Ensimmäiset maanviljelijät ovat aloittelemassa kevättöitä Päijät-Hämeessä. Monin paikoin pellot ovat vielä märkiä ja pehmeitä ja hallanvaara vaanii keväällä.
MTK:n aluepäällikkö Jyrki Näsin mukaan näin aikaisin ei ole päästy pelloille miesmuistiin.
– Onhan tämä todella poikkeuksellista. Harvoin – jos koskaan – on huhtikuun puolessa välissä päästy pellolle.
Näsi uskoo, että pääsiäisen jälkeen Päijät-Hämeessä kynnetään. Nurmen ja syysviljojen viljelijät ovat ensimmäisiä, sitten varhaisperuna ja sokerijuurikas, luettelee Näsi.
– Tänään kuulin sattumalta, että ensimmäinen karja oli ollut ulkona. Ei siellä kyllä paljon syötävää ole, mutta varmaan nekin siitä nauttivat.
Suurin rynnistys pelloille kuitenkin odotuttaa vielä itseään. Toukokuussakin on vielä hallaöiden riski. Maanviljelijät pyrkivät kuitenkin hyödyntämään aikaisen kevään, sillä Suomessa kesä on lyhyt ja peltoja ei saa pästää kuivumaan liikaa.
– Suomen kesä ei ole kovin pitkä, ja syksy alkaa olla huonompaa aikaa. Joillakin pelloilla on se riski, että pelto kuivuu, jos liikaa odottelee.