Lauha ja vähäluminen talvi heijastuu suoraan järvien jäätilanteeseen. Helmikuun päättyessä jäänpaksuus maan etelä- ja länsiosissa oli pääosin 20–30 senttiä, mikä on jopa parikymmentä senttimetriä keskimääräistä vähemmän.
Tyypillisesti jäät alkavat ohentua vasta maaliskuun loppupuoliskolla, mutta nyt jääpeite heikentyy jo vauhdilla.
Esimerkiksi Päijänteellä Tehinselällä on suuria railoja. Railoja on muodostunut myös muualle.
- Päijänteen saaristoon on tullut poikkeuksellisia railoja. Niitä on muodostunut esimerkiksi saarten väliin, rannasta rantaan. Railot voivat olla leveitä. Tämä on erikoista. Pitää olla hereillä ja katsella koko ajan eteensä, ammattikalastaja Jorma Kääpä sanoo.
Kääpä kertoo havainnoistaan puhelimitse Päijänteen Tehinselältä. Hänen mukaansa muita kulkijoita ei ole juuri näkynyt.
Eikä ihme, sillä jäällä liikkuminen ei enää ole kaikkialla turvallista. Lämpöaallon tullen parikymmensenttinen jäänkansi myös puikkoontuu nopeasti. Sitten se ei kanna edes kalastajaa.
- Tutkin juuri jään rakennetta. Heikot yöpakkaset ovat pitäneet pintajään kovana. Helmikuussa oli lauhaa, joten jää ei ole vahvistunut. Se rupeaa näkymään.
Pelastuslaitos: "Ei kannata katsoa kalenterista, että on talvi"
Päijät-Hämeen pelastuslaitos toivoo jäällä liikkujien noudattavan erityistä varovaisuutta. Etenkään vieraille jäille ei kannata lähteä.
- Jäät ovat huonot, joten varovainen pitää olla. Ei kannata katsoa kalenterista, että nyt on talvi. Nyt pitää tietää olosuhteet, mihin menee, päivystävä palomestari Kari Sipilä sanoo.
Kalastaja Jorma Käävän mukaan jäillä on oltava erityisen tarkkana myös railojen kanssa. Pienikin lumisade naamioi railot piiloon.
- Vaarallisimpia ovat salmien alueella olevat railot, jotka ovat pääsääntöisesti kääntyneet alaspäin. Ne eivät juuri ole kohollaan, joten niitä on vaikea havaita. Pitää kulkea rauhallisesti ja tähystää, että railoihin ehtii reagoida.