Heinäkuun lopussa Jenny Kotilainen alkoi jälleen vuotaa verta.
Raskautta oli takana puolitoista kuukautta ja toivo omasta vauvasta oli jälleen kerran virinnyt. Verenvuoto alkoi pienenä tihuutteluna. Kipuja ei ollut. Mikäli kyseessä olisi ollut ensimmäinen kerta, hän ei olisi osannut huolestua vielä tässä vaiheessa. Mutta tämä oli jo neljäs kerta reilun vuoden aikana. Jenny Kotilainen aavisti heti mistä on kyse.
Hän oli jälleen saamassa keskenmenon.
Jenny, 35, ja Lauri Kotilainen, 37, ovat tunteneet ilon kuohahduksen joka kerta, kun raskaustesti on kotona näyttänyt positiivista. Leijuvaa tunnetta on kestänyt ensimmäiseen ultraäänitutkimukseen asti.
– Kyselemme kotona vähän väliä toisiltamme, tuleekohan meille vihdoin vauva. Toinen vastaa kysymykseen toiveikkaana, että ehkä meille tulee, kertoo Lauri Kotilainen.
Tähän mennessä syli on jäänyt tyhjäksi. Raskaus on aina päättynyt keskenmenoon varhaisvaiheessa.

Isä sysätään syrjään
Jokaisen keskenmenon jälkeen päällimmäisenä Lauri Kotilaisellakin on oma suru menetyksestä. Vai miltä kaikki on Laurista tuntunut? Kysymyksen jälkeen on hetken hiljaista. Keittiön pöydän ääressä istuva pariskunta katsoo toisiaan.
– Ihan mahtavaa, että kysyit tuota Laurilta. Häneltä ei kukaan ole koko aikana kysynyt tätä, toteaa Jenny Kotilainen hetken päästä.
– Jokaisen vauvan menettäminen on minulle yhtä suuri suru kuin Jennylle, jatkaa Lauri Kotilainen.
Hänen mukaansa keskenmenon sattuessa isä sysätään helposti syrjään. Hoitohenkilökunta keskittyy äitiin. Tavallaan se on ymmärrettävää, koska fyysinen puoli on hoidettava kuntoon. Kohtu on saatava tyhjäksi ja verenvuoto loppumaan. Kotilaisen mielestä isästä ei useimmiten ymmärretä huolehtia.
– Tunnen olevani ulkopuolinen siinä tilanteessa. Minut jätetään yksin seisomaan sairaalahuoneen nurkkaan. Kukaan ei kysy, tarvitsenko apua, pohtii Lauri Kotilainen.
Kerran hänet sysättiin syrjään ihan kirjaimellisesti. Kyse oli kolmannesta, kaikkein kipeimmästä, keskenmenosta. Päästyään osastolla sairaalavuoteeseen Jenny Kotilainen alkoi itkeä.
– Olin juuri menossa lohduttamaan vaimoani, kun hoitaja astui eteeni ja alkoi lohduttaa Jennya.

