Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12970

Vuoden valtuutettu Hilkka Kemppi, 31, yrittää kitkeä henkilökohtaisuudet päättäjien välisistä riidoista

$
0
0

Kuntaliitto on valinnut Vuoden valtuutetuksi Asikkalan kunnanvaltuuston puheenjohtajan Hilkka Kempin (kesk.). Palkinto myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa. Valinnassa on painotettu muun muassa valtuutetun uudistamis- ja yhteistyökykyä.

Keskustan 31-vuotias Kemppi valittiin valtuustoon kaksi vuotta sitten. Hän nousi välittömästi välillä riitaisankin valtuuston johtoon.

– Johtamisessani kannustan aina erilaisten mielipiteiden esiin nostamiseen. Riitaisuudet eivät ole ongelma, mutta henkilöön menevät riidat olen pyrkinyt kitkemään pois. Kukin edustaa valtuustossa ihmisiä, jotka ovat edustajan valtuuston äänestäneet.

Esimerkiksi viime viikolla valtuusto päätti johtajapaikoista valtuustossa ja kunnanhallituksessa. Etelä-Suomen Sanomat kertoi, että henkilövalinnat aiheuttivat värikästäkin keskustelua, mutta Kemppi oli ainoa johtajista, joka sai jatkaa.

Kuntalaiset mukaan päätöksentekoon

Hilkka Kemppi pitää tärkeänä kuntalaisten osallistamista paikalliseen päätöksentekoon.

– Meillä on ollut muun muassa kuntalaiskahviloita ja nettikyselyitä. Kunnan strategiaa oli mukana tekemässä noin tuhat ihmistä. Näistä tulee hyvä selkänoja, kun poliitikot pohtivat Asikkalan kehittämistä.

Runsaan 8 000 asukkaan Asikkala miettii monen muun kunnan tavoin muun muassa koulurakentamista ja muiden arkisten palveluiden järjestämistä.

Elinvoiman parantaminen on myös päijäthämäläisen kunnan kestoaihe.

– Olimme juuri valtuustoseminaarissa Tampereen suunnalla. Siellä nousi uutta pöhinää ajatella elinvoimaa. Lentokentän ja valtatie 24 alueen kehittäminen ainakin.

Valtuuston ja kansanedustajan tehtävät sopusoinnussa

Hilkka Kemppi nousi eduskuntaan kevään vaaleissa. Hallituspuolueen kansanedustaja ei usko, että valtio lisää kuntien tehtäviä ilman että niihin annetaan myös lisää rahaa.

– Vakaa valtionosuusjärjestelmä on edelleen kunnan paras ystävä. Tämä uusikin hallitus alleviivaa tätä.

Kemppi valittiin viime kokouksessa jatkamaan Asikkalan valtuuston puheenjohtajana myös seuraavat kaksi vuotta. Hänen mukaan valtuustojohtajan ja kansanedustajan tehtävät sopivat hyvin yhteen ja täydentävät toisiaan.

– En stressaannu siitä, että ihmiset tulevat tapaamaan ja ottavat yhteyttä. Pidän siitä, että minuun luotetaan ja kerrotaan, mitä pitäisi korjata ja myös mikä on nyt hyvin. Vuoden valtuutetuksi valinnan otan vastaan kiitollisena ja nöyrin mielin.

Vuoden valtuutettu palkittiin keskiviikkona kuntapuheenjohtajapäivillä Oulussa. Palkinnoksi voittaja sai Assi Arnimaa-Leinosen suunnitteleman kunniamerkin ja kunniakirjan.

Lisäksi voittaneen valtuutetun valtuusto saa käyttöönsä Kuntaliiton ja Kuntasäätiön myöntämän 10 000 euron stipendin käytettäväksi koulutukseen ja konsultointiin.

Voit kuunnella Hilkka Kempin haastattelun täältä.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12970

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>