Lahden liikunta- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Ulla Koskinen-Laine tuskailee nykymenoa.
– Tämä on mennyt sellaiseksi, että kokoukset ovat yhtä säästöä ja linjausten tekemistä.
Koskinen-Laine näkee, että leikkaukset näivettävät merkittävästi liikunta- ja kulttuuripalvelujen tarjontaa ja harrastamista. Avustuksista leikataan, myös harraste- ja tilataksoja on jo korotettu.
– Kyllä sillä on lamaannuttava vaikutus, kun avustuksista leikataan viisi prosenttia jo tänä vuonna. Sama jatkuu ensi- ja seuraavana vuonna.
Painopiste lapsiin ja nuoriin
Säästötoimet aiotaan jatkossa kohdistaa erityisesti aikuisten toimintaan, painopiste on lapsissa ja nuorissa.
Kulttuuriasiainpäällikkö Matti Karhoksen mielestä se olisi kohtuullista, kun Lahti on profiloitunutkin lapsiystävällisenä kaupunkina.
– Tätä on pohdittu ja esitetään lautakunnalle jatkossa. On selvää, että talkoisiin pitää osallistua, mutta tuen leikkaukset eivät voi kohdistua samalla tavalla kaikkiin. Linja on se, että aikuisen työssäkäyvän harrastajan omavastuuta kasvatetaan suhteessa enemmän kuin lasten ja nuorten.
Sekä Matti Karhoksen että liikuntatoimenjohtaja Tommi Lankin mukaan vaikeat ajat näkyvät siinäkin, että pienenevää avustuspottia on jakamassa entistä useampi hakija.
– Säästöt tuntuvat ensin aikuisten tuki-, taksa- ja vuoropolitiikassa, mutta ei samalla tavalla junnutoiminnassa. Lasten ja nuorten liikuntamaksuja on päinvastoin kevennetty, kertoo Tommi Lanki.