Lauri Kotilainen ei usko, että hoitaja teki sen tahallaan. Tarkoitus oli hyvä, mutta Kotilainen jäi hölmistyneenä seisomaan paikoilleen ja tunsi itsensä täysin syrjään jätetyksi.
– Olisin halunnut sulkea Jennyn syliini ja itkeä hänen kanssaan. Yhdessähän me tässä tilanteessa olemme.
He käyvät kaiken läpi yhdessä. Ilon siitä kun raskaustesti on positiivinen. Toiveikkaan odotuksen tunteen ja sen musertavan pettymyksen, kun merkit keskenmenosta jälleen ilmaantuvat. Ultraäänen, jossa kova totuus on paljastunut.
Lauri Kotilainen toivoo, että edes joku kysyisi kuinka hän jaksaa tämän kaiken. Joskus jaksaminen nimittäin on todella vaikeaa. Silloin Kotilainen purkaa suruaan työhön ja omiin harrastuksiinsa.
– Kun suru keskenmenosta on suurimmillaan, arki on mekaanista suorittamista. Teen kaiken kuin robotti.
Vauvaa yritetty viitisen vuotta
Jenny ja Lauri Kotilainen ovat kotoisin Heinolasta, mutta he asuivat välillä Helsingissä. Kotikaupunkiin Kotilaiset palasivat 2015 ostettuaan Tommolasta vanhan rintamamiestalon. He alkoivat yhdessä remontoida vanhaa taloa kodiksi perheelleen. Vauva oli ollut toiveissa jo pari vuotta.
Molemmat työskentelevät kotona. Lauri Kotilainen on it-alan yrittäjä, joka tekee pääasiassa etätöitä. Jenny Kotilainen tekee koruja.
Raskautta ei kuulunut, joten Kotilaiset päättivät lähteä tutkimuksiin. Jenny Kotilaiselta leikattiin kysta pois toisesta munasarjasta ja poistettiin kohdusta endometrioosia. Lääkäri vakuutti, että estettä raskaaksi tulemiselle ei pitäisi olla.
Vihdoinkin plussaa!
Ensimmäisen kerran raskaustesti näytti positiivista tammikuussa 2017. Kotilaiset säteilivät ilosta. Muutama viikko kului kuin siivillä, kunnes Jenny Kotilainen alkoi vuotaa verta. Vuoto ei ollut iso, eikä kipuja tuntunut, joten he eivät heti huolestuneet. Verentulo ei kuitenkaan lakannut ja hän päätti mennä lääkäriin.
Tutkimuksissa selvisi, että alkion kehitys oli jostain syystä pysähtynyt ja edessä oli lääkkeellinen kohdun tyhjennys.
– Olin surullinen ja hiukan masentunutkin, mutta ajattelin, että nyt minä sentään tulin raskaaksi, sanoo Jenny Kotilainen.
Yhdessähän me tässä tilanteessa olemme. Lauri Kotilainen
Ensimmäisestä keskenmenosta toipuminen sujui melko hyvin. Jenny Kotilainen huolehti entistä paremmin itsestään. Hän mietti tarkkaan mitä ja milloin söi. Harrasti liikuntaa ja eli muutenkin mahdollisimman terveellisesti.
Raskaustesti oli jälleen positiivinen seuraavana kesänä. Muutaman päivän kuluttua varhaisultran tekemisestä Jenny Kotilainen sai taas keskenmenon.
Jenny Kotilaisen mielestä saatavilla on liian vähän tietoa siitä, millainen keskenmeno on. Hänellä oli mielikuva siitä, että se on raju, verinen ja yhtäkkinen tapahtuma. Sellainen kuin elokuvissa. Todellisuudessa hänen keskenmenonsa alkoivat salakavalasti hiipien, lähes huomaamatta. Ilman suurta dramatiikkaa.

Kolmas kerta toden sanoo?
Tämän vuoden tammikuussa Jenny Kotilainen odotti taas vauvaa. Nyt hänellä oli vahva tunne siitä, että tällä kertaa kaikki menee hyvin.
– Eräs ystäväni sanoi, että kolmas kerta toden sanoo. En ole taikauskoinen, mutta itsekin uskoin, että tällä kertaa meille oikeasti tulee vauva, sanoo Jenny Kotilainen.
Lauri Kotilainen oli myös onnellinen ja mietti, että nyt hänestä vihdoin tulee isä.
– Toivo lapsen saamisesta antaa uuden merkityksen koko elämälle. Sille, että ostimme talon ja työn tekemiselle, pohtii Lauri Kotilainen.
Maaliskuussa tulivat tutut merkit siitä, että kaikki ei olekaan vauvalla hyvin. Jenny Kotilainen huomasi pientä verenvuotoa. Hän päätti varata ajan Päijät-Hämeen keskussairaalaan naistentautien poliklinikalle, jossa häntä oli hoidettu aiemminkin.
Ultraäänen jälkeen lääkäri kertoi, että alkioita on kaksi ja ne ovat kehityksestä jäljessä. Myöskään sykettä ei tuntunut.
– Alkion syke ei aina tässä vaiheessa vielä tunnu, joten lääkäri suositteli uutta kontrollia viikon kuluttua, kertoo Jenny Kotilainen.

