Hennalassa Puolustusvoimain lippujuhla oli tänä vuonna tavallistakin juhlallisempi. Varuskunta on jo alkanut tyhjentyä henkilökunnasta ja varusmiehistä.
– On tavallista juhlallisempi, mutta samalla haikea olo, kuvaili juhlapäivän tunnelmaa rykmentin urheilukoulun ylikersantti Joel Jokinen.
Hennalan noin 700 varusmiehestä yli sata on jo lähtenyt, ja rakennuksiakin aletaan vähitellen tyhjentää. Tällä viikolla aloittanut urheilukoulun saapumiserä meni Lahden sijaan Santahaminaan.
– Varuskunta on ollut tässä jo sata vuotta. Venäläisethän tämän rakensivat, vapaussodan aikana tätä hallitsi punainen valta ja sen jälkeen Hämeen rykmenttiä edeltänyt Tampereen rykmentti. Pitkä tie on tultu tähän päivään, ja sekin tekee tästä haikeaa, kertoo yli parikymmentä vuotta rykmentissä työskennellyt tietokirjailija Juha Erola.
Hennalan historia talletetaan lämmöllä
Juha Erola on koonnut Hennalan ja Hämeen rykmentin historiaa kansien väliin. Lippujuhlapäivänä julkistetussa teoksessa pääsevät ääneen muun muassa useat Hämeen rykmentin komentajat vuosien varrelta.
– Kirja on haluttu tehdä niin, että siitä välittyy lämminhenkinen tunnelma ja yhteys omaan varuskuntaan ja maakuntaan, jossa palvellaan, kuvailee Hämeen Rykmentti – Ilveslipun alla -kirjan toimittanut Erola.
Vaikka Hennalassa valmistaudutaan ovien sulkemiseen, tällä viikolla vielä juhlitaan. Hämeen rykmentistä suurin osa jättäytyi pois valtakunnallisista Puolustusvoimain lippujuhlan menoista, ja juhli näyttävästi kotikonnuilla.
Varuskunnassa ja kaupungilla näkyvät juhlallisuudet jatkuvat vielä loppuviikolla päijäthämäläisen maanpuolustusviikon merkeissä.
Hennalan varuskunta myös avasi ovensa yleisölle keskiviikkona viimeistä kertaa. Kauniissa säässä pidetyt avoimet ovet vetivät paikalle runsaasti eri ikäistä väkeä.
– Kun täällä oli, niin suoraan sanottuna harmitti. Mutta aika kultaa muistot, muisteli lähes 60 vuoden takaisia armeija-aikojaan lahtelainen Pekka Susi.