Riku Korhosen vuonna 2003 julkaistu romaani Kahden ja yhden yön tarinoita on kokoelma tarinoita lähiöstä ja sen ihmisistä.
Teoksen tekee haasteelliseksi sen rakenne. Kirja keriytyy auki ja muotoutuu romaaniksi lukiessa. Henkilögalleria on mittava.
- Hikeä vuodatettiin, kun romaania sovitettiin näyttämölle. Onneksi mukana oli hyvä dramaturgi Heidi Väätänen.
Lahdessa ratkaisu oli keskittyä muutaman ydinhenkilöön. Näyttelijöitä on viisi ja rooleja yhdeksän. Näytelmän ensi-ilta oli maaliskuun lopulla.
- Otimme ytimeen Maurin ja hänelle tärkeät ihmiset. Roolit rakennettiin tätä kautta. Mauriin muun muassa niputettiin muita kirjan samankaltaisia mieskohtaloita.
Sovituksen keskiössä on kolmikymppisten kipuilu ja rimpuilu jämähtämistä vastaan.
- Olen kolmikymppinen ja niin on moni työryhmästäkin. Kirjassa on hienoja tarinoita kerrottuna vahvalla, omalla äänellä. Minulle kirja avautui juuri tarinoiden kautta, ei niinkään lähiöromaanina.
Kohtaaminen kirjastolla
Korhonen ja von Bagh tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa viime viikolla Lahden kaupunginkirjastolla, Maailman teatteripäivään liittyvässä yleisötilaisuussa.
Kirjailijan mielestä ajatus tiivistää tarinat keskushenkilöihin on hyvä. Hän tosin kommentoi ideaa esitystä vielä näkemättä.
Näytelmän kantaesitys oli Turussa vuonna 2008. Silloin sovitus oli pitkälti uskollinen alkuperäisteokselle ja dialogi leipätekstille.
- Oli mielenkiintoista kuulla näyttelijöiden puhuvan omaa tekstiä, vaikka olin vähän pihalla sitä, kuka näyttämöllä liikkuu ja puhuu – niin monta vuotta kirjan kirjoittamisen jälkeen. Mutta hyvin näyttelijät siitä selvisivät.
Kohti seestyvää
Riku Korhosen esikoisteos voitti ilmestymisvuotenaan Helsingin Sanomien esikoisteospalkinnon ja sai poikkeuksellisen ylistävät kritiikit. Korhosta kehuttiin muun muassa sukupolvensa näkijäksi.
Kirjailija ei ylisanoista itseään tunnista.
- Jos joku ajattelee, että rusautanpa tässä sukupolven tunnot tiivistetysti paperille, kirja jää kyllä tekemättä. Kirjoitin omista lapsuuden ja nuoruuden kokemuksistani turkulaislähiössä. Ja kun Hesari ylisti ensin, muut kriitikot seurasivat lammaslaumana perässä.
Päälle nelikymppinen, kuudetta kirjaansa kirjoittava Korhonen kertoo, että nostalgiavuodet alkavat olla takanapäin.
- Haikailin kolmikymppisenä paljon enemmän menetetyn nuoruuden perään kuin nykyään. Olen jotenkin mukavalla tavalla luovuttanut. En haikaile menneitä ja se tuntuu hyvältä.
