Koulu-uinti verestää monella muistoja mieleen, vuosikymmenienkin jälkeen. Kysyimme lukijoilta, milllaisia muistoja heillä on koulun uintitunneilta.
Tunnit herättivät paljon keskustelua erityisesti sosiaalisessa mediassa. Osa kertoo, että uintitunteja odotettiin ja ne kruunasivat koko kouluvuoden. Pieneltä paikkakunnalta lähdettiin bussilla uimahalliin, ja reissu oli kuin luokkaretki.
Osa taas kertoo keksineensä tekosyitä parhaansa mukaan, jotta pystyi välttämään nöyryytyksen.
Jotkut todella pelkäävät vettä, toiset taas kokevat kokemuksen häpeällisenä, esimerkiksi alastomuuden takia.
– Näistä keskustellaan liikunnanopettajien kanssa paljon. Ongelma on tunnistettu, eikä tullut yllätyksenä, että tämä herätti paljon keskustelua, sanoo liikuntapedagogiikan lehtori Ilkka Keskinen Jyväskylän yliopistosta.
"Minulla on huono näkö ja peruskouluiässä en vielä omistanut piilolinssejä - jo se riitti tekemään uimaopetuksesta todella ikävää." (Lähde: keskustelu Ylen nettisivuilla)
Voit keskustella aiheesta tämän uutisen lopussa.
Opetussuunnitelma on ankara: uimataidolle tiukat kriteerit
"Muistan hyvin, että skidit haukkuivat toisten kehoja niin paljon, että seuraavalla kerralla oli ehkä viisi lasta enää paikalla. Sitten jaettiin tyttöjen ja poikien uintiin, joka toimi meillä paremmin." (Lähde: Facebook-keskustelu)
Uusi opetussuunnitelma tuli voimaan vuonna 2016. Vaikka se antaakin opettajille vapaammat kädet, on uinti ja uimataidon kriteerit määritelty Keskisen mukaan hyvinkin tarkasti.
– Opettajat yrittävät parhaansa ja keksivät keinoja, jotta tämä olisi kaikille helpompaa, mutta heillä on myös velvollisuutensa.
"Mun mielestä se oli ahdistavaa, kun ei voitu ymmärtää, kuinka paljon uiminen voi ahdistaa. Uimahallissa meinasin hukkua ja siitä lähtien en ole enää uinut. Enkä saanut olla matalassa altaassa, joten pakko oli jotakin keksiä." (Lähde: Facebook-keskustelu)
Opettaja tuli tarkastamaan, onko tytöllä kuukautiset
"Opettaja oli niin ankara, että halusi tulla tarkistamaan, onko menkat." (lähde: Facebook-keskustelu)
"Tykkäsin uimisesta, kunnes eräät tytöt rupesivat kiusaamaan mua mun rinnoista ja kertoivat koko pienelle yläasteelle, kuinka mun "rinnat sojottaa sivuille". Tämän jälkeen en enää mennyt uimaan. Joko oli aina menkat tai sitten huijasin itselleni migreenin." (Lähde: Facebook-keskustelu)
Ilkka Keskisen mukaan moneen koululiikuntalajiin liittyy pelkoa tai inhoa. Uintiin liittyy vielä sekin, että ollaan vähissä vaatteissa.
Samalla uimahallissa ollaan "riisuttuna" myös muuten: tytöt, jotka käyttävät aamulla paljon aikaa laittautumiseen, joutuvat pyyhkimään meikin, eikä uimatunnin jälkeen välttämättä ole aikaa laittautua uudestaan.
– Siihen liittyy koko ulkonäkö, ei pelkästään alastomuus. Sosiaalinen media ja se, että kaikki kuvat käsitellään, on tehnyt aiheesta entistä hankalamman, sanoo Keskinen.
"Tosi törkeätä opettajalta, että yritti pakottaa uimaan menkoista huolimatta. Yläasteelainen on vielä ihan lapsi, joka ei välttämättä halua vielä käyttää tamponia, jonka opettaja käski laittaa." (Lähde: Facebook-keskustelu)
Erillisiä pukukoppeja ja tytöille aikaa laittautumiseen
"Pitkien katseiden pelossa minä ja kaverini juoksimme uimahalliin ja yritimme ehtiä suihkutiloihin ennen muita. Tämä kerran onnistuikin, mutta kun olimme peseytyneet ja laittaneet uima-asut päälle opettaja saapui valvomaan ja pakotti meitä riisumaan uikkarit hänen valvoessa, koska ei ollut nähnyt meitä alasti suihkussa. Ihmettelen, miksi opettaja halusi tehdä muutenkin vaikeasta tilanteesta entistä nöyryyttävämmän. Tämä siis 2010-luvulla." (Lähde: keskustelu Ylen nettisivuilla)
Osa opettajista on keksinyt kouluihin erilaisia erityisjärjestelyitä. Pukuhuoneisiin on tehty suljettuja pukukoppeja, jotta nuoret saavat vaihtaa rauhassa vaatteet uimapukuihin.
– Jotkut opettajat ovat ajoittaneet tunnit joko aamuun tai viimeiseksi iltapäivään. Tytöille on annettu tarpeeksi aikaa laittautumiseen.
