Emmi Kuittinen sulkee silmänsä, keskittyy ja vetää syvään henkeä. Ääni syttyy kuin itsestään ja kieli vaikuttaa aluksi aivan tolkuttomalta, kunnes kuuntelija alkaa erottaa sanoja ja lauseita:

– ...kielin kertoeleman ja sadoin sanasin sanelemaan. Näinä ihalien iltavarrekseuisien aikasina....

Kuittisen ääni vie kuuntelijan hetkessä entisaikojen Karjalaan, jossa itkuilla oli tärkeä rooli elämässä.

– Itkut ovat usein liittyneet rituaaleihin: häihin, hautajaisiin ja sotaan lähtöön. Sitten oli myös niin sanottuja tilapääitkuja. Itkeä voi ihan missä tilanteessa tahansa. Itkut voivat siis koskea myös jotakin positiivistakin asiaa, kertoo Kuittinen.

– Itkuvirret ja itkut ovat hyvin vanha perinteen laji, oikeastaan maailman vanhin perinteen laji. Niitä on ympäri maailman, mutta nykyisen Suomen alueelta niitä ei ole löydetty, vaan ne ovat tulleet tänne Karjalasta ja Inkeristä.

Itkut löytyivät opintojen myötä

Emmi Kuittinen on kansanmuusikko, musiikkipedagogi, säveltäjä ja laulaja, joka aloitti kansanmuusikon opinnot Joensuun ammattikorkeakoulussa ja jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemiassa, jossa suoritti musiikin maisterin tutkinnon.

Itkuvirsiin ja äänellä itkemiseen hän perehtyi vasta Sibelius-Akatemiassa, jossa laulunopettaja Anna-Kaisa Liedes ehdotti niihin perehtymistä.

– Se ei ollut alkuunkaan sellaista, että olisin löytänyt itsestäni jonkin sisäisen itkijänaisen tuosta vaan. Lähdin liikkeelle hyvin epäröiden ja haparoiden, muistelee Kuittinen tutustumistaan itkuihin.

– Jotain ihmeellistä siinä oli ja lähdin tekemään sitä jääräpäisesti, vaikka välillä on tullut epäilyksiä, että onko tässä järkeä, kiinnostaako tämä ketään ja saako näin tehdä.

Itku vei presidentinlinnaan

Konserteissa Kuittinen esittää omia itkujaan ja improvisoi. Omiin itkuihinsa Kuittinen on tuonut melodisia elementtejä ja säestää itseään esimerkiksi ukulelella ja kanteleella.

– Perinteinen karjalainen itku kuulostaa aika paljon ihan itkulta. Siinä on hyvin vähän sävelmää ja olisi aika raskasta kuunnella vaikka 45 minuuttia itkua, puhumattakaan sen esittämisestä, naurahtaa Kuittinen.

Kuittisen omat itkut ovat syntyneet monista eri aiheista, myös perinteisistä.

– Olen itse säveltänyt vanhoihin teksteihin uusia lauluja. Tänä päivänä itkun voi tehdä mistä aiheesta tahansa.

Kuittisen mieleenpainuvin esiintyminen oli viime kesänä presidentinlinnassa, jossa yleisönä olivat Pohjoismaiden valtionpäämiehet.

– Se itku myötäili vanhojen rajakarjalaisten itkuja. Keksin jokaiselle omat kiertoilmaukset, joilla heitä kutsuin ja pyysin valtionpäämiehille siunausta ja rauhaa sekä toivoin heille viisautta, jotta he tekisivät hyviä päätöksiä.

"Itkukieli on kuitenkin niin kaunista ja olennainen osa itkua"

Tärkeä osa itkuvirsiä ja itkuja on kieli, jolla ne esitetään. Kukaan tuskin haluaisi kuulla itkuvirsiä nykykielellä esimerkiksi siitä, kuinka sähköposti ei toimi ja netti tökkii. Toisaalta nykyihminen tuskin ymmärtäisi mitään vanhasta karjalasta.

– Olen tutkinut aika paljon karjalaista itkukieltä ja aloin sitten miettiä, että osaako tätä enää kukaan. Itkukieli on siitä vielä oma kielensä. Itkuissa oli tietyt ilmaisut, joita käytettiin ja jotka olivat kunkin kylän omia, kertoo Kuittinen.

Autenttisen kielen sijaan Kuittinen alkoi miettiä vaihtoehtoja, ettei tulisi tehneeksi musiikkia, jota ymmärtävät vain itkututkijat.

– Itkukieli on kuitenkin niin kaunista ja olennainen osa itkua, että halusin säilyttää siitä jotain ja päädyin sitten omanlaiseensa sekasikiökieleen, joka on tällaista muka-karjalaa. En tiedä saako niin tehdä, mutta tähän päädyin, pohtii Kuittinen.

Pieninä murusina on soittajan leipä maailmalla

Emmi Kuittinen on nykyään mukana useissa eri projekteissa ja tekee myös soolokonsertteja. Esiintymispaikat vaihtelevat hirsipirteistä konserttisaleihin ja rock-klubeista teattereihin.

– Näissä hommissa on välillä joutunut ihmeellisiin tilanteisiin, joissa olen itsekin miettinyt, että mitä minä täällä teen, mutta yhden ainutta huonoa kokemusta ei ole tullut. Ihmiset ovat aina olleet otettuja, pohtii Kuittinen.

– Kyllä tässä semmoisen häpeän kanssa olen painiskellut paljon ja aika hyvin sen selättänyt, kyllä se on minullekin aina jännä tilanne se itkujen esittäminen.

– Sen olen huomannut, että ihmiset kokevat itkut eri tavoin. Jotkut sanovat, että oli iho kananlihalla koko keikan ajan ja toiset kertovat, että itkut menivät syvälle ja koskettivat.

Suomi 100 -satelliittihankkeen kansanpainos, "Rekkasatelliitti", nousi lauantaina aamulla kello 10.39 näyttelykeskus WeeGeen pihalta Espoosta kohti stratosfääriä. Kuten videosta näkyy, nousu kaasupallon hännänhuippuna sujui suunnitelmien mukaan. Pikkuinen satelliitti nousi todennäköisesti noin 30 kilometrin korkeuteen.

Laskeutumisesta onkin sitten vielä paha sanoa, sillä satelliitti antoi viimeisen tiedon itsestään Mäntsälän ja Porvoon väliltä, noin 20 kilometriä Lahden tietä Lahden suuntaan. Siis noin jotakuinkin.

– Se on erittäin todennäköisesti tullut alas, mutta meillä ei ole sen sijaintitietoa. Se on nyt tällä hetkellä hukassa. Mutta se lähti lentoon hienosti, kertoo hankkeen tuottaja Jari Mäkinen.

Satelliitti saatiin "laukaista" lauantaina, kun Helsinki-Vantaan lentoasemalta saatiin lupa sopivaan ajankohtaan jottei se häirinnyt laskeutuvia koneita. Toinen satelliitin lähettämiseen vaikuttava seikka olivat tuulet. Nyt ne puhalsivat mantereelle päin, eikä ollut pelkoa satelliitin ajatumisesta merelle.

Koottu 25 paikkakunnalla

Kyseessä on 10 x 10 x 10 sentin kokoinen ja noin kilon painoinen ns. kuutiosatelliitti. Sen ovat rakentaneet tavalliset suomalaiset syksyn kuluessa hankkeeseen liittyvän Avaruusrekan kiertueen aikana.

Avaruusrekka kiersi syys-lokakuussa 25 paikkakunnalla ympäri Suomen Espoosta Ivaloon. Pysähdyspaikoilla suomalaista avaruusteknologiaa esittelevässä rekassa vieraili yli 32 000 ihmistä. Joka paikkakunnalla ainakin yksi vierailija pääsi teekkareiden avustuksella itse mukaan kokoamaan satelliittia osa osalta. Yhteensä maallikkotekijöitä oli 35.

Rekkasatelliitti on hieman edullisempi kopio Aalto-yliopiston Suomi 100 -satelliitista, joka odottaa vielä kuljetusta laukaisupaikalleen Intiaan.

Nousi GPS:n ulottumattomiin?

Mutta nyt Rekkasatelliitti on teillä tietymättömillä.

– Se on ollut sen verran korkealla, että se on mennyt sen "trackerin" eli GPS-paikantimen ulkopuolelle ja siihen loppuvat meidän radiokoordinaatit, Mäkinen kertoo matkallaan Mäntsälää kohti.

Mäkinen kertoo, että kesällä yläilmoihin lähetetty Rekkasatelliitin koeversio nousi onnistuneesti 31 kilometriin ja saatiin ehjänä takaisinkin.

– Päällimmäisin epäilys on se, että se on yksinkertaisesti jäätynyt tai kylmyys on tehnyt sen ettei se ole toiminut. Siellä ylhäällä on -40 astetta kylmä ja kova tuuli, joka saa aikaan sen, että kylmyys on vielä kovempi. Täysin ei ole vielä toivoa menetetty ja saatamme saadakin siitä vielä signaalin.

Jos satelliitti löytyy, oletuksena on, että se tuottaa koeversionsa tavoin "kauniita kuvia, tietoja ilmanpaineesta, lämpötilasta ja sen reitistä", kuten Mäkinen kuvailee.

Antennit mittanauhaa

Kuinka ihmeessä sitten tavallinen kaduntallaaja voi olla mukana kokoamassa satelliittia? Mäkinen selittää, että kyse ei ole nyt aivan rakettitieteestä.

– Se on suhteellisen helppo tehdä – kunhan vain tietää, mitä tehdä.

