Lomareissulleen lähtevä Petra Kortelainen nousi pari vuotta sitten Moskovaan menevän junan kyytiin Lahden asemalta. Tarkoitus oli päästä ystävän luokse Shanghaihin Kiinaan.
Hän jakoi hytin suomalaisen diplomaatin ja venäläisen prostituoidun kanssa. Matka alkoi hilpeissä tunnelmissa junan ravintolavaunussa, jossa viereisen pöydän venäläinen miesjoukko innostui naisseurasta ja tarjosi koko illan.
– Siinä kävi tyttösen vähän köpelösti, mutta ilta meni nopeasti, Petra muistelee vauhdilla alkanutta matkaa ja ensimmäisen aamun krapulaa junassa.
Petra ei ollut hankkinut jatkolippua Kiinaan etukäteen. Moskovan aseman lippuluukulla sanottiin Trans Siperia -junan olevan täynnä eikä lippuja saisi. Apuun tuli moskovalainen tuttu, jolle luukulta myytiinkin lippu heti.
Kaikki muut matkustajat Petran vaunussa olivat mongolialaisia. He matkustivat ahtaasti, monta ihmistä yhdessä hytissä. Petralla puolestaan oli käytössään yksin koko hytti.
Alkumatkasta suomalaisnainen luuli, ettei junassa ole muita länsimaalaisia.
– Kukaan ei puhunut englantia. Kommunikointi oli aika haasteellista. Aamulla lähdin tutkimaan junaa ja yllätyksekseni kuulin, että jossain puhuttiin englantia. Löysin länsimaalaisten kansainvälisen turistivaunun. En tiedä, miksi minut oli laitettu mongolialaisten kanssa.
Kansainvälisessä vaunussa oli suuri kirjo erimaalaisia matkustajia eri puolilta maailmaa. Petran mukaan kaikki matkustivat yksin. Mukana ei ollut kaveruksia tai pariskuntia. Lisäksi kaikki muut olivat miehiä, Petra ainoa nainen.
– Kun miehiä on täynnä lähes koko juna, palvelu pelaa – ja tarjoilu, Petra naurahtaa.
Kännäävä ja ahdisteleva konnari
Vaunussa, jossa Petra matkusti mongolialaisten kanssa, oli konduktööri, jonka tehtäviin kuului muun muassa vaunun lämmittäminen kivihiilillä.
Mies joi muilta salassa viinaa ja löytyi joka aamu sammuneena hytistään samalla, kun matkustajat värjöttelivät kylmentyneessä vaunussa.
– Meille ei myöskään tullut vettä koko matkan aikana. Kävin kahvikupilla hakemassa sitä kansainvälisestä vaunusta. Tämä konnari kävi vähän liian läheiseksi. Hän tuli hyttiini, ja jouduin pakoilemaan häntä. Kansainvälisen vaunun heput pelastivat minut moneen kertaan. Lopulta oli vain tiukkoja tilanteita ja pyllyn puristelua, niillä onneksi selvittiin.
Mongolialaisilla kanssamatkustajilla oli hauskaa, kun Petra matkusti heidän kanssaan. He opettivat suomalaistytölle mongolian kieltä, tansseja ja tarjosivat mongolialaista ruokaa sekä juomaa.
– Heistä tuli läheisiä kavereita. Kukaan muu kansainvälisen vaunun matkustajista ei päässyt niin läheiseen kontaktiin paikallisten kanssa kuin minä.
Juna pysähtyi joka aamu noin kuuden aikaan hetkeksi, jolloin matkustajilla oli kymmenen minuutin mahdollisuus jaloitella ulkona. Kaikki heräsivät käyttämään tilaisuutta hyväkseen.
Hollantilainen katoaa keskellä Siperiaa
Eräänä iltana matkustajat olivat juhlineet ravintolavaunussa myöhään yöhön. Seuraavan aamun pysähdyksen jälkeen erästä hollantilaista parikymppistä miesmatkustajaa ei löytynyt junasta. Kukaan ei ollut huomannut hänen poistuneen. Jäljellä olivat vain lompakko ja matkaopaskirja. Laukku ja passi olivat tiessään.
Kuultuaan asiasta konduktöörit säikähtivät. Henkilökunta etsi koko junan läpikotaisin ja ilmoittivat viranomaisille, että junasta oli kadonnut yksi matkustaja keskellä Siperiaa.
Seuraavilla pysäkeillä junaan nousi venäläisiä miliisejä, jotka etsivät hollantilaista junasta aseiden ja koirien kanssa. Kadonneesta tehtiin etsintäkuulutus, ja Hollannin suurlähetystö teki töitä kadonneen löytämiseksi.
– Koko junan reitti oli hälytystilassa. Etsintäkuulutuksia tehtiin kaikilla juna-asemilla. Tietysti siinä alkoi kaikilla liikkua päässä villejä asioita. Itku silmässä mietittiin, mitä oli tapahtunut. Viimeinen näköhavainto oli edelliseltä asemalta, sillä miehen takki oli päätynyt aseman taakse. Kukaan ei ollut nähnyt, oliko hän tullut takaisin junaan. Spekuloitiin, oliko venäläinen mafia miehen napannut ja tappanut.
Kahden vuorokauden päästä junamatkustajat saivat tiedon, että kadonnut hollantilainen oli jäänyt pois junasta ja palannut seuraavalla Moskovaan menevällä junalla lähtöpisteeseen. Hän ei pystynyt olemaan junassa eikä jatkamaan matkaa.
– Hän oli seonnut junassa ja joutui Moskovassa suljetulle osastolle, Petra kertoo vaiherikkaan matkan käänteistä.
Takaisin kotiin, mutta lentokoneella
Viikon matkanteon jälkeen juna saapui Ulan Batoriin. Junassa istuminen tuntui viikkojen ajan.
– Olo oli kuin merellä tai junassa. Keinutti kovasti.
Jatkoyhteyden saaminen Mongoliasta oli vielä Moskovaakin vaikeampaa.
– Sitä mentiin luukulta toiselle. Länsimaalaisille oli omat luukkunsa. Meni vuorokausi etsiessä oikeaa luukkua, mistä sai ostettua junalipun. Seuraavan lipun ostin Pekingiin, Petra Kortelainen kertoo.
Siperian matkan jälkeen loppu seikkailu sujui vähemmin kommelluksin. Kotimaahan hän palasi huomattavasti menomatkaa nopeammin ja lentokoneella.