Joissakin kouluissa taas uidaan hieman enemmän seitsemännellä ja yhdeksännellä luokalla, kun taas kahdeksannella luokalla uintia ei ole lainkaan, sillä se on koettu kaikista hankalimmaksi ajankohdaksi nuorille.
"Mulla on ollut vitiligo 10-vuotiaasta asti. Ala-asteella muistan illalla itkeneeni, kun häpesin niin paljon. Yläasteella oli myös rankkaa. Lapset ja nuoret osaavat olla nimittäin todella ilkeitä." (Lähde: Facebook-keskustelu)
Osa muistelee Facebookissa niitä aikoja, jolloin luokka laitettiin alasti altaaseen – toki tytöt ja pojat erikseen. Myös Keskinen muistaa tämän 70-luvun käytännön.
– Altaan puhdistusmekanismi ei kestänyt uimapukuja. Nykyään tämä ei olisi mitenkään mahdollista, ajat ovat muuttuneet.
"En skipannut uintia koskaan, sehän oli parasta. Enemmän säälin sitä yhtä ainutta skippaajaa, jonka piti istua altaan vieressä tunnin ajan. Kaikki arvasivat, että hällä on menkat ja jätkät naureskeli." (Lähde: Facebook-keskustelu)
Uimaan jo nuorena, jotta lapselle ei kehity uimapelkoa
"Uimakoulu jäi kesken, kun uimakoulun ohjaaja painoi meritähtikelluntatreenissä pääni pinnan alle kesken sisäänhengityksen ja piti väkisin pinnan alla muutamia sekunteja. Takaisin en mennyt." (Lähde: Facebook-keskustelu)
Uimataito katsotaan kansalaistaidoksi, joka määritellään myös opintosuunnitelmassa. Lehtori Keskisen mukaan on kahdenlaista uintipelkoa: toisilla on huono kokemus vedestä ja uimisesta. Toisilla taas ei ole kokemusta lainkaan, eivätkä he siksi uskalla mennä veteen.
"Kylmää vettä ja kaikkeen pakotettiin. Olen huono uimari ja ne tehtävät siellä altaassa ja syvässä päässä altaaseen hyppiminen. Aivan sairasta, että vettä pelkäävä huono uimari pakotetaan hyppäämään altaaseen ja kaikki vielä tuijottamassa ympärillä. En ole käynyt uimahallissa sitten peruskoulun ja kiitos kuuluu liikunnanopettajalle." (Lähde: Facebook-keskustelu)
Jotta uimapelolta vältyttäisiin, uiminen täytyy aloittaa nuorena. Vanhempien vastuulla on tutustuttaa lapsi uimahalliympäristöön ja tarjota ensikosketus veteen, jotta koulussa uimaopetus on helppoa aloittaa, sanoo Keskinen.
– On heitä, joiden vanhemmat eivät ole tätä tehneet ja ala-asteella ei ole juuri uitu. Sitten yläasteellakaan ei vielä osata uida, sanoo liikuntapedagogiikan lehtori Ilkka Keskinen.
– Juuri tästä syystä uintia on tärkeää opettaa ja aloittaa jo pienestä. Alakoulussa ollaan matalassa vedessä, lasten altaassa 3–4-luokkalaiseksi asti opettajan kanssa.
"60-luvulla meidän opettaja komensi kaikki uimataidottomat altaan reunalle. Minä olin yksi noista raukoista. Ope otti kiinni kädestä ja jalasta ja pudotti altaaseen. Ei ihme että opin ”uimaan” vasta 9-vuotiaana, mutta vieläkään uiminen ei ole minun juttu." __(Lähde: keskustelu Ylen nettisivuilla)
Sukeltaminen kuuluu osaamiseen, vaikka moni sitä kammoaa
"Minulla on syvänvedenkammo ja vihaan sukeltamista. Aina olisi pitänyt hyppiä veteen ja sukeltaa ja uida syvään päähän. Itkien siellä aina seisoskelin tai minut laitettiin matalampaan altaaseen tekemään yksin jotakin." (Lähde: Facebook-keskustelu)
Jos uimataito on heikko, tulisi oppilaan saada jopa tukiopetusta. Sukeltaminen ja hyppiminen ovat erityisesti sellaisia, joista toiset nauttivat, toiset eivät.
– Se kuuluu osaamiseen, että sietää ja pystyy siihen, että on veden alla.
Keskinen suosittelee, että oppilas pyytää opettajalta uimalasit sukeltamista varten.
Myös nenästä kiinni pitäminen saa synninpäästön Keskiseltä. Oppilas saa pitää nenästään kiinni hypätessään, eikä kieltämiseen ole perustetta.
Parhaimmillaan opettaja kannustaa nuoria uintiharrastuksen pariin. Monella lukijalla onkin hyviä muistoja liikunnanopettajista, joiden avulla lukijat ovat pystyneet pääsemään uimakammosta eroon.
"Lintsasin. En osannut uida, ja sairastuin joskus kasiluokalla syömishäiriöön. En olisi pystynyt olemaan niin vähissä vaatteissa luokkalaisten kesken. Lukiossa oli pakko suorittaa uinti. Siitä olin ihan kiitollinen, pääsin uimakammosta eroon liikkamaikan ansiosta." (Lähde: Facebook-keskustelu)
Herättikö muiden tarinat muistoja? Millaista koulu-uinti oli sinun nuoruudessasi? Alla voit keskustella aiheesta.