Rekkasatelliitti on aivan oikean kaltainen, mutta hieman oikeaa satelliittia halvemmista osista askel askeleelta koottavissa oleva tötterö. Enimmäkseen se on toinen toisensa päälle juotettuja piirilevyjä ja elektroniikkaa alumiinilaatikossa.

Osina on käytetty Aalto-yliopiston satelliittilaboratorion ylijäämämateriaaleja. Antenneina käytetään oikean satelliitin tavoin mittanauhan palasia – ne kun ovat osoittautuneet oikeissakin satelliiteissa parhaiksi.

Jos ei löydy, tehdään uusi

Ja siinä, kun se Intiaan laukaisuun matkaava Suomi 100 -satelliitti kustantaa noin 50 000 euroa, Rekkasatelliitin kasaa Mäkisen mukaan reilulla tonnilla parissa päivässä – sehän on kopio, jolloin koko satelliittia ei tarvitse alkaa alusta asti keksimään. Eikä sen tarvitse olla aivan ammattilaisten kunnianhimon tasoinen.

– Ja jollei satelliittia nyt löydetä, niin sitten teemme uuden ja "laukaisemme" sen uudelleen. Niinhän se on, että yrittänyttä ei laiteta. Se me tehdään kuitenkin itse, että enää ei rekalla lähdetä kiertämään – se tulisi vähän liian kalliiksi, Mäkinen lohduttaa.

Sunnuntaista tiistaihin Suomea riepovat erilaiset sadealueet peräkkäisinä aaltoina. Kehnoksi äityvä sää voi merkitä myös erittäin huonoja ajokelejä.

Uusi sadealue leviää Suomeen sunnuntaiksi. Päivällä lunta tai räntää sataa monin paikoin maan etelä- ja keskiosassa, etelärannikolla sataa myös vettä.

Sade voi olla paikoin rankkaa ja sankkaa ja keli muuttuu sitä myöten erittäin huonoksi. Enimmillään lunta voi kertyä Pohjois-Karjalasta Päijät-Hämeeseen yltävälle alueelle noin 10 – 15 cm.

Poutaisinta sää on sunnuntaina länsirannikolta Lappiin yltävällä alueella.

Merellä, Suomenlahdella, tuuli voi yltyä lähelle myrskylukemia sunnuntaina. Tuulet kuitenkin laantuvat iltaa ja yötä kohden.

Helpotusta on luvassa maanantaiksi, sillä maanantaiyön aikana sadealue liikkuu koilliseen ja väistyy Venäjälle.

Länsi-Suomi saa osansa sateista maanantaina. Silloin vesi-, räntä- tai lumisateita tulee maan länsiosasta Lounais-Lappiin yltävällä alueella. Pilvisyys on runsasta koko maassa.

Tiistaina uusi matalapaine lähestyy Suomea lounaasta. Se tuo hajanaisia räntä- ja vesisateita, jotka liikkuvat maan etelä- ja keskiosien yllä. Yleisesti tiistain sää on kuitenkin poutaista.

Valtatie 12:n remontti ei ehdi valmistua kesäksi 2019, vaikka töihin päästäisiin ensi vuoden alussa.

Kymi Ringillä Iitin Tillolassa pitäisi kesällä 2019 ajaa ratamoottoripyöräilyn MotoGP:n MM-osakilpailu, mutta radan rakentamisen rahoitus on vielä auki. Liikennevirasto odottaa opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuspäätöstä, ennen kuin se päättää Valtatie 12:n tieremontin aloittamisesta. Ministeriö puolestaan odottaa ratayhtiön yksityisen rahoituksen varmistumista.

Jos rahoitus ratkeaa vielä tänä vuonna, tieremontti voidaan aloittaa ensi vuoden alussa. Moottoriradan kohdalle on tarkoitus rakentaa eritasoliittymä. Liittymästä Kouvolan suuntaan tulisi nelikaistaista tietä neljä kilometriä ja Lahden suuntaan kolmikaistaista tietä kilometrin verran.

Hienosäätö kisojen jälkeen

Vaikka työt päästäisiin aloittamaan ensi vuoden alussa, remontti ei ehtisi täysin valmistua kesäksi 2019. Lähes valmiiksi se kuitenkin saataisiin kilpailutapahtuman alkuun mennessä; esimerkiksi eritasoliittymä olisi jo käytössä.

– Tapahtuman jälkeen tehtäväksi jäisi lähinnä hienosäätöä, eli esimerkiksi päällystykset ja maisematyöt, sanoo projektijohtaja Lars Westermark Liikennevirastosta.

Westermarkin mukaan tiehanke saataisiin ajoissa täysin valmiiksi niin sanotulla ryntäysrahoituksella, eli urakoitsijalle maksettaisiin ylimääräistä nopeutetusta rakennusaikataulusta.

– Ryntäysrahoitusta käytetään äärimmäisen harvoin, koska se nostaa kustannuksia noin 15 prosenttia, sanoo Westermark.

Remontti tulee tarpeeseen

Iso tieremontti tarvitaan, koska Kymi Ringin ratamoottoripyöräilyn MotoGP-kisaan odotetaan jopa 100 000 kävijää. Näin suuri liikennemäärä ruuhkauttaisi Valtatie 12:n.

– Vaikka valtatie 12 on aika jouheva ja leveyttäkin on, niin jotain tässä tiessä on, joka herkistää onnettomuuksille keskimääräistä enemmän kuin muilla valtateillä, sanoi liikennevastuualueen johtaja Jyrki Karhula Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta elokuussa.

Tiellä kulkee Kouvolan ja Iitin välillä noin 8 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Raskaan liikenteen osuus on huomattava eli 14 prosenttia. Vuosina 2011–2015 osuudella sattui 14 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta.

Urakkatarjoukset umpeutuvat helmikuussa

Valtatie 12:n remontin kustannusarvio on noin 17 miljoonaa euroa.

Sekä rakennusurakka että sen valvonta on jo kilpailutettu. Urakkatarjoukset umpeutuvat helmikuun puolivälissä, joten aloitus ei viivästy, jos rakentamispäätös syntyy ennen sitä.

Jos rakentamispäätöstä ei tehdä ennen helmikuun puoltaväliä, urakka ja valvonta joudutaan kilpailuttamaan uudelleen. Tästä aiheutuu muutaman kuukauden viive töiden aloitukseen. Jos rahoitus varmistuu esimerkiksi ensi kesänä, tieurakka kilpailutetaan uudelleen ja aloitus siirtyy mahdollisesti vuoden 2019 alkuun. Siinä tapauksessa esimerkiksi eritasoliittymä ei ehtisi valmistua kisatapahtumaan mennessä.

– Ei se tekemätön paikka olisi, mutta liikenne ruuhkautuisi ja jonoutuisi, joten se vaatisi kaikilta tapahtuman osanottajilta malttia, projektijohtaja Lars Westermark Liikennevirastosta sanoo.

Rahoitus vielä auki

Kymi Ringin yksityinen rahoitus on yhä auki. Valtion rahoituksen ehtona on, että yksityinen rahoituspohja on kunnossa.

Kouvolan kaupunki aikoi myöntää Kymi Ringille lainan, mutta lainasta valitettiin Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Oikeus kumosi lainapäätöksen, koska piti sen sisältämää riskiä liian suurena.

Ratayhtiö on ollut vaitelias yksityisestä rahoituksesta, mutta se on vakuuttanut, että rahoitus järjestyy.

Metalliyhtye Nightwish järjestää kaksi konserttia Suomessa ensi vuonna. Toinen niistä pidetään Mukkulan tapahtumapuistossa ensi heinäkuussa. Asiasta kertoi ensimmäisenä ESS.

20-vuotisjuhlavuottaan viettävä yhtye soittaa toisen ison keikkansa ensi vuonna Joensuun Ilosaarirockissa.

– Nightwishin manageritoimisto on ollut Lahdessa jo yli kolme vuotta. Miksemme tekisi seuraavaa isoa keikkaa siellä? Olemme hirveästi törmäilleet täällä ihmisiin, jotka ovat sanoneet, että pitäisi saada heviä tännekin, kommentoi yhtyeen manageri Toni Peiju.

Tänä vuonna bändi ei ole keikkaillut Suomessa lainkaan. Peijun mukaan bändi on esiintynyt Lahdessa viimeksi silloin, kun Tarja Turunen oli yhtyeen solistina.

– Tämä on harvinaista herkkua. Toivotaan, että fanit löytää paikalle katsomaan tätä spesiaalia keikkaa ja spessua se on bändillekin, erikoissettilista myöskin.

Mukkulan tapahtumapuisto rakennettiin muutama vuosi sitten, kun urbaanin musiikin festivaali Summer Up piti siirtää pois historiallisen Mukkulan kartanon nurmikentältä. Tapahtumapuisto rakennettiin nopealla aikataululla kartanon puiston viereen.

Viime vuonna tapahtumapuistossa kunnostettiin viheralueita. Vastakylvetty nurmi kärsi Summer Up -yleisön jalkojen alla, mutta matkailuyhtiö Lahti Regionin toimitusjohtaja Raija Forsmanin mukaan kaupunki on tarttunut nyt ongelmiin ja puistossa voidaan nyt järjestää monenlaisia tapahtumia.

– Nightwishin keikka kertoo siitä, että puisto on otettu vastaan ja siellä pystytään järjestämään erilaisia tapahtumia.

Nightwishin keikka järjestetään viikko ensi vuoden Summer Upin jälkeen, 21- heinäkuuta.

– Teemme yhteistyötä nykyisten Summer Up -yrittäjien kanssa. Saamme osittain käyttää sitä infraa, aitoja ja lavaa.

– Sehän on hirveän hieno paikka, järvi ympärillä. Kaupunki on tehnyt uusia sähkönousuja ja ilmeisesti luvannut tehdä lisääkin. Tosi loistava keikkapaikka Lahdessa.

