Taustalla on Lahden nimistötoimikunnan valtuustoaloite.
Helismaa-aloite antaisi mahdollisuuden nimetä puistoja ja ulkoilureittejä Lahdessakin aikanaan vaikuttaneen Helismaan laajan iskelmätuotannon mukaan – esimerkiksi entisten ja nykyisten tanssipaikkojen lähistöltä.
Kokonaisen asuinalueen varustamista Helismaan laulujen mukaan pidetään Lahdessa kuitenkin liioitteluna. Nimistökunnan aloitteessa esitettiin, että kyseeseen voisi tulla kokonainen uusi asuinalue, jonka kadunnimet pohjautuisivat Helismaan teksteihin.
Helismaan syntymästä on tullut tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta.