Poliisin kenttävoimien vähyys huolestuttaa SDP:n kansanedustajaa Mika Karia. Hän peräänkuuluttaa poliisien määrärahojen turvaamista kesän tulevissa minihallitusneuvotteluissa.
Poliisiasioiden neuvottelukunnan puheenjohtaja Mika Kari kiersi lahtelaisen poliisipartion mukana, ja huomasi, että iltapartion vahvuus on heikentynyt viime vuosina merkittävästi.
– Kenttää karsitaan, mutta poliisin päällystön virat tuntuvat täyttyvän, kritisoi Kari.
– Maan sisäinen turvallisuus ei saisi olla venäläistä rulettia.
Viime vuosina toteutetussa poliisin toisessa rakenneuudistuksessa eli Pora kolmessa piti turvata kenttäväen vahvuus hallintoa keventämällä. Karin mukaan tavoitteista uhataan jäädä.
– Kentällä näkyy jo nyt, että poliisin partioiden vahvuus on viime vuosina heikentynyt merkittävästi. Vuonna 2011 poliiseja oli noin 7600, ja mikäli nykyinen kehitys poliisin määrärahoissa jatkuu, uhkaa vahvuus pudota vuoteen 2018 mennessä alle 6800 poliisiin.
– Jos tilanne jatkuu näin, poliisi on pakotettu jättämään tehtäviään hoitamatta.