Edessä oli piinaava viikko. Toisaalta Kotilaiset halusivat uskoa, että alkioiden kehitys jatkuu ja kaikki on hyvin. Silti toivo alkoi jälleen kerran hiipua .
– Ei lääkäri meille hirveän paljon toivoa antanut, sanoo Lauri Kotilainen.
Jenny Kotilaisen kohtu tyhjennettiin keskussairaalassa lääkkeellisesti. Edessä olivat jälleen kovat kivut, mutta pahinta oli suru ja masennus. Tällä kertaa koettelemus oli paljon aiempaa rankempi myös fyysisesti.
– Verenvuoto ja kovat kivut jatkuivat viikkokausia. Alavatsaa ja selkää särki kauheasti. Kohtu tulehtui.
Kolmannesta keskenmenosta toipuminen vei Kotilaisilta pisimpään. Jenny Kotilainen ei joutunut olemaan sairaalassa edes yön yli, mutta fyysiset kivut ja masennus löivät hänet kotona sängyn pohjalle viikkokausiksi.
– Oli kauheaa seurata vierestä, kun Jenny nousi sängystä vain käydäkseen vessassa. Riittämättömyyden tunne on hirveä. Yritin tehdä töitä ja samalla huolehtia Jennysta, sanoo Lauri Kotilainen.
Kaverit ja blogi tukena
Lauri Kotilaisella on muutama hyvä ystävä, joiden kanssa hän on puhunut keskenmenoista. Ystävillä ei ole kokemusta lapsettomuudesta tai toistuvista keskenmenoista, joten he eivät pysty tarjoamaan varsinaista vertaistukea. Silti puhuminen auttaa.
– Emme ole kaljaa naukkaileva äijäporukka, joka puhuu saunassa vain urheilusta. Onneksi pystymme juttelemaan myös kipeistä asioista.
Jenny Kotilainen purkaa tuntojaan kirjoittamalla blogia, jossa hän kertoo avoimesti keskenmenoistaan. Blogin kautta saadut kommentit ovat tuoneet voimia.
– On lohdullista lukea, että on muitakin, jotka ovat kokeneet samankaltaisia asioita. Mustimmalla hetkellä jotenkin luulee olevansa yksin tässä tilanteessa.
Kotilaiset eivät ole yksin. Keskenmenoon päättyy noin 15 prosenttia todetuista raskauksista, kerrotaan Päijät-Hämeen keskussairaalan naistentautien poliklinikalta. Suurin osa tapahtuu ennen 13. raskausviikkoa.

Uusi raskaus herätti pelkoa
Kesällä kun raskaustestiin piirtyi jälleen tuttu viiva, Kotilaiset tunsivat saman ilon läikähdyksen.
– Onnen tunne tulee joka kerta, kun testitulos kertoo, että Jenny on raskaana. Ei sitä voi estää, pohtii Lauri Kotilainen.
Aiemmat keskenmenot tuovat ilon keskelle pelkoa ja epävarmuutta. Jenny Kotilainen myöntää, että hänen tunteensa olivat neljännen raskauden aikana ristiriitaiset.
– Haluamme lasta niin kovasti, että uusi menetys pelottaa. Tavallaan kaikki oli jopa helpompaa silloin, kun en tullut raskaaksi.
Jatkuvien keskenmenojen läpikäynti uuvuttaa sekä fyysisesti että henkisesti. Kauhea tunne siitä, jos tämä taas päättyy kurjasti, ei hellitä. Niin kävikin.
Elokuun alussa Jenny Kotilainen oli jälleen sairaalassa kohdun tyhjennyksessä. Olo oli täysin turta. Blogiinsa Kotilainen kirjoitti, että haave lapsesta valui taas viemäriin.

Keskenmenoihin turtuu
Jenny Kotilainen toipui neljännestä keskenmenosta fyysisesti nopeammin kuin aiemmin. Henkisesti hän tuntee itsensä ontoksi.
– Pään sisällä ei ole sitä helvetinmoista tuskaa kuten aiemmilla kerroilla. Tunnen itseni lähinnä turraksi.
Päijät-Hämeen keskussairaalasta tuli kutsu lapsettomuusklinikalle lokakuussa. Nyt on tarkoitus selvittää mahdollisuuksia raskauden jatkumisen tukemiseksi.
Jenny Kotilaisen suvussa on taipumus kaksosraskauksiin, jotka menevät kesken helpommin. Yksi vaihtoehto on kokeilla IVF-hoitoa, eli koeputkihedelmöitystä, jolla kohtuun istutettaisiin vain yksi alkio.
Kotilaisten suurin haave on yhä tulla isäksi ja äidiksi, mutta epävarmuus on tullut jäädäkseen. Lauri Kotilainen pelkää eniten sitä, että tulee päivä, jolloin puoliso ei enää pysty tähän.
– Jenny käy kehollaan fyysisesti läpi kaiken. En minä voi vaatia häntä jatkamaan lapsen yrittämistä, mikäli hän ei enää jaksa.
Jenny Kotilainen kertoo, että nykyään hän jo pelkää raskaaksi tulemista. Eniten ahdistaa ajatus, että raskaus päättyisi keskenmenoon myöhäisessä vaiheessa.
– En tiedä miten kestäisin sen, jos raskaus menisi kesken loppumetreillä! Tuntuu epäreilulta, että ilo raskaudesta on jo nyt viety minulta. Pelkäisin varmaan hirveästi koko yhdeksän kuukauden ajan.