Lahden konserttiin myydään arviolta 15 000 lippua, kertoo ESS. Lipunmyynti alkaa ensi maanantaina.

Jääkiekkoilija Erkki Laineen näköispatsas julkistettiin tänään edesmenneen urheilijan kotikaupungissa, Lahden jäähallin edustalla.

Liki kolmimetrinen, Kiekkoreippan värejä kantava alumiinipatsas seisoo graniittijalustalla. Patsas on valmistettu Tartossa ja sen on suunnitellut virolainen taiteilija Bruno Kadak.

– Mallia otettiin NHL:stä. Maailmalla vastaavanlaisia patsaita on paljon jäähallien edessä ja esimerkiksi Torontossa kokonainen joukkue, kertoo Lahden Jäähalliyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Reijo Mäki-Korvela.

Patsashankkeen takana on toimikunta ja päärahoittajan on toiminut Salpausselän Rakentajat, jonka perustamisessa Erkki Laine oli mukana.

Patsaan paljasti ministeri Sampo Terho ja se luovutettiin vihkimistilaisuussa tontin omistavalle Lahden jäähalli Oy:lle.

Hanke pystyttiin Mäki-Korvelan mukaan toteuttamaan nopeasti halliyhdistyksen omalle maalle yksityisrahan turvin.

– Patsasidea lähti liikkeelle kevättalvella, kun saimme omaisilta luvan näköispatsaan toteuttamiseen. Alun perin tähdättiin syyskuun 13. päivään, jolloin Erkki Laine olisi täyttänyt 60 vuotta.

Lahti – urheilijapatsaiden kaupunki

Vaikka Kanadassa monen jäähallin edustalta on patsaita, Suomessa vastaavaa perinnettä ei ole.

Urheilumuseo pitää urheiluaiheisista patsaista epävirallista tietokantaa.

– Rauman ja Tampereen jäähalleissa on patsaat. Lisäksi Juhani Tammisesta on tehty Aurinkokuningas-patsas, mutta sillä ei ole virallista sijaintipaikkaa, Urheilumuseon intendentti Riitta Forsman listaa.

Raumalla Äijänsuolla jäähallin edessä on Kerttu Horilan Timantteja, tähdenlentoja ja perinteitä - veistos, jossa pylväisiin on sijoitettu nimilaattoja ja kirjattu Lukkoa urallaan edustaneiden maailmanmestareiden ja Stanley Cup -voittajien nimet. Tampereella Hakametsän hallin sisältä löytyy kuvanveistäjä Timo Ruokolaisen romurautapatsas Hyvä maalivahti, puoli joukkuetta.

Forsmanin mukaan urheilijoiden patsashankkeet rahoitetaan useimmiten yksityisesti: sponsorirahalla tai kansalaiskeräyksenä.

Lahdessa paljastettiin lokakuussa kaupungin pitkää mäkihyppääjäperinnettä kunnioittava, tuntematonta mäkihyppäjää liidossa esittävä patsas Urheilukeskuksessa. Seitsemän vuotta sitten Jari Litmanen sai näköispatsaan Kisapuistoon. Hiihtäjä Siiri Rantasen näköispatsas puolestaan on koristanut Lahden Urheilukeskusta jo vuodesta 1998.

Urheilumuseon näkökulmasta Lahti on eräänlainen patsaskeskittymä.

– Helsingissä on määrällisesti eniten urheilupatsaita, mutta Lahdessa on paljon nykyurheilijoiden patsaita.

Suomen jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen pitää hienona, että ansioituneiden urheilijoiden uraa kunnioitetaan patsailla. Liitolta ei ole rahaa patsashankkeisiin Nurmisen muistin mukaan pyydetty.

– Suhtaudumme aina tapauskohtaisesti rahoitushakemuksiin. Liittona emme ehkä voisi vastaaviin hankkeisiin lähteä, mutta säätiönä tuemme kyllä monella tavalla jääkiekkoa, hän kertoo.

Erkki Laineella huikea pelaajaura

Jääkiekkourallaan Erkki Lainetta pidettiin todellisena maalitykkinä, jonka pelaamisesta paistoi kiekkoilijalle sopiva ahneus.

Hän on yksi harvoista, joka on pystynyt tekemään useammalla liigakaudella yli 40 maalia.

– Se oli elämäni pahin päivä, kun kuulin isäni onnettomuudesta, muistelee kiekkolegendan tytär, tennistähti Emma Laine isänsä traagista kuolemaa Yle Urheilun haastattelussa.

Reijo Mäki-Korvela oli aikanaan Kiekkoreippaan tuen puheenjohtajana muun muassa järjestämässä Laineen siirtoa Ruotsiin.

– Tunsin hänet erittäin hyvin. Erkki Laine oli yksi suomalaisen kiekkoilun legendoista. Näköispatsas on kunnianosoitus loistavalle pelaajalle, mutta samalla myös kaikille muille kiekkoilijoille ja ihmisille, jotka ovat Suomen suosituimman lajin piirissä tehneet töitä, hän summaa.

Rautatieliikenteen ohjaaminen Kouvolasta käsin jatkuu.

Liikennevirasto ei keskitäkään rautatieliikenteen ohjausta Lahteen, vaan ohjauskeskukset säilyvät Kouvolassa ja Helsingissä. Täten noin 60 työpaikkaa pysyy Kouvolassa.

– Haluamme tehdä päätöksiä pitkäjänteisesti niin, että henkilöstölle kerromme hyvissä ajoin. Nyt tehdyt ratkaisut heijastuvat pitkälle 2020-luvulle, sanoo ylijohtaja Virpi Anttila Liikennevirastosta.

Liikennevirasto otti aikalisän keskittämisen toimeenpanossa jo keväällä. Taustalla oli liikenne- ja viestintäministeriön käynnistämä liikenteenohjauksen yhtiöittäminen.

Ylijohtaja Virpi Anttilan mukaan yhtiöittäminen ja rautatieliikenteen henkilöliikenteen avaaminen kilpailulle vaativat rataverkon haltijalta sekä liikenteen ohjaukselta merkittäviä toimenpiteitä.

– Tässä yhteydessä lisämuutos olisi kasvattanut toimintahäiriöiden riskiä, emmekä nähneet sitä mielekkääksi tällä aikajänteellä, sanoo ylijohtaja Virpi Anttila.

Anttilan mukaan yhtiöittämisen jälkeen raideliikenteen ohjauksesta vastaa valtion erityisyhtiö. Se tekee aikanaan itsenäisesti esimerkiksi sijaintipäätökset. Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee parhaillaan raideliikenteen ohjauksen yhtiöittämistä samoin kuin raideliikenteen yhtiöittämistä.

Uusi kauko-ohjausjärjestelmä nykyisiin tiloihin

Myös kauko-ohjausjärjestelmän kehittämistä Kaakkois-Suomessa jatketaan. Uusi kauko-ohjausjärjestelmä rakennetaan ohjauspalvelukeskuksen nykyisiin tiloihin Kouvolassa.

– Ihan ideaalitilanne tämä ei ole, koska lähtökohtana meillä on ollut uuden järjestelmän rakentaminen uusiin tiloihin. Esimerkiksi Tampereella uusi kauko-ohjausjärjestelmä tulee täysin uusiin tiloihin. Uskon kuitenkin, että kyllä me Kouvolassa pystymme nykyisissä tiloissa hoitamaan uuden järjestelmän rakentamisen nykyisen rinnalla siten, että siitä ei koidu vaaraa raideliikenteen turvallisuudelle, sanoo Liikenneviraston ylijohtaja Virpi Anttila.

– Tarkastelemme rakentamisen aikana, onko tiloihin joitakin mahdollisia parantamistarpeita.

Henkilöstölle tarvetta uudessakin järjestelmässä

Uusi kauko-ohjausjärjestelmä muuttaa liikenteenohjauksessa työskentelevien työnkuvia. Automatisaatio vähentää joitakin tehtäviä, mutta uusia tehtäviä syntyy tilalle.

– Uusia tehtäviä tulee muun muassa matkustajainformaatioon. Työnkuvat varmasti muuttuvat paljon, mutta työn määrä ei tule vähenemään. Pyrimme pitämään huolen siitä, että nykyiset liikenteenohjaajat ovat motivoituneita ja saavat koko ajan täydennyskoulutusta. Lisäksi koulutamme koko ajan uusia liikenteenohjaajia, mikä mielestäni kertoo siitä, että kyllä heille työtä on jatkossakin, Virpi Anttila toteaa.

Toikka: "Voimme ottaa myös Helsingin työpaikat tänne"

Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka otti iloisena vastaan tiedon raideliikenteen ohjauskeskuksen pysymisestä Kouvolassa.

– Onhan tällä suuri elinkeinopoliittinen merkitys, 60 työpaikan säilyvyys Kouvolassa, Toikka toteaa.

Hänen mukaansa Kouvola teki kovasti töitä, jotta päätös olisi nyt tehdyn kaltainen. Kouvola esimerkiksi teki Liikennevirastolle perusteellisen asiantuntijavalmistelun liikenteen ohjauskeskuksen säilyttämistä puoltavista faktoista.

– Erittäin hyvä mieli minulla on siitä, että ei tehty työ mennyt hukkaan, ja saatiin toteutettua se välitavoite, mikä haluttiinkin.

Välitavoitteella Toikka viittaa siihen, että jatkossa Kouvola voi palvellla laajemminkin raideliikenteen ohjauksessa.

– Otamme mieluusti Helsingin työpaikat Kouvolaan, mikäli keskittäminen jatkuu. Pystymme tarjoamaan kilpailukykyiset tilat isommallekin ryhmälle, Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka lupaa.

