Viikonvaihteessa järjetettävä Lahti Pride -tapahtuma haluaa kiinnittää huomiota tasa-arvoon urheilumaailmassa.
Lahdessa ensimmäistä kertaa pidettävä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tapahtuma huipentuu lauantaina 1. helmikuuta kulkueeseen.
Kulkueeseen on kutsuttu mukaan esimerkiksi yrityksiä. Myös urheilupiirien edustajia toivotaan paikalle, kertoo tapahtumajärjestäjiin kuuluva Elli Latva-Hakuni Lahden Setasta.
- Ei ole tiedossa, että yrityksiä olisi tulossa mukaan, mutta toivon, että niitä tulisi osoittamaan tukeaan. Kaiken kaikkiaan sateenkaariväestölle on osoitettu solidaarisuutta ja tapahtuma on otettu hyvin vastaan. Ihmiset ovat innoissaan.
Lahti Priden teemaksi valikoitui tasa-arvon toteutuminen urheilussa, koska monissa urheilulajeissa ja -piireissä vallitsee vahva hetero-olettamus eikä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin suhtauduta erityisen avomielisesti, Latva-Hakuni sanoo.
- Ihmiset määritellään heteroiksi. Niiden, jotka ovat jotakin muuta, on vaikea sanoa, että olen homoseksuaali, koska pelätään syrjityksi tulemista. Hirveästi esimerkiksi varoitellaan, että aktiiviuran aikana urheilija ei saa tulla kaapista ulos.
Lahti Pridessä palkitaan yksi lajiliitto, joka on tehnyt töitä sen eteen, että jokainen uskaltaa olla oma itsensä.
Sateenkaarimessu aloittaa tapahtumakimaran
Elli Latva-Hakunin mukaan Lahti ei juuri eroa muista suomalaiskaupungeista, mitä tulee sateenkaarikansaan suhtautumiseen.
- Lahdessa ei ole homokuppilaa, mutta meillä on vuonna 2011 perustettu Lahden Seta. Se järjestää bileitä ja on kohtaamispaikka sateenkaarikansalle. On tärkeää kohdata muita ja nähdä, ettei ole asian kanssa yksin. Se auttaa ihmisiä.
Latva-Hakunin mukaan yhteiskunnassa riittää tekemistä tasa-arvon edistämisessä. Hän ei esimerkiksi Lahdessa kävelisi käsi kädessä samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa aivan joka paikassa tai mihin tahansa aikaan vuorokaudesta.
- Tietyissä paikoissa itsesuojeluvaisto olisi koholla. Myöhään illalla tai yöllä en uskaltaisi liikkua käsi kädessä, mutta päiväsaikaan kyllä. Pitkiä katseita kohtaa kaikkialla. Helsinki on kaupungeista ehkä vähän suvaitsevaisempi kuin muut.
Lahti Pride alkaa torstaina Sateenkaarimessulla. Viikonloppuna ohjelmaan kuuluu erilaisia tapahtumia, esimerkiksi elokuvanäytös Kino Iiriksessä ja iltajuhlat.