Lahden Seudun Kuntatekniikka Oy:n kilpailukyky huolestuttaa omistajakuntia. Yhtiön talous on ollut kireä ja työntekijöitä on jouduttu useampaan otteeseen lomauttamaan ja irtisanomaan.
Lahden kaupunki on LSKT Oy:n pääomistaja ja samalla asiakas, jolta kunnallisteknisiä palveluita on hankittu edullisesti. Yhtiön kilpailukyky on kuitenkin takunnut, mikä on nostanut hintatasoa ja urakat ovat livenneet edullisemmille yhtiöille.
Lahden kaupunki patistaa yhtiötä parantamaan kannattavuuttaan merkittävästi ja määrittelemään, mihin liiketoiminta-alueisiin se jatkossa keskittyy.
Yhtiön toimintaa ja tulevaa asemaa punnitaan viimeistään ensi vuoden alussa. Kaupunki ei aio tukea yhtiötä taloudellisesti.