Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Browsing all 12965 articles
Browse latest View live

Lauri Maijalaa esitetään Lahden kaupunginteatterin johtoon

Kaupunginteatterin johtajavalinta on esillä Lahden hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunnassa keskiviikkona 23. marraskuuta.

View Article


Lumisateet hiipivät lauantaina etelärannikolle – sunnuntaina ajokeli muuttuu...

Lauantain lumisateet jäävät etelärannikon ja lounaissaariston tuntumaan. Sunnuntaina lumisateet leviävät laajemmalle.

View Article


Jenni Klinga joi kolme siideriä, ja pian hän istui taksissa kasvot murskana –...

Poliisin tietoon huumaustapauksia tulee harvoin ja uhrin huumaamista on usein vaikea todistaa.

View Article

Yle Urheilun asiantuntija Antti Pohja ei halua, että Qatarin MM-kisat...

Lahtelainen jalkapallokommentaattori ei ole löytänyt arvokisoihin yleensä kuuluvaa kansanjuhlaa ja karnevaalitunnelmaa. Yle ei lähetä paikalle lainkaan urheiluselostajia tai asiantuntijoita.

View Article

Marjo Akkanen näki televisiosta jotain niin koskettavaa, ettei kyennyt...

Itkuvirret eivät ole katoavaa kansanperinnettä, mutta ne uudistuvat ja muuttavat muotoaan. Perhe- ja kyläyhteisöjen sijaan itkuvirsiä esitetään erilaisissa tapahtumissa, tilaisuuksissa ja konserteissa.

View Article


Henry Johanssonin epäilykset heräsivät, kun äiti löysi upean miehen netistä –...

Rakkaushuijaukset ovat nousseet taloudellisesti merkittävimmäksi petosmuodoksi Suomessa. Poliisihallituksen tietojen mukaan yli 80 prosenttia huijatuksi joutuneista menettää antamansa rahat.

View Article

Yhtiöt käyvät kovaa kisaa tuulipuistoalueista – kuntapäättäjillä on liian...

Pieni Luhangan kunta kaavoittaa alueelleen jo toista tuulipuistoa. Arvostelijoiden mielestä kuntapäättäjät ovat hätiköineet, sillä nykyisenkin tuulivoima-alueen ympäristöluvasta on eripuraa.

View Article

Alfred Kordelinin 50 000 euron palkinnot kapellimestarille ja kahdelle...

Professorit Ilari Sääksjärvi ja Minna Halme sekä kapellimestari Dalia Stasevska ovat säätiön mukaan ansioituneet myös yhteiskunnallisina vaikuttajina.

View Article


Kaivosyhtiön valtava varausilmoitus Uudellamaalla huolestuttaa paikallisia –...

Kansainvälisen taustan omaava yhtiö ei voi vielä aloittaa kaivauksia, mutta se aikoo hakea malminetsintälupaa myöhemmin.

View Article


Kukaan ei ole kieltämässä puulämmitystä, mutta sen päästöjä halutaan leikata

Pienhiukkaspäästöistä puolet tulee puunpoltosta ja ensi talvena puuta palaa kotien tulipesissä entistä enemmän.

View Article

Hintojen nousu hillitsee Black Friday -hulinaa – ”Kohta ei uskalla ostaa...

Black Friday ja muut marraskuun alennuskampanjat saavat taas ihmiset liikkeelle sankoin joukoin. Kuluttajien ostovoima on heikentynyt, joten rahaa kulutetaan nyt aiempaa nihkeämmin.

View Article

Kaksi miestä on vangittu Kärkölän ja Mäntsälän pankkivarkauksista – varkaat...

Poliisi jatkaa varkauksien esitutkintaa eikä toistaiseksi kerro yksityiskohtia tapahtumista. Miehiä epäillään törkeistä varkauksista.

View Article

Valtatien varteen nousi miljoonien eurojen urheilupyhättö – ennen...

Lahden, Kouvolan ja Iitin johdossa toivotaan, että Kymi Ring tavoittelisi vielä jatkossakin suuria moottoriurheilutapahtumia.

View Article


Olutbuumi siivitti Viking Maltin rakentamaan 100 miljoonan euron mallastamon:...

Uusi mallastamo tuottaa 85 000 tonnia mallasta vuodessa. Lahteen rakennettu laitos otetaan käyttöön ensi kesänä. Viking Malt on Pohjoismaiden suurin maltaiden valmistaja.

View Article

Asikkalan taksisurman poliisitutkinta venyy

Uusi vangitsemisistunto on Päijät-Hämeen kärjäoikeudessa perjantaina 25. marraskuuta.

View Article


Lauri Maijala on uusi Lahden kaupunginteatterin johtaja

Lahtelaissyntyinen Maijala valittiin keskiviikkoisessa kokouksessa virkaan yksimielisesti. Uusi teatterinjohtaja aloittaa työnsä tammikuun 2024 alussa.

View Article

Linja-autokonserni lahjoittaa busseja Ukrainaan – yli 200 kuljettajaa...

Koiviston Auto -konsernin yhtiöt lahjoittavat 15–25 linja-autoa Ukrainaan. Ensimmäiset autot lähtevät liikkeelle joulukuun alussa, kyytiin lähtee myös SPR:n avustustavaraa.

View Article


Radioamatööri Jari Jussila seilasi radioaalloilla maailman ympäri purjehtija...

Tapio Lehtisen purjevene upposi perjantaina Intian valtamerellä. Pelastuslautalla vietetyn yön jälkeen Lehtinen noukittiin kiinalaiseen rahtialukseen.

View Article

”Koskaan ei tiedä, milloin irtisanomisdelegaatio on omalla ovella” – Tehyn...

Osa on kokenut ilmapiirin niin ahdistavaksi, että asiantuntijatyö on vaikeutunut. Tehyn johto ei tunnista ongelmaa. Ylen lähteiden mukaan tilanne on kärjistynyt puheenjohtaja Millariikka Rytkösen aikana.

View Article

Kaivosyhtiö veti jättimäisen varausilmoituksensa takaisin ja luopuu...

Tukes on saanut Elementx Finland Oy:ltä ilmoituksen laajan varauksen peruuttamisesta. Porvoo, Pukkila ja Pornainen valittivat varauksesta Helsingin hallinto-oikeuteen.

View Article
Browsing all 12965 articles
Browse latest View live