Henkilöstö: "Hyvä ja perusteltu päätös"

Henkilöstön mielestä Liikenneviraston päätös oli hyvä ja perusteltu. Raideliikenteen ohjauskeskuksen henkilöstö on Finrail Oy:n palveluksessa.

Toimitusjohtaja Pertti Saarelan mukaan yhtiöittämisen mukanaan tuomien isojen muutosten kynnyksellä oli viisasta pidättäytyä keskittämästä raideliikenteen ohjaustoimintaa Helsingistä ja Kouvolasta Lahteen.

Turvapaikanhakijoiden tehostetun valvonnan osasto muuttaa Hennalasta Ahtialaan. Vastaanottokeskuksessa oleva 20-paikkainen osasto erityistä valvontaa ja psykiatrista tukea vaativille turvapaikanhakijoille siirtyy Ahtialan toimintakeskukseen.

Myös vastaanottokeskuksen toimisto siirtyy Laitumenkadulle toimintakeskuksen tiloihin.

SPR:n Hämeen piirin vastaanottotoiminnan johtaja Minna Jussila ei näe osastosta uhkaa ympäristölle.

– Uusi on aina pelottavaa. Sen verran sanon tästä asiakaskunnasta, että he ovat usein hyvin väsyneitä ja passiivisia. Hyvin vähän edes liikkuvat meidän paikkojemme ulkopuolella. Lähtökohtaisesti heidät pyritään saamaan ylipäätään joka päivä nousemaan sängystä.

Jussilan mukaan uusi vastaanottokeskus aiheuttaa aina vastusta. Toimintakeskukseen ollaan kuitenkin järjestämässä avoimin ovien tilaisuutta.

– Uskotaan, että pelot ja ennakkoluulot vähenevät.

Runsaat sata turvapaikanhakijaa muuttaa puolestaan Hennalasta eri puolilla Lahtea oleviin tavallisiin kaupungin vuokra-asuntoihin. Ahtialaan siirtyvät toimiston, sosiaali- ja terveyspalveluiden lisäksi myös koulu.

– Täytyy muistaa, että Hennalassa oli 600 ihmistä, nyt 120 on ympäri Lahtea. Jo se itsessään rauhoittaa tilannetta, ja sitten tämä hajasijoitus asumismuotona, joka on koettu rauhallisena monessa vastaanottokeskuksessa, sanoo Jussila.

Jussila sanoo, että hajasoittaminen on myös halvempaa kuin laitosasuminen.

– Rahaa tulee säästymään esimerkiksi Hennalassa asumiseen verrattuna ihan valtavia määrä.

Hennalan tilojen vuokrasopimus päättyy vuodenvaihteessa ja tilat tyhjennetään vuoden loppuun mennessä.

Lahdessa jatkava erityistä valvontaa ja tai psykiatrista tukea vaativien turvapaikanhakijoiden osasto perustettiin helmikuussa 2016. Aluksi siellä oli viisi turvapaikanhakijaa. Viime syksynä määrä nousi, ja tulijoita oli koko ajan jonossa.

Hoidettavat tulivat vastaanottokeskuksista ympäri Suomea.

SPR:n Hämeen piirin vastaanottotoiminnan johtaja Minna Jussila sanoo, että osastolla on henkilöitä, jotka eivät vaadi sairaanhoitoa vaan ohjausta ja tukea. Toimintakeskuksessa on koko vuorokauden ajan henkilökuntaa paikalla. Pääosin henkilöillä on mielenterveysongelmia.

– Tämä on vähän kuin intervallijakso, tullaan tänne ja ollaan muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen ja sitten palataan siihen vastaanottokeskukseen, mistä on tultu tänne, sanoo Jussila.

– Heillä kaikilla on traumaattisia kokemuksia. Osa on vakavasti sairastunut jo ennen Suomeen tuloaan, sanoi Maahanmuuttoviraston terveydenhuollosta vastaava ylitarkastaja Päivi Hieta keväällä.

Turvapaikanhakijoille on etsitty kodinomaista asuinpaikkaa Lahdessa syksyn ajan. Turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt Lahdessa.

Kaisa Heikkilä ahdistuu hevimusiikista. Hän ei pysty syömään maksaa, sillä koostumus ei sovi hänen makuaistilleen.

Heikkilä voi tuijotella järvimaisemia tuntikausia. Hän ei käytä vyötäröltä tiukkoja vaatteita, sillä ne puristavat. Kevyt kosketus ei tunnu hänen ihollaan hyvältä.

Iltaisin Heikkilä on usein väsynyt, sillä hän elää koko ajan 'täysillä'.

Kaisa Heikkilä kokee olevansa erityisherkkä. Termi nousee aika ajoin sosiaalisessa mediassa esille, mutta määritelmä jää usein epäselväksi.

Heikkilän kohdalla erityisherkkyys tarkoittaa sitä, että hän kokee aistituntemukset todella voimakkaasti, erityisherkkyys vaikuttaa myös hänen sosiaalisiin suhteisiinsa ja tunne-elämään.

– Ajattelin, että erityisherkkyys voisi liipata minuakin, koska tunne-elämäni ailahtelee ja haltioidun ihanista asioista. Toisaalta on myös toinen ääripää, eli koen pettymykset ja ailahtelut voimakkaana.

Erityisherkkyyteen ei ole olemassa diagnoosia. Se, että Heikkilä on itse ymmärtänyt, mistä on kyse, on auttanut häntä.

– Sitä tarvitsee oman hyvinvoinnin vaalimista hektisessäkin päivässä enemmän kuin sellainen ei-niin-herkkä, sanoo Heikkilä.

Lääketiede ja psykologia eivät tunnusta käsitettä

Mutta mistä erityisherkkyydestä oikeastaan on kyse? Siihen ei löydy yhtä, selvää vastausta.

Erityisherkkyys on ominaisuus, joka saa henkilön reagoimaan voimakkaasti ympäristöönsä, mutta myös sosiaalisiin suhteisiin ja tunteisiin – aivan kuten Heikkiläkin.

Erityisherkkyyttä ei ole kuitenkaan lääketieteellisesti määritelty. Työterveyslaitoksen erikoislääkärit ovat tutkineet ympäristöherkkyyttä – kaikkia herkkyyksiä ei kuitenkaan pidä automaattisesti niputtaa yhteen.

Erityisherkillä aistit ovat samanlaiset kuin muillakin. Tulkinta aivoissa on kuitenkin voimistunut, selittää Työterveyslaitoksen neurologi Markku Sainio.

– Keskushermosto herkistyy, ja se selittää sitä, miksi jotkut saavat tavanomaisista asioita, jopa niiden ajattelemisesta, voimakkaita oireita. Kaikki aistimuksemme ja havaintomme ovat informaatiota, jotka saavat joko voimakkaan tai neutraalin merkityksen meidän aivoissamme, ja reaktiot ovat sen mukaisia.

– Osaltaan herkkyyttä selittää ihmisen puolustautumiskoneisto, joka aktivoituu pienistäkin asioista, kuten univajeesta tai nälästä, Sainio sanoo.

Psykologiakaan ei tunnusta erityisherkkyyttä viralliseksi käsitteeksi. Herkkyydestä ja sensitiivisyydestä puhutaan kuitenkin luonteenpiirteenä.

Erityisherkkyys on tullut käsitteenä Suomeen muutamia vuosia sitten yhdysvaltaiselta psykologian tohtori Elaine Aronilta.

– Minä psykoterapeuttina ymmärrän sen niin, että se on Aronin kuvaus tietyntyyppisestä ihmisestä, sanoo työ- ja organisaationpsykologi ja psykoterapeutti Erja Kemilä.

Kemilä on sitä mieltä, että erityisherkkyyden kaltaiselle ominaisuudelle on biologinen perusta. Työterveyslaitoksen lääkäreiden mukaan herkkyyttä esiintyy kahdesta syystä.

Osaltaan sitä selittää synnynnäinen temperamentti. Ympäristöherkkyys kehittyy pikku hiljaa kokemustemme kautta, selittää Sainio.

– Elämän aikana voi tulla erilaisia kuormitustekijöitä, jotka tekevät meistä herkempiä. Me reagoimme voimakkaammin riippuen omista kokemuksistamme, sanoo Työtervelaitoksen yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri Kirsi Karvala.

– Syyllistämisestä ja oireiden vähättelystä pitäisi päästä eroon, sillä nämä ovat todellisia, selitettävissä olevia mekanismeja, Karvala huomauttaa.

"Ennen vähäteltiin herkkyyttä, että se on höpöhöpöä, jos joku on herkkä"

Empaattinen Kaisa Heikkilä vaistoaa, jos kaupungilla vastaantulija on vihainen tai poissaoleva. Lastenkodissa työskentelevälle Heikkilälle empatiakyky on sekä rasite että voimavara.

– Tällä alalla on surullisia kohtaloita. Monesti se oma tunne on, että vaikka tekee parhaansa ja niin paljon kuin voi, se ei todennäköisesti ole kuin rikka rokassa, hän huokaa.

Aika ajoin erityisherkkyyttä koskevat tekstit lähtevät kiertämään somessa. Suomessa erityisherkkyyttä on tutkittu vain vähän, mutta termin kehitelleen Aronin mukaan jopa joka viides väestöstä on erityisherkkiä.

Erityisherkkien yhdistykseen kuuluu noin tuhat miestä ja naista ympäri Suomen.

Tietoisuus on lisääntynyt muutaman vuoden aikana, ja Kaisa Heikkilän mukaan apua ja tietoa saa nykyään paremmin jopa julkisesta terveydenhuollosta.

