Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12937

Järveen vuoti 600 ihmisen jätevedet - vaikutukset voivat näkyä vielä pitkään

$
0
0

Vesiensuojelupäällikkö Ismo Malin kertoo, että jätevesiputken rikkoutumisen johdosta on Lahden Joutjärveen päässyt arviolta 200–300 kuutiota jätevettä. Vahinko on pelättyä pienempi, sillä aluksi epäiltiin, että vuoto olisi jatkunut jopa kolme viikkoa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että vuoto olisi kestänyt vain pari päivää.

Viemäriputkilinja rikkoutui vanhan omakotitalon perustusten purkutöiden yhteydessä.

Lähes päivittäin alueella koiraansa ulkoiluttava Hannu Salminen törmäsi sunnuntaina erikoiseen näkyyn. 

- Rinteen uumenista pulppusi lietevettä. Koirahan siitä kiinnostui ensimmäisenä hajun perusteella. Menimme lähemmäs katsomaan, ja kyllähän se sitä itseään oli, kuvailee ohi kulkenut Hannu Salminen.

Vuotaneen viemärilinjan kautta on kulkenut noin 600 ihmisen jätevedet.

- Torjunta on jo pitkällä. Viemäri on saatu korjattua ja vuotoa Joutjärveen ei enää ole, Malin korostaa.

Fosfori voi lisätä levien määrää

Ensimmäiset bakteeritulokset vesinäytteistä ovat valmistuneet, ja niiden perusteella avantouintipaikan veden laadussa ei ollut ongelmia. Avantouintia ei suositella, sillä jätevedet voivat levitä vähitellen.

Vasta tarkempien näytteiden jälkeen päätetään jatkotoimista.

- Tänään otetaan vielä ravinne- ja bakteerinäytteitä lähempää purkupaikkaa niin tiedetään miltä vesi muuten näyttää, sanoo Lahden vesiensuojelupäällikkö Ismo Malin.

Joutjävi on hyvin pieni järvi, pinta-alaltaan noin 40 hehtaaria ja keskisyvyydeltään noin 3 metriä. Pienen valuma-alueen takia vesi vaihtuu suunnilleen kerran neljässä vuodessa.

- Näin ollen myös jätevesien vaikutukset näkyvät vedessä pitkään, huomauttaa vesiensuojelupäällikkö.

Järvi on kärsinyt rehevöitymisestä aiemminkin, ja vedessä on havaittu useana kesänä sinilevää.

- Pienikin fosforilisä voi näkyä nopeasti levien määrässä. Toivottavasti nämä ravinteet ehtivät sedimentoitua talven aikana eivätkä kasvata leviä ensi kesänä, Malin miettii.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12937

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>