Ikivanha, kai kelttien sattuman seurauksena kehittämä emalointi oli suosittua korunteossa menneinä vuosikymmeninä. Lasijauheen lyijyttömyys on tehnyt siitä uudelleen suosittua.
Kotikonstein lasijauheen sulattaminen metallin päälle ei onnistu, sillä pienessä uunissa, jossa emalikorut sulatetaan, on sulatusvaiheessa yli 760 astetta kuumuutta.
Olen suht’ pihalla kurssille mennessäni. En ole koskaan nähnyt emalikorujen tekemistä, saati itse niitä tehnyt. Kurssilla on muutama kokeneempi, mutta muut ovat yhtä pihalla kuin minäkin.
Lopputulos sattuman kourissa
- Ei saa suunnitella, sillä yleensä tässä tulee mitä milloinkin. Emali yllättää kuitenkin, sanoo kurssiohjaaja toimiva Päivi Heiman-Harju Taitokeskus Velmasta.
Niinpä me hiomme kuparisia pohjalätkiä, joiden päälle lasijauhe ripotellaan. Sitten ensimmäisen kerran pullat – siis korupohjat – huippukuumaan uuniin.
- Piirakat paistuisivat tuossa uunissa vauhdilla, kommentoi ystävä Facebookissa, jonne välitän kurssitunnelmia.
Muutamassa minuutissa lasijauhe sulaa kuparin päälle kiiltäväksi kerrokseksi. Olen tehnyt emalia. Kun työ on jäähtynyt, laitetaan toinen kerros. Ja vielä kolmaskin.
Olin valinnut turkoosia jauhetta, mutta lopputulos on lähinnä vihreä. Kuparin väri hohkaa lasikerroksen läpi.
Kolmannella kerralla ripottelen kuvion sabluunan läpi ja työni paistetaan eli lasijauhe sulatetaan uunissa jälleen. Kamelin ja sydämen teen puhtaasti sattuman vietäväksi heittäytyen.
Olen onnistunut! Korvakorut eivät ole tippaakaan sen näköiset kuin kuvittelin, mutta kameli pysyi kamelina ja sydämen päällä on värihippusia.
Korut viimeistellään ihan tavallisella läpinäkyvällä kynsilakalla takaa, ja päältäkin, takaa siksi, etteivät ne värjää ja päältä kestävyyden parantamiseksi.
Oikeaa emalia tehdään hieman toisenlaisella tekniikalla. Sekin voi yllättää konkarinkin, luen huojentuneena vanhasta artikkelista.