Psykoterapeutti Erja Kemilä pitää kehitystä hyvänä. Pikku hiljaa herkkyyttä on ruvettu arvostamaan myös työpaikoilla.

– On syntynyt keskustelua. Ennen työelämässä vähäteltiin herkkyyttä, että se on höpöhöpöä, jos joku on herkkä. Nyt on se tilanne, että jos joku sanoo olevansa erityisherkkä, niin häntä pysähdytään kuulemaan ja keskustelemaan, mistä on kyse.

"Halutaan olla erityisherkkiä sen takia, että halutaan antaa lupa kummalliselle käytökselle"

Somekeskusteluissa moni kuitenkin herää itsekin miettimään omaa herkkyyttään, ja tunnistaakin itsessään erityisherkän piirteitä.

Kaisa Heikkilän mukaan on hyvä, että aiheesta on ruvettu puhumaan, mutta ilmiöllä on myös nurjat puolensa.

– Törmään siihen ajatukseen, että halutaan olla erityisherkkiä sen takia, että halutaan antaa lupa kummalliselle käytökselle. En näe vastuuntuntoisena, että oma erikoinen käyttäytyminen laitetaan jonkin ilmiön piikkiin.

Heikkilä ei verhoudu ominaisuutensa taakse, vaan suhtautuu erityisherkkyyteen kuin mihin tahansa luonteenpiirteeseen.

– Vaikka minä tiedän olevani erityisherkkä, ei silti ole moraalisesti oikein, että vetoan siihen, että 'no, mä nyt vaan oon tällainen'. Täällä täytyy ottaa muut huomioon. Uskalletaan olla omia itsejämme, mutta ei niin, että sillä sorretaan muita.

Erityisherkkyys – tai oikeastaan psykoterapeutti Kemilä haluaisi puhua pelkästään herkkyydestä – nousi muoti-ilmiöksi muutama vuosi sitten, ja Kemilän mukaan erityisherkäksi määritellään heikoin perustein, ilman kritiikkiä tai asiantuntevaa arviointia.

– Testit ovat hyvin yleisellä tasolla testaavia. Ne eivät erottele riittävästi.

Omien ominaisuuksien, erityisherkkyydenkin, tunnistaminen on kuitenkin Heikkilän ja Kemilän mukaan tärkeää. Siten asioille pystyy tekemään jotakin: lepäämään tarpeeksi, kunnioittamaan omia piirteitä ja hankkimaan vaikkapa harrastuksen vaativan työn rinnalle.

Heikkilälle tuo vastapaino on moottoripyöräily.

– Kun laitan kypärän päähän ja menen ihaniin maisemiin, ei kyllä ihan äkkiä tule työasiat mieleen. Moottoripyörän ääni ei rasita minua. Se on sen verran nautinnollinen harrastus, että se kuuluu siihen juttuun.

Kaisa Heikkilä ryhtyi keräämään tietoa erityisherkkyydestä noin viisi vuotta sitten. Sen jälkeen moni asia on muuttunut. Nykyään hän osaa antaa itselleen aikaa palautumiseen.

– Joskus kauan sitten, kun elämä oli enemmän vuoristorataa, en olisi halunnut olla erityisherkkä. Nyt olen kiinnittänyt huomiota hyvinvointiin ja jaksamiseen, ja herkkyyden hyvät puolet ovat tulleet esiin.

– Tällä hetkellä en antaisi tätä ominaisuutta pois. Miten voikin aistien kautta nauttia elämästä, kauneudesta, ihmissuhteista tai hyvistä ruoista? Sitä en kyllä antaisi pois.

Henkilöauto ja kuorma-auto ajoivat nokkakolarin torstaiaamuna Hollolassa valtatiellä 12. Henkilöauton kuljettaja kuoli onnettomuudessa. Kuskin henkilöllisyys ei ole vielä polisiin tiedossa. Onnettomuus sattui Kukonkoivun kohdalla Holllolassa.

Kuorma-auton kuljettaja loukkaantui.

Poliisin mukaan tie saadaan avattua liikenteellä näillä hetkillä. Poliisi arvioi puolen päivän jälkeen, että tie avautuu liikenteelle puoli yhden aikoihin. Tie oli kokonaan poikki muutamia tunteja.

Liikenne ohjattiin kiertotielle Kukonkoivun ja Soramäen risteyksen välillä. Kiertotie kulkee vanhaa Tampereentietä pitkin.

Päivitetty 30.11.2017 klo 12:14 päivitetty tietoja onnettomuudesta.

Niemen yliopistokampuksella Lahdessa on tapahtunut ympäristörikos. Toistaiseksi tunnistamaton henkilö on kaatanut maahan vierasta ainetta, jonka epäillään olevan myrkyllistä.

Lahden Lyseon lukiolaiset taltioivat todistusaineistoa, kauhovat maanäytteitä ja ovat silmittömän innoissaan kemiasta, fysiikasta ja biologiasta.

Todellisuudessa tapaus on lavastettu, ja lukiolaiset ovat paikalla opiskelemassa luonnontieteitä käytännön työn kautta.

– Valvontakameroiden kuvissa näkynyt henkilö on jättänyt jälkeensä muun muassa hansikkaan ja verisen nenäliinan, josta opiskelijat eristävät DNA:n, jotta tekijän henkilöllisyys saataisiin selville, kertoo Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen koordinaattori Tarja Kariola.

Töitä on tarjolla, osaajia ei

Korkeakouluissa ja yrityksissä on havahduttu siihen, että matematiikan, biologian, kemian, fysiikan ja maantieteiden vetovoima on hiipunut. Luonnontieteiden opiskelijamäärät ovat laskeneet, mikä näkyy jo työnhakijoiden määrässäkin.

Hakijoiden määrä on laskenut ja tarve kasvanut. Jarkko Lampiselkä

– Jos tällaista osaamista edellyttäviin päällikkötason virkoihin tuli aikaisemmin parikymmentäkin hakemusta, saattaa niitä tänä päivänä tulla alle viisi. Hakijoiden määrä on laskenut ja tarve kasvanut, kiteyttää Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen johtaja Jarkko Lampiselkä.

Kun kiinnostus on vähäistä, osaajilla on helpompaa. Esimerkiksi pitkän matematiikan lukeneilla lukiolaisilla on selkeä etumatka pyrittäessä yliopistoon.

– Tämä näkyy kohta Suomen kilpailukyvyssäkin, jos haluamme pärjätä kansainvälisessä kilpailussa, meidän pitää saada lisää matemaattis-luonnontieteellisten alojen osaajia, painottaa Lampiselkä.

Tulevaisuus ei Lampiselän mukaan tilannetta helpota – päinvastoin.

– Yhteiskunta teknologisoituu ja eri ammateissa tarvitaan hyvin monipuolisesti näiden alojen osaamista. Kyse ei ole pelkästään laskemisesta tai kaavojen piirtämisestä, vaan tavasta hahmottaa maailmaa.

Niinpä lahtelaisessa tiedeluokassa halutaan lähestyä paperinmakuisia aiheita tekemisen ja oivaltamisen kautta.

Opetusministeriö on lähtenyt mukaan talkoisiin

Myös opetus- ja kulttuuriministeriössä pohditaan jatkuvasti sitä, millä eväillä tulevaisuuden työelämässä pärjätään.

– Lähtökohtana on se, että tulevaisuuden työelämässä tarvittavat taidot nojaavat entistä enemmän matemaattis-luonnontieteellisten aineiden hallintaan. Tästä syystä on tärkeää, että meillä on myös tulevaisuudessa mahdollisuus vastata näihin haasteisiin, muistuttaa johtaja Jari Rajanen opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Se auttaa ymmärtämään paremmin sitä, mihin kaikkeen matematiikka ja luonnontieteet yhteiskunnassamme liittyvät. Jari Rajanen

Opetus- ja kulttuuriministeriö aloitti valtakunnallisen LUMA SUOMI -ohjelman rahoittamisen vuonna 2014 vastaamaan juuri näihin haasteisiin.

Verkosto on levinnyt ympäri maata, ja nyt 80 prosenttia Suomen kunnista on mukana LUMA SUOMI -toiminnassa. Myös Niemen yliopistokampuksen tiedeluokka Lahdessa on saanut rahoituksensa ohjelman kautta.

Rajanen on sitä mieltä, että Lahdessa ollaan oikeilla linjoilla.

– Kun kyseessä on varsin abstrakti aihepiiri, niin tekemällä ja kokemalla oppiminen sekä sen kytkeminen arjen tilanteisiin luovat motivaatiota. Lisäksi se auttaa ymmärtämään paremmin sitä, mihin kaikkeen matematiikka ja luonnontieteet yhteiskunnassamme liittyvät.

Sheima ja Petteri ovat löytäneet kutsumuksensa

Kauhistuttavan, mutta onneksi lavastetun ympäristörikoksen selvittäminen jatkuu Niemen kampuksen tiedeluokassa. Ensin opiskelijoiden pitää oppia eristämään DNA todistusaineistosta.

Television poliisisarjoissa moinen operaatio on pikkujuttu, joka selviää muutamassa minuutissa. Tosielämä on toisenlainen.

– Tässä menee noin tunti. Opiskelijat ovat aina yhtä yllättyneitä siitä, kuinka pienten kokonaisuuksien kanssa tässä tehdään töitä. Kaiken kaikkiaan tämän tapauksen selvittäminen kestää ensi vuoden puolelle, kertoo Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen koordinaattori Tarja Kariola.

Lyseon lukion toisella luokalla opiskeleva Sheima Barabari on niin innoissaan laboratoriotyöskentelystä, että posket suorastaan hehkuvat. Sheima on jo päättänyt tulevien opintojensa suunnan.

