Taksikuskeilla on takanaan synkkä vuosi. Esimerkiksi Lahden Seudun Ula-Taksin tulos oli miinusmerkkinen lähes jokaisena kuukautena edellisvuoteen verrattuna. Yhtiön taksinvälityksen piirissä on yli 240 taksiautoa Päijät-Hämeessä.
Vuositasolla mentiin myös valtakunnallisesti miinuksella.
- Tilastot taksialalla olivat hyvin murheelliset. Vuosi 2013 oli vuoteen 2012 verrattuna välitystilastoissa useita prosentteja miinuksella. Vain muutama kesäkuukausi näytti meillä plussaa, kiitos tapahtumajärjestäjien, sanoo Lahden Seudun Ula-Taksi Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jari Kasakkamäki.
Itsekin taksikuskina työskentelevä Jari Kasakkamäki myöntää, että vaikka pakkaskausi on hieman lisännyt taksinkäyttöä, odotukset eivät täyttyneet. Pakkaset ovat olleet niin kovia, että etenkin hengitysvaikeuksista kärsivät ja vanhemmat ihmiset ovat pysytelleet suosiolla sisätiloissa.
- Kyllähän me tietenkin pienissä mielissä jo joulukuussa toivoimme kovia paukkupakkasia. Se toive on nyt lähiaikoina toteutunut. Odotimme ehkä hieman vilkkaampaa päiväliikennettä, totta kai.
Hän myöntää, että taantuma näkyy taksiyrittäjien arjessa.
- Kyllä se näkyy ja ymmärrän sen täysin. Synkistelyhän ei paranna mitään, parempaan tulevaisuuteen pitää uskoa. Ei nyt mennä vielä kumminkaan sinne 1990-luvun lamaan, kun taksiliikenne eli erittäin kovia aikoja, Kasakkamäki vertaa.