Aino-Kaisa Saarinen oli iloinen saavuttaessaan SM-pronssia 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan matkalta, sillä lauantain viestin huippuhiihto oli vaatinut oman veronsa.
- Matka oli raskas, vaikka sitä oli lyhennetty. Eilisen loikka tuntui, sillä vähänkin kun yritin päästä hapoille, lihakset iskivät heti juntturaan ja piti himmata vauhtia. Mutta tasaisen tappavaa vauhtia pystyin pitämään eikä tullut notkahduksia, Saarinen kertoi Yle Urheilun haastattelussa.
- Katsoin startissa, että Kerttu (Niskanen) lähti huimaa vauhtia. Ajattelin, että ihan tuollaiseen vauhtiin en itse lähde. Ja ainakin tuntui, että suhteellisen hyvin pysyi vauhti samanlaisena.
"En vielä ymmärrä hyppyäni"
Saarinen päätti kautensa SM-pronssiin, sillä hän ei aio enää osallistua kahden viikon päästä kilpailtaviin Rukan Suomen Cupin osakilpailuihin.
- Päätin jo kauden alussa, että tähän paukut riittävät ja loppuvat. Nyt on kroppa ihan lopussa, mutta mieli on virkeä. Tästä on nyt helppo lähteä palauttelemaan ja miettimään ensi kautta.
Saarinen palasi tällä kaudella takaisin kansainväliselle huipulle ja saavutti Sotshin olympiakisoissa kaksi hopeaa, yhden nelossijan ja yhden vitossijan. Saarinen myönsi, että hyppy edelliskauteen oli suuri.
- Tein huikean parannuksen monella osa-alueella. En itsekään vielä ymmärrä sitä, millaisen hypyn olen tehnyt. Olen tosi iloinen, että sain itseluottamukseni takaisin. Nyt on huomattavasti helpompaa ponnistaa seuraavaan kauteen. Jos minun on nyt hyvä olla, niin olo paranee vielä, kun pääsen pohtimaan asioita.