Kuvitusalan ammattilaiset, lahtelaiset Anita ja Anna Polkutie riemastuivat, kun saivat tehtäväkseen kuvittaa aikuisten värityskirjan. Äidin ja tyttären yhteistyönä syntyneet, ensimmäiset kaksi kirjaa sisältävät tekijöiden mukaan yleisluontoista kuvitusta, mutta mikä tahansa aihepiiri sopii.
– Ei sellaista aihepiiriä olekaan, joka ei sopisi aikuisten värityskirjoihin. Joku kysyikin meiltä, että ahaa... että aikuisten värityskirja! No, mikä ettei voisi olla sellaisikin kuvia, täräyttää Anita ja viittaa eroottisiin kuviin.
– Aihepiiri on tosiaan rajaton – näitä voisi kohdentaa tietyille ryhmille. Esimerkiksi nuorille miehille omansa ja keski-ikäisille omansa, jatkaa Anna.
– Joku voisi pitää uskonnollisistakin aiheista, lisää Anita.
Toiset ovat parempia värittäjiä
Aikuisten värityskirjat ovat maailmalla suosittuja. Entä Suomessa?
– Kauppa on käynyt hyvin. Värityskirjoja on kuulemma myyty loppuun joistain kirjakaupoista, Anna kertoo.
Kaikkien kädentaidot eivät ole samalla tasolla. Tämä mikä piti ottaa huomioon, kun naiset ryhtyivät tekemään lahtelaisen Positiivarit oy:n tilauksesta kuvitusta värityskirjoihin.
– Näissä on paljon värittämistä, sillä kuvissa on paljon yksityiskohtia. Ei suinkaan ole tarkoitus, että tämä väritetään nopeasti loppuun, muistuttaa Anita.
Valtaosa värityskirjoista ulkomaisia
Kirjakauppaliiton mukaan aikuisten värityskirjat ovat kasvava trendi. Valtaosa kirjakaupoissa myytävistä teoksista on ulkomaisia.
Aikuisten väritysbuumi on lisännyt kysyntää myös erilaisille värikynille.
– Aikuiset haluavat kunnolliset kynäsarjat, joista löytyy monta väriä. Lisäksi tarvitaan kyniä, joissa hyvin ohut kärki – toisin kuin lasten värikynissä, toimitusjohtaja Katriina Jaakkola Kirjakauppaliitosta sanoo.
Hän luonnehtii värityskirjoja eräänlaisiksi uuden ajan käsitöiksi.
– Värityskirjoja tehdään myös yhteistoimin, niin että lapset värittävät helpommat kohdat ja aikuisille jäävät yksityiskohdat.
Pääntyhjentäjä parhaasta päästä
Aikuisten värityskirjat tarjoavat tekemistä, joka vie ajatukset hetkeksi johonkin muuhun kuin vaikka työasioihin, kuvittajat Anita ja Anna Polkutie pohtivat.
– Tämä sopii erinomaisesti juuri siihen. Ajaa saman asian, kuin vaikka tietokonepasianssi tai mikä tahansa muu tekeminen, joka vaatii keskittymistä juuri sen verran, että pääsee irtautumaan hetkeksi, Anna Polkutie sanoo.
– Nämä tarjoavat rentouttavaa puuhaa, joka on myös helppo jättää kesken ja jatkaa myöhemmin. Auttaa tyhjentämään pään silloin, kun tuntuu, että on liikaa mietittävää, jatkaa Anita.