Hurmos oli käsinkosketeltavaa siihen aikaan, kun kansainvälistä hiihtokisahurmaa alettiin saada myös koti- Suomeen. Esimerkiksi Salpausselän kisoissa 1900-luvun alkupuoliskolla tunnelma oli isänmaallinen, urheilijat sankareita ja fanit uskollisia. Uutuudenviehätys iski kisayleisöön, kun mäkihyppääjät kapusivat puisiin torneihin ja liitivät alas. Dopingkohujen varjo ja suomalaisurheilijoiden vaikeudet nakersivat pikkuhiljaa yleisön suhdetta hiihtolajeihin. Ihmisistä tuli mukavuudenhaluisia ja paikan päälle lähtemisestä yhä vaikeampaa. Ja penkkiurheilijan ajasta alkoivat kilpailla monet muutkin lajit. Oletko sinä hiihdon ystävä ensimmäisestä aallosta, entinen tosifani vai 2000-luvun vaativa kuluttaja, jonka uskoa perinteiseen hiihtoon doping söi? Tunnista hahmosi perinteisen hiihtokansan fanityypeistä.
Esimerkiksi Lahden Salpausselällä, suomalaisen hiihtourheilun mekassa, on pidetty kisoja 1920-luvulta asti. Vähän myöhemmin suuret ikäluokat tai edes siinä liepeillä syntyneet muistavat erityisesti 1950–60-lukujen kisat nostalgian kultaamina ja kenties parhaina. Hiihtokisoihin lähdettiin isolla porukalla. Pikkunatiaiset kävivät kotikulmilla ensin omat hiihtokarkelonsa ja vakoilivat maailmantähtiä kisakentillä jo ennen varsinaisia mittelöitä. Nimikirjoitusvihkoihin kerättiin suurimpien tähtien puumerkit. Silloin syttyi kipinä, joka ei sammu vieläkään. Hiihdosta, mäkihypystä ja penkkiurheilusta pikkupoikana innostunut tosifani ei jätä suosikkiurheiluaan, vaikka ikää tulee, vaan seuraa kisat nykyään telkkarista etänä tai toisinaan paikan päällä. Oleellista on, että eväät ovat kunnossa. Välipalaksi hernerokkaa ja kuumaa kaakaota, viimeistään jälkikarkeloihin vahvempaakin lämmikettä – aivan kuin ennen vanhaan.
Toppahousut kahisivat, kun kisakatsomo hurrasi 1980–90-luvuilla Jari Puikkoselle, Marja-Liisa Kirvesniemelle, Matti Nykäselle tai Toni Niemiselle. Pääosassa olivat urheilijoiden lisäksi innokkaat tyttöfanit. Kannustusplakaateissa, pehmonalleissa ja fanikorteissa ei säästelty, kun oma idoli ansaitsi huomion. Vaikka sankarilla ei olisi mennyt ihan nappiin, fani jaksoi hihkua. Toisaalta, ihailun kohde vaihtui sitä mukaa, kun hyppytorniin kapusi toinen toistaan söpömpiä urheilijoita. Kotikatsomossa fanit vuorasivat seinänsä julisteilla. Jos pääsi paikan päälle seuraamaan kisoja, kannatti asettua mahdollisimman lähelle maalisuoraa tai mäkihyppääjien hissiä, jossa urheilijat tulivat yleisön lähelle. Kiihkeinkin fanitus laimenee kuitenkin usein sitä mukaa kun ikää tulee – entinen nuori voi muistaa vieläkin tähtensä, mutta tunteet ovat viilenneet.
2000-luvun alussa kotikatsomon hiihtoniilo joutui punnitsemaan uskonsa urheiluun, kun Lahden MM-kisoissa vuonna 2001 huulille nousi yksi sana: doping. Mäkihypyssä tuli vuosituhannen alussa menestystä, mutta hemohessin varjo vei yleisöä katsomoista. 2000-luvulla perinteisiä hiihtolajeja kisapaikalla ovat kuitenkin seuranneet Salpausselän kisoissa nuoret kaveriporukassa viihtyvät aikuiset ja lapsiperheet. Teinejä hiihto ei kiinnosta ainakaan ulkokatsomossa eikä vanhempi väki viitsi vaivautua paikalle – hiihto harrastuksena sen sijaan nostaa päätään. Läpi 2000-luvun esimerkiksi Salpausselän kisoissa on huomattu, että yleisömäärät ovat laskeneet. Ja ne, jotka saapuvat kisoihin paikalle, ovat entistä vaativampia. Urheilu ei välttämättä enää ole huomion keskipisteessä vaan kisakävijät vaativat muutakin: monipuolisia palveluita ja viihdettä.
On arvoitus, millaista yleisöä vanhoilla talvilajeilla kuten hiihdolla ja mäkihypyllä on jatkossa. Esimerkiksi suomalaishiihtäjien Sotshin olympiamenestys antaa lupausta paremmasta. Yksi koetinkivi suomalaisen hiihtoyleisön uskollisuudelle on kolmen vuoden päässä. Itsenäinen Suomi juhlii 100-vuotisiaan samalla, kun Lahdessa järjestetään pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat vuonna 2017. Kisajärjestäjät eivät voi enää entiseen malliin odottaa yleisön tulevan paikalle automaattisesti. Entä kotikatsomossa, toimiiko hiihto tai mäkihyppy telkkarissakaan, kun katsojan ajasta taistelevat lumilautailut ja monet muut lajit? Älylaitteiden sukupolvelle ulkoilmapäivä kisakatsomossa voi olla kuitenkin olla elämys. Hiihtoa harrastetaan kasvavalla innolla, jos lunta riittää, joten harrastuneisuus saattaa poikia uutta yleisöä ja faneja perinteisille hiihtolajeille. Kotikatsomossa fanitus voi jatkua – mutta tässä on kisajärjestäjien pelkäämä sudenkuoppa. Esimerkiksi Salpausselän kisojen tapahtumajärjestäjien uhkakuva on liian mukava kotikatsomo. Sellaisessa kotisohvalle saa luotua vaikkapa interaktiivisen, moniulotteisen, stereoäänisen ja ehkä jopa hajuilta sekä mauiltaan oikean tunnelman. Vuodet näyttävät, millainen on hiihtokansan seuraava sukupolvi.