Helsingin yliopiston koulutuskeskus Palmenian yt-neuvottelut koskevat myös Lahden yksikköä. Palmenia työllistää noin 170 ihmistä Helsingissä, Kotkassa, Kouvolassa ja Lahdessa. Irtisanominen uhkaa liki puolta henkilöstöstä.
Palmenialla on Lahdessa 37 työntekijää. Yt-neuvottelujen syynä on vaikea taloustilanne. Johtaja Pirjo Hiidenmaan mukaan Palmenian koulutustarjonnan on jatkossa palveltava paremmin niin asiakkaita kuin emoyliopistoa.
– Ravitsemustieteen ja viestinnän alalla meillä on kannattavaa toimintaa, jolla on myös tiiviit suhteet yliopiston tiedekuntiin. Mutta on myös toimintaa, jolle ei tahdo löytyä asiakkaita ja jonka kehittämistä tulee pohtia, Hiidenmaa kertoo.
Hiidenmaan mukaan tarkoitus on ennen kaikkea etsiä uusia toimintamuotoja ja järjestää toimintoja uudelleen. Yt-neuvottelut päättyvät elokuussa.