Mökillä kalastaminen innoitti Katri Kokkoa parkitsemaan kalan nahkoja. Kun tytär sai verkon syntymäpäivälahjaksi, kalaa alkoi nousta ja paljon.
- Hommani oli aina fileerata kaikki. Sitten totesin, että en halua heittää nahkoja tai selkäeviä hukkaan vaan ryhdyin keräilemään niitä.
Alku oli kokeilemista – usein meni myös pieleen. Esimerkiki kivien päällystäminen hauennahoilla epäonnistui, koska jokin eläin kävi syömässä ne aamuvarhaisella.
- Se oli ensimmäinen kokeilu hauennahasta, Kokko naurahtaa.
Parkitsemisen opiskelun ja kokeilujen ansiosta kalan nahka on taipunut vähitellen jopa taiteen tekemisen muodoksi. Kalan nahasta, evistä, ruodoista ja pyrstöistä löytyy Katrin kotoa lukuisia tauluja.
Taiteen tekemisen materiaalit vaihtelevat kausittain. Nyt on taas nahkojen parkitsemisen aika.
Haju vaatii totuttelua
Invalidiliiton Lahden kuntoutuskeskuksessa toiminta- ja taideterapeuttina työskentelevä Katri Kokko kertoo olevansa harrastetaiteilija, joka innostuu kausittain erilaisista kierrätettävistä materiaaleista.
Kalannahassa Kokkoa viehättää sen erikoisuus. Yleensä, kun puhutaan nahasta, viitataan lampaan tai poron nahkaan. Harva tulee ajatelleeksi, että kalassakin on nahka.
- Kalannahka on tosi kestävää. Jos tekee nauhan poron ja kalan nahkasta, porosta tehty nauha katkeaa, kun yrittää. Kalasta tehty nauha ei katkea.
Katri Kokko laittoi lehteen ilmoituksen, missä kuulutteli kalastajia säästämään mateen nahat parkitsemista varten. Ohjeena kalastajille luki: Nylje, rullaa pussiin pakkaseen. Haen kotoa. Soita, niin kerron lisää.
- Tuli soitto, jossa mukava mies Virenojalta kertoi käyneensä pilkillä ja että hänellä olisi jo 15 nahkaa pakkasessa odottamassa, Kokko naurahtaa.
- Mateen nahka on siitä hyvä, että sitä on helppo käsitellä. Nyljettäessä siihen ei jää lihaa, niin kuin muissa kaloissa. Tästä tulee kaunis pinta. Haluaisin saada näitä lisää.
Kotona parkitseminen vaatii paitsi taitoa niin myös kärsivällisyyttä perheenjäseniltä, sillä parkitsemiseen käytettävän liemen haju on melkoisen pistävä. Kokon parkitsemistila sijaitsee omakotitalon perimmäisessä nurkassa pesuhuoneessa.
- Tuoksuun tottuu, vaikkakin muut perheenjäsenet eivät ole siihen oikein tottuneet.
Parkitsemisliemi pajun kuorista
Kokko esittelee erikokoisten astioiden sisältöä. Isoin kalan nahoista on turskan sukuisen molvan nahka, joka on saatu Norjan jäämereltä.
- Sain sen serkun mieheltä. Haimme sen Ruotsista, kun hän oli laittanut sen pakkaseen Norjan reissulta tultuaan, Kokko esittelee vonkaleen nahkaa.
Lisäksi hänen varastoistaan löytyy hauen sekä lohen ja ahvenen nahkaa.
- En osaa tehdä niin hienoa parkitusta, että niistä tulisi tosi pehmeitä. Mieluummin jätän suomut pintaan, niin saan niistä enemmän väriä ja sitten teen niistä taidetta.
Parkitsemiseen käytettävän liemen mauste on pajun kuori, jonka Kokko kerää talteen toukokuussa. Kuoret kuivataan, minkä jälkeen niitä voi säilyttää myöhempää käyttöä varten.
- Mulla on iso kattila minne silppuan pajun kuoret ja keitän keitosta kaksi tuntia. Otan nesteen talteen. Sitten lisään sinne uuden nesteen ja taas keitän kaksi tuntia. Saan voimakkaan ja laimean nesteen.
Parkitusnesteitä voi tehdä muullakin tavalla. Esimerkiksi synteettisistä aineista, jotka sisältävät alumiinia tai kromia.
- Virtsan käyttö on vanha tapa parkita. Myös kalan aivoista voi tehdä parkitusnestettä. Itse olen kokeillut vain pajua.
- Lopuksi nahat valutetaan ja rasvataan parkitusrasvalla. Taas ne valutetaan ja pingotetaan laudan päälle niitaten kiinni levyn päälle kuivumaan, jotta nahka pysyy suorana.
Tämän jälkeenkin olisi jäljellä erilaisia vaiheita. Jos nahkaa haluaisi käyttää vaatteisiin tai vaikka kukkaroihin, sitä pitäisi pehmentää.
- Oikaisen, jotta saan suomut näkymään ja niistä tulee värikkäitä. Juttuni on taiteen tekeminen, jolloin niiden ei tarvitse niin pehmeitä ollakaan, Kokko kertoo.