– Tulen ehdottomasti syventämään biologian ja kemian tietämystäni, ihan tarkkaa suunnitelmaa en vielä ole lyönyt lukkoon.

Piiloudun työpäivän päätteeksi komeroon ja jään tekemään omia kokeita. Petteri Käpölä

Myös lukion ensimmäistä luokkaa käyvä Petteri Käpölä on tehnyt tulevaisuuden suunnitelmia:

– Minulla on haaveena, että pääsisin joskus opiskelemaan lääkäriksi. Tämä on kyllä lisännyt innostusta valtavasti. Voi olla, etten lähde täältä laboratoriosta ollenkaan kotiin, vaan piiloudun työpäivän päätteeksi komeroon ja jään tekemään omia kokeita, nauraa Käpölä.

Nuoret ovat selvästi motivoituneita ja iloisia siitä, että ovat löytäneet uuden lähestymistavan luonnontieteisiin.

– Saman huomaa vaikkapa 10–12-vuotiaille tarkoitetuissa matematiikka- ja tähtitiedekerhoissamme. Siellä näkee selvästi, kuinka kiinnostus luonnontieteisiin syttyy, vakuuttaa Kariola.

Lahti on todellinen lottokaupunki.

Kun viikko sitten pelattiin Loton kaikkien aikojen jättipotista, täysosumaa ei saanut kukaan. Mutta ainoa kuusi ja lisänumero -tulos löytyi Lahden Liipolassa pelatulta kupongilta, ja sillä voitti peräti 350 000 euroa.

Myös kaikkien aikojen lottovoiton, 13,3 miljoonaa euroa, kaappasi lahtelainen pelaaja vuonna 2014.

Lymyääkö seuraava jättipotti pohjavedessä?

Lahden tavoitteena on viedä jopa 400 miljoonaa litraa Salpausselän pohjavettä vuodessa maailmalle. Rahoittaja, monacolaissijoittaja Guy-Alain Mierczuk julkisti suunnitelman vuosi sitten, ja investoinnin kooksi arvioidaan 36 miljoonaa euroa.

Hanke neljäsataakertaistaisi pulloveden viennin Suomesta ulkomaille.

Aikooko sijoittaja yhä toteuttaa hankkeensa? Sitä on vaikea saada selville. Soittoyritykset päättyvät järjestään ranskankieliseen vastaajaviestiin: "Olet soittanut Alain Mierczukin vastaajaan. Jätä viesti äänimerkin jälkeen."

Saksalainen pullovesi jyrää Suomessa

Puhtaasta vedestä Suomen mahdollisena vientivalttina on puhuttu vuosia, mutta teot eivät ole koskaan yltäneet puheiden tasolle.

Suomeen tuodaan yhä rutkasti enemmän vettä kuin meiltä viedään ulkomaille. Tuonti on lähes kokonaan saksalaisen Lidl-kauppaketjun pullovesiä, joita suomalaiset juovat jo lähes 20 miljoonaa litraa vuodessa.

Suomesta viedään vettä vain kolme miljoonaa litraa vuodessa, ja siitä karkeasti arvioiden noin puolet on pullovettä.

Ei ihme, että Lahden kaupungin vesiyhtiön Monaco-kuvio herätti huomiota.

Näin sen pitäisi mennä: Lahti Aqua myy Mierczukille eli H2O4U-yhtiölle pohjavettä korkeintaan miljoona litraa päivässä, Mierczuk pullottaa veden Lahdessa ja se laivataan Helsingistä Vuosaaren satamasta Aasian, Lähi-idän ja Pohjois-Amerikan markkinoille.

Lahtelaisille hanavesi maksaa 1,39 euroa kuutiolta eli tuhannelta litralta. Hienoon pulloon pakattuna samasta vedestä otettaisiin tuhatkertainen hinta.

Lahti Aqua on tehnyt osuutensa: se on vetänyt H2O4U:n maksamana 1,2 kilometrin vesiputken Kärpäsen vedenottamolta Kallio-Pietilään, johon on raivattu tyhjä tontti pullottamoa varten. H2O4U on ostanut tontin kaupungilta 600 000 eurolla, ja rakennuslupa myönnettiin syyskuussa.

Mutta rakentaminen on alun perin ilmoitetusta aikataulusta myöhässä, eikä Mierczukista ole vähään aikaan kuulunut. Lahti Aquan toimitusjohtaja Martti Lipponen ei ole huolestunut.

– Odotamme sijoittajan liikkeitä. Olen luottavainen että hanke toteutuu, koska sijoittaja on laittanut hankkeeseen jo yli miljoona euroa ostamalla tontin ja maksamalla vesijohdon vedenottamolta tontille, Lipponen sanoo.

Miksi Suomen pitäisi myydä vettään?

Onko veden tuonnissa ja viennissä ylipäätään järkeä? Pelkkää vettä kuljetetaan pulloissa ympäri maailmaa ja myydään isolta osin kalliina luksusvetenä ihmisille, joilla on muutenkin puhdasta vettä ulottuvillaan.

Ja toinen kysymys: mitä Suomi hyötyy siitä, että suomalaista pohjavettä myydään monacolaiselle sijoittajalle, joka pakkaa sen muotoiltuun lasipulloon ja vie maailmalle omalla nimellään?

Järkeä on ja ei, sanoo vesitekniikan yliopistonlehtori Marko Keskinen Aalto-yliopistosta.

– Ei pulloveden roudaamisessa ympäri maailmaa ole järkeä. Juomavesi kannattaisi tuottaa mahdollisimman lähellä kuluttajaa. Vettä sinänsä on Suomessa niin paljon, että sitä riittää tähänkin tarkoitukseen. Vedenmyynti on elintarvikebisnestä, eikä vaikuta maailman vesiongelmien ratkaisemiseen, Keskinen sanoo.

Samaa sanoo ympäristöjärjestö WWF Suomen ohjelmapäällikkö Jussi Nikula. Luksusveden vienti Suomesta on ympäristön kannalta pitkälläkin aikavälillä kohtuullisen kestävää, kunhan paikallisia pohjavesivaroja ei ylitetä.

– Ympäristö kuluu todennäköisesti vähemmän, jos juo pullollisen ulkomaista pullovettä sen sijaan että juo pullollisen kotimaista sokerilimonadia. Sokerin tuottaminen rehevöittää vesistöjä, Nikula vertaa.

Esimerkkinä veden riittävyydestä Nikula ottaa Päijännetunnelin, jota pitkin Päijänteestä virtaa käyttövesi pääkaupunkiseudun miljoonalle ihmiselle. Tunnelissa virtaa noin kolme kuutiometriä vettä sekunnissa, kun Päijänteen laskujoen Kymijoen virtaama on lähes kolmesataa kuutiometriä.

Koko pääkaupunkiseudun vesihuolto hoidetaan siis määrällä, joka on vain noin prosentti Kymijoen koko virtaamasta.

Suomessa riittää vettä, mutta myös vesijalanjälki on iso

Tämä ei tarkoita sitä, että suomalaisten vedenkäyttö olisi ongelmatonta.

Vedenkulutustilastoihin perustuva ajatus siitä, että suomalainen käyttäisi vettä vain 100–150 litraa vuorokaudessa, on väärä.

Kun mukaan lasketaan hanasta valutettavan veden lisäksi ruoan, vaatteiden ja kulutustuotteiden tuotantoon käytetty vesi, saadaan todellista vuorokausikulutusta vastaava vesijalanjälki.

Se on hätkähdyttävät lähes 4 000 litraa vuorokaudessa.

Ja mikä yhtä yllättävää, puolet suomalaisten vesijalanjäljestä tulee ulkomailta ja vain puolet kotimaasta.

Isoilla vesimäärillä kastellaan tuontikasviksia ja -hedelmiä, kuten riisiä, appelsiineja ja avokadoja. Valtaosa maailman vedestä kuluu ruoan tuotantoon. Lisäksi puuvillan, kosmetiikan ja monien teollisuustuotteiden tekemiseen tarvitaan paljon vettä.

Talous- ja ympäristöarvot eivät käy yksiin. Yrityksiä ei rokoteta veden kestämättömästä käytöstä, eikä rajoituksia juuri ole.

– Järkevämpää olisi tuottaa tuotteita alueilla, joilla vettä on runsaasti, ja viedä niitä alueille joilla ei ole. Mutta talouden ehdot eivät seuraa tätä logiikkaa. Lyhyen aikavälin taloushyödyt korostuvat ympäristökuormituksen kustannuksella, Keskinen sanoo.

Vettä käytetään paljon maissa, jotka kärsivät jo valmiiksi vesipulasta. Lähimmät kuivuudesta kärsivät alueet ovat Espanjassa, Italiassa ja Lähi-idässä.

Ainakin Kiinassa ja Intiassa on suurisuuntaisia suunnitelmia jokien virtauksen kääntämiseksi veden niukkuudesta kärsiville alueille. Mutta keino on erittäin kallis ja hankala.

Ratkaisu: "Syö" vähemmän vettä

Ratkaisu on periaatteessa yksinkertainen.

Meidän pitää syödä vähemmän vettä, Aalto-yliopiston Keskinen tiivistää.

Lihantuotanto on ylivoimaisesti suurin vesisyöppö.

– Jos parikin kertaa viikossa vaihtaa lautasella eläimen kasvikseen ja valitsee riisin sijaan perunan, niin vaikutus on jo iso. Siinä valitsee konkreettisesti, lappaako lautaselleen vettä tuhansia litroja vai kymmeniä litroja, Keskinen sanoo.

Yksi kulutusvalinta voi siis tuottaa useita hyötyjä: isot vedensäästöt ja kotimaisen tuotannon tukeminen etunenässä.

