Turhakkeet ovat olleet osa ihmisten arkea vuosisatoja. Tämä käy ilmi Itä-Hämeen museon näyttelystä, jonne museonhoitaja Vesa Järvinen on haalinut arkisen tavaran lisäksi myös turhakkeita 230 vuoden ajalta.
Näyttely alkaa vuodesta 1784. Alkupään turhakkeena on nuuskarasia. Nuuskaahan ei välttämättä kukaan tarvitse, naurahtaa Järvinen.
– Tuohon aikaan tehtiin paljon hienoja nuuskarasioita, ja käytännössä jokaisella miehellä oli nuuskaa taskussaan. Ja tietenkin myös osalla naisista. 1800-luvun alussa mielitietylle annettiin rukin lapoja. Niillä esiteltiin sulhasen taitoja, sanoo Järvinen.
Kauneus ennen kaikkea
Turhakkeita tunnetaan Järvisen mukaan kivikaudelta asti.
– Täälläkin tehtiin kivikirveitä, joihin veistettiin kaunis ura. Kirveellä ja sen uralla ei kuitenkaan ollut mitään käyttötarkoitusta. Se oli vain plagiointia toisesta kulttuurista. Vihaan sanaa korkeakulttuuri, mutta sitä me suomalaisetkin jäljittelimme.
Turhakkeita on tehty ajan saatossa myös ajankuluksi. Esimerkiksi sota-aikaan, 1940-luvulla, veisteltiin puukon tuppeja. Järvisen mukaan varsinaista käyttöä ei ollut, mutta aika kului veistellessä leppoisasti.
– Ihmisen mieli toimii niin, että aina hankitaan turhakkeita aikakaudesta riippumatta. Se kuuluu siviilisaatioon, sanoo Järvinen.
Kaunistuminen on myös aina kuulunut tapoihin yhteiskuntaluokasta riippumatta. 1880-luvun taitetta kuvaavatkin rautaiset piippaussakset, joita lämmitettiin uunissa kiharoiden tekoa varten.
Muovi valtaa alaa
Kun hypätään 1950-luvulle, muovi nousee ykkösmateriaaliksi jokaisessa kodissa. Muovituolit, muovikukat ja värikkäät kuosit leimaavat jokaista kotia.
– Kun muovi ja kumi tulivat käyttöön, ne valtasivat alaa. 1980-lukua taas leimaa leipäkone. Se on turhake! Voihan leipää tehdä ilman konettakin.
Näyttely huipentuu 2000-luvulle. Pöydälle on aseteltu luottokortti, puhelin ja kuminen kenkä. Oman suosikkiturhakkeensa Järvinen on tuonut ruotsinlaivalta.
– Olutkärryt ovat hauskoja. Ne sijoittuvat 90-luvun puoliväliin, kun ruvettiin tekemään näitä Viron matkoja ja tuomaan olutta mukana. Uskon, että sellainen turhake löytyy kovin monesta kotitaloudesta.
Toisaalta jotkin entisajan hyödykkeet ovat nykyään kovin turhamaisessa asemassa. Kuulakärkikynät ovat syrjäyttäneet mustekynät jo aikaa sitten, mutta silti ne pitävät pintansa.
– Myös kärrynpyöriä uudistetaan nykyaikaan. Niistä tehdään kaikenlaisia design-lamppuja.