Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12970

Raitistuneen taiteilijan pähkähullu idea toteutui – bussi muuttui galleriaksi

$
0
0

Taiteilija Timo Jakolan pihaan parkkeeratun bussin kyltissä lukee 007 T.

Ajoneuvo on kiertänyt aiemmin kaupunkiliikenteessä taiteilijalle tuttuja reittejä. Jatkossa se tuunataan galleriabussiksi.

– Ihan pähkähullu idea tämä oli – niitähän minulla riittää – ja nyt se toteutuu, Timo Jakola iloitsee.

Yli 13 metriä pitkän linja-auton muuttamiseen pyörillä kulkevaksi galleriaksi tarvittiin erillislupa ja hyvät perustelut.

– Katsastusaseman päällikkö uumoili, että lupaa ei anneta, mutta päätin yrittää. Vähän ennen joulunäyttelyn avajaisia tieto luvasta sitten tuli.

Taiteilijan kotigalleriassa Hollolassa järjestetyn joulunäyttelyn avajaisissa itsenäisyyspäivänä bussissa pidettiin konsertti.

Helsinkiin Taiteiden yöhön

Bussin liikkeellelähtö kotipihasta vaatii vielä muutostöitä.

– Penkit ja tangot lähtevät, vain etuosaan jää ohjaamon ohella paikat yhdeksälle matkustajalle. Takaosan teen galleriatilaksi.

Linja-auton ulkopinnan Timo Jakola taiteilee maalaukselliseksi. Tauluja hän ripustaa ikkunoihin niin, että ne näkyvät myös ulospäin.

– Bussi on suorakylkinen, joten tänne saa satakin teosta näytteille, jos niin haluaa. 

Ideaa liikkuvasta galleriasta Jakola viritteli jo takavuosina ja hankki raitiovaunun tarkoitusta varten.

– Raitiovaunussa oli aurinkovoimalla toimiva moottori ja sille rakennettiin sadan metrin pätkä raidetta lahtelaiseen kesänäyttelyyn. Sittemmin jouduin myymään vaunun pois, hän kertoo.

Galleriabussin reittejä ei ole vielä kirjattu kartalle, vaikka muutama pysäkki tiedetään jo.

– Bussillahan pääsee mihin vaan ja se taipuu monenlaiseen menoon. Ystävälläni on Helsinginkadulla galleria ja sinne Taiteiden yöhön tämä on tilattu jo.

Viini ei virtaa, energia kylläkin

Timo Jakolalla on hyvä työvire päällä. Kotigallerian joulunäyttely levittäytyy kolmeen kerrokseen.

Mukana on 120 teosta. Uusia, tänä syksynä valmistuneita niistä on kolmannes.

Lahden 110-vuotisjuhlan kunniaksi Jakola aikoo maalata ensi vuonna yhden taulun kaupungin jokaista vuotta kohden. Miniatyyrimaalaukset tulevat lahtelaiseen Uusi Kipinä -galleriaan esille.

Näyttelyitä on Lahden lisäksi ainakin Heinolassa ja Helsingissä.

– Olen lopettanut viinalla läträämisen ja se tuo lisää virtaa. Pihvin kanssa voin edelleen ottaa viinilasillisen tai lätkämatsissa siemaista oluen, mutta darraan johtava juominen on historiaa.

Jakola kertoo, että muutos näkyy myös siinä, että töihin on tullut uudenlaista valoa.

Kohtuuden ohella taiteilijaa innoittaa musiikki.

– Taustalla pitää olla aina musiikkia. Myös lätkän kuunteleminen toimii, mutta poliittisia väittelyitä kartan. Siinä menisivät vaan hermot työntekoon.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12970

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>