– Parin liha-aterian vaihtaminen viikossa lähivesien kala-aterioiksi on oivallinen teko vesien kannalta, WWF Suomen Nikula jatkaa.

Nikula ja Keskinen eivät halua syyllistää kuluttajaa, vaan kannustaa ihmisiä ja yrityksiä vesitietoisuuteen. Veden ylikulutuksen yhteys suomalaisten lautasille on suora. Suomessa lanseerattiin juuri yritysten vesivastuusitoumus, jonka allekirjoittamalla omaa toimintaa voi kehittää kestävämmäksi.

– On hyvä ymmärtää vaikutuksia, joita ruoan tai kulutustuotteiden tuotannon takana on, Keskinen sanoo.

Kotimaisen broilerin tai naudan syöminen helpottaa, muttei pelasta. Suomalaisillakin tiloilla eläimille syötetään soijarehua, johon tarvitaan runsaasti kasteluvaroja esimerkiksi Etelä-Amerikassa.

Entä voisiko ratkaisu olla se, että runsasvetinen Suomi veisi käyttövettä kuiville alueille?

Sitäkin pohdittiin ulkoministeriössä muutama vuosi sitten. Ilmaan oli heitetty ajatus, että Suomesta tyhjinä arabivaltioihin palaavat öljytankkerit voitaisiin täyttää vientivedellä.

Kiehtovana pidettyä ideaa palloteltiin muutama päivä asiantuntijoiden välillä sähköpostitse. Asiantuntijat totesivat kuitenkin nopeasti, että vesi on liian halpa tuote tankkereilla rahdattavaksi. Tankkereihin olisi pitänyt myös kehittää pussitusratkaisut puhtaan veden suojaamiseksi.

Idea haudattiin vähin äänin.

Suunnittelija: Lahden hanke on uskottava

Mierczukin tavoittelussa seuraa käänne.

Pullottamon pääsuunnittelija, arkkitehti Esko Rautiola Arrak-arkkitehdeistä soittaa. Mierczuk on matkalla, mutta on pyytänyt Rautiolaa kertomaan miten hanke etenee.

Rautiola ei ole mukana itse vesibisneksessä, vaan suunnittelee rakennuksen toimeksiantona. Hänen mukaansa kaikki on mennyt kuten pitikin. Luvat on haettu ajallaan, tontti raivattu ja Mierczukin yhtiö laittanut pohjatöihin merkittävän summan rahaa.

– Tavoite on saada rakennustekniikan suunnittelu kevään aikana valmiiksi. Ellei mitään yllättäviä esteitä tule, pullottamoa päästään rakentamaan alkukesästä, Rautiola sanoo.

Hänen mukaansa ei ole ilmennyt mitään syytä epäillä Mierczukin sitoutumista projektiin, vaikka sijoittaja onkin julkisuudessa vastaillut kysymyksiin harvakseltaan.

– Minulla ei ole missään vaiheessa ollut mitään syytä epäillä, etteikö tässä oltaisi menossa kohti maalia, Rautiola sanoo.

Vientiyrityksillä on vastassa jättien muuri

Lahden jättihankkeen lisäksi vientihaluja on puolella tusinalla muullakin yrityksellä.

On hotellimarkkinoille pyrkivä Veen ja kotimaan markkinoilla vahvasti kasvanut FinnSpring, jotka molemmat yrittävät läpilyöntiä muun muassa näyttävän lasipullomuotoilun avulla. Polar Spring on merkittävä tekijä kotimaassa, muttei ole lähtenyt isosti vientiin.

Toimialajohtaja Esa Wrang valtion vienninedistämisyhtiö Finprosta muistuttaa, että yksittäisiä onnistumisiakin on jo nähty.

– Suomalaiset vedet ovat esimerkiksi päässeet kiinalaisten verkkokauppojen valikoimiin. Vaihtamalla jakelukanavia voidaan pärjätä paremmin kuin kovasti kilpailluissa päivittäistavarakaupoissa, Wrang sanoo.

Vesi on sen sijaan hyvä nettikauppatuote, Wrang sanoo. Monissa maissa juomavesi on ostettava, ja nettitilaus helpottaa kanisterien saamista kotiin.

Hyllyillä onkin hankalaa.

Siellä ovat vastassa raudanlujan markkina-aseman betonoineet merkit, kuten Danonen omistama Evian, Nestlen omistamat S. Pellegrino ja Vittel sekä juomajättien kuten Coca-Colan omat merkit.

Vesibisnes on maailmanlaajuisesti jo lähes 300 miljardin euron ala ja kasvaa lähes 10 prosenttia vuodessa.

– Markkinointipanostuksilla on valtavan iso vetovoima, ja niiden takana ovat massiiviset kuluttajabrändit. Siinä leikissä suomalaisyritykset eivät pärjää, Wrang sanoo.

– Pitää satsata omaan designiin ja erilaisiin markkinointikanaviin, kuten esimerkiksi Veen Waters tekee hotellijakelun kanssa.

"Näkyyks pullo?"

Jos lahtelais-monacolaisen pullottamon rakennustyöt alkavat ensi kesänä, pullottamo olisi käytössä vuoden 2020 alussa.

Pulloille on jo suunniteltu alustava ilme. Muovipullossa myytäisiin Ailoa ja kalliimmassa lasipullossa Montecarloa. Ei kuulosta Lahdelta, mutta ei tarvitsekaan.

– Kokonaisuus lähtee markkinakanavasta ja brändistä, ja siihen tarvitaan ulkomaista osaamista. Sitä on turha yrittääkään paikallisella tulokulmalla, Aqua Lahden toimitusjohtaja Lipponen sanoo.

Lipponen ei paljasta, mihin hintaan yhtiö on sopinut myyvänsä vettä Mierczukin yhtiölle. Mutta Lahden saama tulo olisi hänen mukaansa noin 500 000 euroa vuodessa.

Suomalaispullottajien esikuva on norjalainen luksusvesi Voss, joka on yltänyt maailmanmaineeseen.

Vesi ei ole peräisin Vossin kunnasta, vaan 400 kilometrin päästä Ivelandista. Kun Ylen Kuningaskuluttaja vuonna 2007 maistatutti eri vesiä, Voss päätyi sokkotestin viimeiseksi häviten muun muassa Helsingin vesijohtovedelle.

Mutta markkinoilla on tärkeintä, että pullo näyttää hyvältä ja luo raikkaita mielikuvia.

Juttu on osa Ylen Tehtävänä tulevaisuus -sarjaa. Yle kertoo tänä syksynä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa suomalaisten syömiseen, asumiseen ja liikkumiseen. Löydät Areenasta myös Yle Draaman podcasteja ja audiovideoita aiheesta.

Kansaneläkelaitos muutti marraskuussa tuhansien toimeentulotukihakemusten päätöksiä. Niissä ei ollut otettu huomioon veronpalautuksia, joten tuen määrä pienenee luvatusta.

– Muutokset koskevat jo tehtyjä toimeentulopäätöksiä, jotka ovat kuukautta pidempiä. Päätökset oli ulotettu yli marraskuun lopun, mutta nyt veronpalautukset muuttivat joulukuun maksatusta, myöntää toimeentuloturvaetuuksien osaamiskeskuksen päällikkö Pasi Pajula.

Joulu- ja tammikuu ovat muutenkin kiireistä aikaa. Tiina Norppa

Pajula kuvaa virheellisten toimeentulotukipäätösten määrää "suureksi". – Pelkästään Etelä-Suomessa käsiteltäviä päätöksiä on noin 12 000.

Kelan toimihenkilöstölle tilanne aiheuttaa ylitöitä, kerrotaan työsuojelusta.

– Joulu- ja tammikuu ovat muutenkin kiireistä aikaa, sanoo Kelan toimihenkilöiden työsuojelupäävaltuutettu Tiina Norppa.

Kiirettä vuodenvaihteessa aiheuttavat joulukuun virheelliset toimeentulotukipäätökset, vuokrien muuttuminen ja etuuslainsäädännön muutokset

Apteekkien asiakkaita jouduttiin käännyttämään

Kelalla on ollut ongelmia myös lääkemaksusitoumuksissa. Asiakkaat eivät ole saaneet lääkkeitä tietokoneongelmien vuoksi.

Tilanne on näkynyt esimerkiksi lahtelaisessa Kivimaan apteekissa.

– Muutama asiakas joutui perjantaina kääntymään pois. Jos asiakkaan tilanne on ollut tavattoman kiireinen, olemme ottaneet puhelimitse yhteyttä Kelaan, kertoo proviisori Olli Salin.

Laulaja Kaija Koo on parhaillaan uransa ensimmäisellä kirkkokonserttikiertueella.

Hän on aiemmin pitänyt vain yksittäisiä konsertteja kirkossa. Kahdeksan kirkon kiertue käynnistyi Lahden Ristinkirkosta ja päättyy Helsingin Mikael Agricolan kirkkoon aivan joulun alla.

Yleisö on ottanut suositun artistin erilaisen kiertueen innostuneesti vastaan. Kuusi kirkkoa kahdeksasta on ennakkoon myyty loppuun.

Tiistaina on vuorossa Hämeenlinnan kirkko, johon vielä mahtuu mukaan, samoin Seinäjoen Lakeuden ristillä on vielä tilaa.

Kirkko on vaativa tila, siellä kaikki virheet kuuluvat. Kaija Koo

– Olen haaveillut tästä pitkään, kirkossa pääsen parhaiten käyttämään ääntäni, tulkitsemaan ja paneutumaan tekstien sisälle. Kirkko on vaativa tila, siellä kaikki virheet kuuluvat. Siinä olet aika alasti, tuumii Kaija Koo, mutta on selvästi innoissaan kiertueesta.

