Jyväskylän SM-hiihtojen päätöskilpailussa, 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisa hiihdettiin täydessä vesikelissä. Iivo Niskanen avasi pelin vahvasti ja otti kärkipaikan haltuunsa ensimmäisillä kierroksilla. Lari Lehtonen taisteli tiukasti Niskasen kanssa kärkipaikasta, ja kaksikko irtautui muista. Lehtonen ja Niskanen kiristivät tahtiaan vuorotellen ja ero takaa tuleviin vain kasvoi.
Puolimatkan krouvissa Lehtonen oli ottanut minuutin edellään lähteneen Ville Nousiaisen kiinni ja mennyt myös Niskasen ohi kahden sekunnin erolla. Sami Jauhojärvi oli Lehtosta 27 sekuntia perässä. Matti Heikkinen ja Nousiainen olivat jääneet minuutin verran.
Lehtonen pystyi hiihtämään loppumatkan nousujohteisesti, eikä muista ollut lahtelaistuneelle Imatran Urheilijoiden hiihtäjälle vastusta. Niskaselle loppumatka sen sijaan oli tuskien taivalta, ja kuopiolainen putosi Lehtosen sekä Heikkisen ja Jauhojärven vauhdista. Heikkinen kiristi tahtiaan ja ohitti Jauhojärven 23 kilometrin kohdalla.
Sotshin olympiakisoissa pahoin pettynyt Lehtonen piti hiihtovauhtinsa kovana loppuun asti ja otti uransa ensimmäisen aikuisten Suomen mestaruuden. Kaikkensa ladulla antanut Lehtonen ei jaksanut edes tuulettaa, vaan retkahti maahan heti maaliviivan ylitettyään.
Heikkinen ja Jauhojärvi kävivät tiukan sekuntikamppailun hopeasta. Jauhojärvi pystyi hiihtämään lopun kovempaa ja vei hopean kahden sekunnin erolla Heikkiseen. Heikkinen otti SM-pronssia perjantain mestaruuden lisäksi. Ville Nousiainen oli kisan neljäs ja Iivo Niskanen putosi viidenneksi.