Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12966

Kunta haluaa kovat piippuun rannoille kakkivia lintuja vastaan – valkoposkihanhien ampumiseen ei hevillä saa lupaa

$
0
0

Puistoja ja rantoja likaavien valkoposkihanhien häätämiseen kovin keinoin ei helposti irtoa lupia.

Ely-keskusten arkistotietojen mukaan suojeltujen valkoposkihanhien ampumiseen on haettu lupaa kolme kertaa. Kaksi hakemusta on hylätty ja yksi parhaillaan käsittelyssä.

Lupa tarvitaan myös, jos suojeltuja lintuja halutaan häiritä säännöllisesti. Lintujen hätistelyyn on annettu viimeisten viiden vuoden aikana luvat kolmelle hakijalle.

– Hylättyjä karkotuslupia ei toistaiseksi ole, poikkeuksena ainoastaan yksi Natura-alueelle haettu lupa. Tämä ei silti tarkoita, että karkotuslupia myönnettäisiin rutiininomaisesti. Perustelujen täytyy olla kunnossa, ja niin ne ovat tähänastisissa hakemuksissa olleet, kertoo Ville Vasko Varsinais-Suomen Ely-keskuksesta.

Hanhien häätämis- ja ampumislupia käsittelee koko maan osalta Varsinais-Suomen Ely-keskus.

Asikkalan kunta hakee ampumalupaa

Asikkalan kunta Päijät-Hämeessä hakee parhaillaan lupaa ampua muutama hanhi suositulta uimarannalta Vääksyssä.

Teknisen johtajan Harri Hirvosen mukaan kunta hakee lupaa muutaman linnun hävittämiseen. Hän arvelee, että hanhet saattaisivat kaikota tällä keinolla, vaikka niitä onkin Vääksyn Kalmarin rannalla noin viidenkymmenen yksilön parvi.

Ranta oli kesäkuussa muutaman päivän suljettuna vedestä löytyneiden ulosteperäisten bakteerien vuoksi. Bakteerien lähteeksi arvellaan hanhien ulosteita.

Asikkala on lähettänyt hakemuksensa Ely-keskukselle, joka on kuitenkin vaatinut siihen täydennystä. Täydennetty hakemus lähtee matkaan näinä päivinä.

Lauantaina helle houkutteli rannalle lapsiperheitä, eikä muutama kikkare haitannut.

– Käyttökielto on purettu, joten uimme ihan turvallisin mielin, sanoi lastensa kanssa uimassa ollut Johanna.

Ville Vasko Ely-keskuksesta ennustaa, että lintujen hävittämisluvan myöntäminen Asikkalaan on epätodennäköistä. Lintujen häirintään myönnetyt luvat ovat menneet pääkaupunkiseudulle ja Turun seudulle. Paikat ovat olleet uimarantoja ja julkisia alueita sekä viljelyksiä. Kohteissa on ollut satoja tai jopa tuhansia lintuja, joten tähän verrattuna Vääksyn lintumäärä on pieni.

Jos Asikkalaan lupa myönnettäisiin, se olisi toistaiseksi pienimmälle hanhimäärälle myönnetty lupa, kerrotaan Ely-keskuksesta.

"Kaikki muut keinot on kokeiltava"

Valkoposkihanhi on suojeltu laji koko EU:n alueella ja sitä voidaan hätistellä, pyydystää tai tappaa vain poikkeusluvalla.

Suojeluasiantuntija Tero Toivanen Bird Life Suomi ry:stä toivoo, että tällaisia lupia ei tarvittaisi.

– Aina kesällä nämä asiat nousevat esille ja ongelmasta tehdään isompi kuin se onkaan. Me olemme pehmeämpien keinojen kannalla.

– Sillä, että joku yksilö ammutaan, ei päästä eroon hanhiparvesta, huomauttaa Toivainen.

Tutkija Pekka Rusanen Suomen ympäristökeskuksesta on samoilla linjoilla.

– Jos mikään muu keino ei toimi, sitä [lintujen hävittämistä] voidaan harkita, mutta kaikki muut keinot on kokeiltava. En usko, että ampumislupia on järkevää antaa.

– Pääkaupunkiseudulla kanta ei juuri enää kasva, mutta muualla se kasvaa, kertoo Rusanen valkoposkihanhikantojen tilanteesta Suomessa.

Lauantaina aikaansa Vääksyn rannalla viettänyt Teuvo Lindfors ehdotti ratkaisuksi tehokkaampaa siivousta.

– Minkäs eläimille tekee, ne tulevat mihin lystäävät. Jätökset voisi harata pois.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12966

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>