasotakoulun tilat paikallisten yrittäjien perustamalle yhtiölle.

Hinnat ovat houkutelleet ostajia.

– Kieltämättä hinnat saattavat näyttää alhaisilta, mutta kun otetaan kiinteistöjen ylläpitokustannukset huomioon, kokonaiskuva on toisenlainen. Monessa kohteessa vaaditaan peruskorjauksia, jotka varsinkin vanhemmissa rakennuksissa voivat olla vaativia, toteaa Senaatti-kiinteistöjen toimialajohtaja Heikki Laitakari.

Hän muistuttaa, että liikelaitos sai lähes kertarysäyksellä valtavan määrän, varuskuntien mukaan vaihdellen 50 000–80 000 neliötä rakennuspinta-alaa kaupattavaksi.

– Ne on rakennettu armeijan tarvetta varten. Sekin asettaa haasteita myynnille.

Hennala nousee – Halli autioituu?

Lahden Hennalan varuskunnan tulevaisuus on vielä auki, mutta Senaatti-kiinteistössä uskotaan, että alue herää henkiin Lahden uutena, ”vanhana” kaupunginosana.

– Siellä on kaupungin vanhimpia rakennuksia, jotka on rakennettu aikanaan niin, että paksut seinät ovat kantavia eikä muita kantavia osia ole paljon. Niiihin saa helposti muokattua uudenlaisia tiloja sisälle.

Kaupunki ja valtio käyvät neuvotteluja alueen tulevaisuudesta. Ensimmäiset rakennukset tulevat myyntiin vuoden alussa.

Hämeen uusi pääpoliisiasema on jo saanut piirustukset alueelta, mutta päätökset puuttuvat.

– Paikka on parin kilometrin päässä asemasta, keskeisellä paikalla Lahdessa. Siitä voisi julkisia liikenneyhteyksiä kehittämällä saada asuinalueen, joka palvelisi pääkaupunkiseudulla työssäkäyviä ja voisi houkutella yrityksiä muualta maasta, toimialajohtaja Heikki Laitakari visioi.

Jämsän Hallin alueella toimineen Ilmavoimien teknillisen koulu kaikkoaminen autioitti 55 hehtaarin alueella noin 40 rakennusta,  suurimpina koulurakennus ja asuntola.

Vaikka kiinteistöt ovat myyjän ilmoituksen mukaan hyvässä tai vähintään tyydyttävässä kunnossa, ostajat voivat olla kiven alla.

– Se on korpivaruskunta, kaukana kaupungista ja näin tyystin toisenlainen alue kuin esimerkiksi Hennala.

Myös virastotaloja tarjolla, mutta ostajat vähissä

Jos puolustusvoimien hylkäämille varuskunnille on löytynyt muutamia tapauksia lukuun ottamatta varsin hyvin ottajia, toisin on entisten virastojen kohdalla.

Senaatti-kiinteistöillä on listoillaan noin sata virastotaloa, jotka ovat jääneet tyhjilleen, usein pienillä paikkakunnilla, valtionhallinnon virtaviivaistamisen nimissä.

– Aktiivisessa myynnissä ei ole sataa rakennusta, mutta kokonaismäärä liikkuu siinä main. Parisenkymmentä kiinteistöä myydään vuosittain, että ihan toivotonta niiden kauppaaminen ei ole, mutta toki myönnämme, että se on vaikeaa.

Tyhjillään olevat rakennukset ränsistyvät päivä päivältä. Purkutuomio saattaakin olla monen talon kohtalo.

– Tiedossani ei ole toistaiseksi kuin yksi tapaus, jossa virastotalo purettiin, mutta voihan se olla, että niitä tulee lisää, Senaatti-kiinteistön toimialajohtaja Heikki Laitakari toteaa.

MUOKATTU 11.12.2014 klo 10.57: Korjattu: Pohjois-Karjalan prikaati Kontiorannassa myytiin Kontiolahden kunnalle, ei rakennusyhtiölle.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 13219

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>