Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Sekavaksi jääneen nuorisotakuun sanomaa selkeytetään: "Palvelua saadakseen ei tarvitse olla syrjäytynyt"

$
0
0

Kentän monimuotoisuudesta johtuen sirpaleiseksi ja sekavaksi jäänyttä nuorisotakuuta yritetään selkeyttää Hämeessä. Valmisteilla on toimintasuunnitelma, johon yritetään saada kaikki nuorisotakuun parissa toimivat tahot mukaan. Tavoitteena on jatkossa välttää päällekkäisyydet.

Työvoimapalveluasiantuntija Leena Lietzénin mukaan tavoitteena on jatkossa kuulla nuoria entistä enemmän ja muistuttaa, että palvelut on tarkoitettu kaikille nuorille. Toiveissa onkin, että nuoria saataisiin yhteisiin tilaisuuksiin kuulemaan, mistä nuorisotakuussa ihan oikeasti on kyse.

- On tavallaan sellainen ajatus siitä, että pitää olla syrjäytynyt tai päätyy syrjäytyneeksi, jos joutuu nuorisotakuun piiriin. Kuitenkin suurin osa meidän nuorista on tavallisia koulunsa käyneitä ja elämässä eteenpäin pyrkiviä, joilla on tilapäisesti se hetki, että he tarvitsevat meidän apua.

Lietzén kannustaa nuoria hakeutumaan rohkeasti TE-toimistoon.

- TE-toimistoon kannattaa lähteä heti, kun on tilanne päällä: koulu, työ, hoitovapaa tai armeija loppuun. Siellä kartoitetaan tilannetta ja ryhdytään etsimään nuoren tilanteeseen kaikkein parhaiten sopivaa palvelua. Kannattaa kysyä TE-toimistosta, mitä se nuorisotakuu juuri sinun kohdallasi merkitsee, Lietzén kannustaa.

Nuorisotakuu on jokaisen nuorelle oikeus, mutta sen hyödyntäminen edellyttää oma-aloitteisuutta ja motivaatiota.

-  Osittain on ehkä annettu sellaista kuvaa, että tapahtuu jotain mullistavaa ja uutta, vaikka itse asiassa vanhoja keppejä ja porkkanoita on kerätty uuteen koriin ja katsottu, miten niitä voidaan tehokkaammin käyttää

- Työllisyystilannehan on aidosti surkea kysyttiin minkä ikäisiltä tahansa. Mutta en sanoisi, että nuorten tilanne on mitenkään hirvittävästi heikentynyt aiemmasta, Lietzén huomauttaa.

Nuorisotakuu on nykymuodossaan ollut voimassa vuoden 2013 alusta alkaen.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>