Festivaalilla turvana on ollut iso bändi ja melkoinen äänivalli. Kirkossa fanit pääsevät pitkästä aikaa kuulemaan tarkasti millainen tulkitsija Kaija Koo oikein on. Lisäksi laulaja on luvannut konsertin jälkeen vielä tavata kuulijoitaan kirkon tiloissa.

Keikalla isomman staran tiloissa

Kirkkokiertueella on mukana pienimuotoinen yhtye: kosketinsoittaja, kitaristi ja multi-instrumentalisti, sekä äänitarkkailija ja valaisija.

Ensimmäinen konsertti Lahdessa onnistui ainakin yleisön mielestä yli odotusten, joka nousi lopuksi seisoen aplodeeraamaan.

– Unohdin ihan itseni kun esiinnyin ja se on parasta. Se oli merkittävää minulle ja myös ihmisille jotka seisten taputtivat.

Kirkossa Kaija ei kuitenkaan ole perso kiitoksille.

– Olen isomma staran tiloissa. Kunnioitan sitä tilaa, jossa olen ja minulle on hyvin selkeää se, miten ohjelmisto valitaan sen mukaan.

Ohjelmistossa joululauluja ja omia hittejä

Niinpä kiertueella kuullaan perinteisiä joululauluja sekä sellaisia joululauluja, jotka ovat laulajalle itselleen tärkeitä.

– Lisäksi löysin omistakin lauluistani kirkkoon sopivia. Mukana on myös lainalaulua. Ne ovat isoja ylläreitä yleisölle, uskoo Kaija Koo.

Jouduitko näyttämään kiertueen biisilistaa kirkkoherroille etukäteen?

– Jossakin kysyttiin, että mitä kappaleita tulee. Minulle on ilmiselvää ja oikein, että näin tehdään. Kirkko on tilana pyhitetty tietylle asialle. Siellä elämän ääripisteet kohtaavat. Kunnioitan tilaa, jossa esiinnyn.

Kaija Koo arvelee, että kirkkokeikkoja on luvassa jatkossakin. Kokemus on ollut niin hyvä.

– Koen, että tämä on minun paikkani esiintyä.

Mihin uskot?

– Uskon elämään. Meri meitä kuljettaa, mutta meillä on ruori kuitenkin käsissä. Näin kiteyttäisin minun elämänuskoni.

Kasija Koo esiintyy Hämeenlinnan kirkossa 5.12 klo 19.

Kenraalimajuri evp. Kalervo Sipi organisoi Tampereen Kalevankankaan sankarihaudalle 100-vuotisjuhlan kunniavartiota itsenäisyyspäiväksi. Kysymys ei ole ihan pikkujutusta: jokaiselle haudalle saapuu sankarivainajan ikätoveri kunnioittamaan sodassa kuolleen muistoa.

– Todella kiitettävästi nuoriso on lähtenyt liikkeelle. Meillä on tarve 749 vartijalle Kalevankankaalla. Minulle tuli päälle 900 ilmoittautunutta. Eli yli 150:lle olen joutunut lähettämään vastauksen, että valitettavasti paikat menivät jo.

Yksi vartioitavista haudoista on talvisodassa 25-vuotiaana kaatuneen Paavo Matias Koivusen viimeinen leposija. Koivunen kuoli Yläkylässä 17.12.1939.

– Hänen pojanpojanpoikansa poika otti minuun yhteyttä, että onko mahdollista päästä isoisoisän haudalle kunniavartioon, koska mummu olisi tästä erittäin tyytyväinen. Tämä toteutuu.

Kalevankankaalla lähes jokaisen vainajan vartijaksi tuleva on juuri hänen kuolinhetkensä ikätoveri.

Mielestäni on tätä päivää antaa naisille mahdollisuus kunnioittaa veteraaneja. Naiset ovat niin voimakkaasti mukana Suomen puolustuksessa. Kalervo Sipi

Tampereelta liikkeelle lähtenyt ajatus on levinnyt valtakunnalliseksi ilmiöksi. Itsenäisyyden juhlapäivää vietetään uudella tavalla noin 30 paikkakunnalla. Tiedot hautausmaista ja kellonajoista löytyy mm. Suomi 100 -sivustolta.

Kalervo Sipi oli nähnyt valokuvan Lempäälästä, jossa toteutettiin vastaava seremonia noin kymmenen vuotta sitten. Ajatus jäi muhimaan, ja nyt juhlavuoden kunniaksi idea toteutetaan.

– Tunteet nousevat varmaan pintaan, kun tajuamme kuinka nuoria he olivat. Sodassa kaatuneista alle 30-vuotiaita oli 60 prosenttia ja siitä joukosta 19–24-vuotiaita oli 40 prosenttia.

– Se voi olla yllätys, jos käsitys sotamiehistä on perustunut Edwin Laineen 1950-luvulla ohjaamaan Tuntematon sotilas -elokuvaan.

Naisiakin mukana

Kunniavartioiden toteutustapa vaihtelee eri paikkakunnilla. Tampereen Kalevankankaalle tuleva, talvisodassa kuolleita kunnioittava, pukeutuu lumipukuun ja jatkosodan haudoille tuleva maastopukuun. Erikoisuutena on lisäksi neljä talvisodan tuntematonta kaatunutta, heidän kohdilleen saapuu henkilöt lumipuvussa huppu päässä.

Kunniavartioon osallistuminen kiinnosti myös naisia, joita Kalervo Sipi harkinnan jälkeen hyväksyi mukaan.

– Kalevankankaan sankarihautoihin ei ole haudattu yhtään naista, eli siinä mielessä olisi kaikkien pitänyt olla miehiä, mutta mielestäni on tätä päivää antaa naisille mahdollisuus kunnioittaa veteraaneja. Naiset ovat niin voimakkaasti mukana Suomen puolustuksessa, Kalervo Sipi perustelee.

Suomalaiset ovat isänmaallisia

Kalervo Sipi tiesi jo koulupoikana haluavansa sotilasuralle.

– Kodin perintöä innostus maanpuolustukseen varmaankin on, vaikka ei meillä suvussa ammattisotilaita ollut. Ukkini, eli taata oli vapaussodassa mukana Tampereen taisteluissa. Isäni kävi kaikki sodat, eli oli yli viisi vuotta eri tehtävissä kaikissa kolmessa sodassa. Hän oli erittäin aktiivinen reservin upseeri.

Kalervo Sipi kouluttautui ilmatorjuntaan. Ilmatorjuntauran jälkeen Sipi ylennettiin prikaatinkenraaliksi, kun hän siirtyi Tampereelle materiaalilaitoksen johtoon. Hän jäi reserviin Puolustuslaitoksen huoltopäällikön tehtävistä vuonna 2006.

– Nykyisin kalenterissani ovat tärkeällä sijalla kaksi asiaa: Vapaussodan perinneliitto ja toinen on Pajarin poikien perinneyhdistys, jonka puheenjohtajana toimin.

Suomessa voi Sipin mielestä olla iloinen maanpuolustushengestä.

Tunteet nousevat varmaan pintaan, kun tajuamme kuinka nuoria he olivat. Kalervo Sipi

– Se on kansainvälisestikin vertaillen hyvissä kantimissa. Taustana ovat meidän käymämme sodat. Talvisota oli yhdistävä voima ja jatkosodassakaan emme menettäneet itsenäisyyttämme. Suomalaiset ovat perusluonteeltaan isänmaallisia.

Kalevankankaalla itsenäisyyspäivänä kello 12 järjestettävään kunniavartioon kenraalimajuri pukeutuu paraatipukuun. Kalervo Sipi menee tekemään kunniaa pirkka-hämäläisten kenraalin, Aaro Pajarin muistomerkille. Ikä ei täsmää, mutta sotilasarvo on sama.

Illalla Sipi osallistuu presidentin vastaanotolle.

– Tänä vuonna itsenäisyyspäivä saa huikean kruunun. Tasavallan presidentti tutustui keväällä Pajarin poikien näyttelyyn museokeskus Vapriikissa. Yhtäkkiä Pajarin poikien perinneyhdistyksen puheenjohtajalle tipahti postiluukusta kutsu linnan juhliin.

Lue myös: 38-vuotias Pekka kunnioittaa samanikäisenä sodassa menehtyneen pappansa muistoa – "Se jää ikuisesti mieleen"

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on tänään hyväksynyt ehdollisena yrityskaupan, jossa Scandic Hotels Oy ostaa Restel Hotellit Oy:n. Kaupan hyväksymisen ehtoina virasto velvoitti Scandicin myymään kilpailijoilleen yhden hotellin Porissa, Lahdessa ja Kuopiossa.

Scandic sitoutuu myös siihen, että se ei hanki itselleen kahta Lappeenrannassa ja kahta Vantaalla suunnitteilla olevaa uutta hotellia, eikä hanki myymiään hotelleja takaisin itselleen, virasto kertoo tiedotteessa.

Restelin hotelleja ovat muun muassa Cumulukset ja Holiday Innit. Yhteensä Scandic osti siltä 43 hotellia, joissa on ollut noin 1 300 työntekijää. Scandicilla on entuudestaan Suomessa 28 hotellia.

Yrityskaupan myötä Scandicista tulisi myyntituloltaan Suomen suurin hotelliketju noin 30 prosentin valtakunnallisella markkinaosuudella. Merkittävimmällä kilpailijalla, S-ryhmällä on 53 hotellia ja 20-25 prosentin valtakunnallinen markkinaosuus.

Kielteisiä kilpailuvaikutuksia viidessä kaupungissa

Viraston selvitysten perusteella yrityskaupalla on kielteisiä vaikutuksia kilpailulle Porin, Lahden, Kuopion, Lappeenrannan ja Vantaan majoitusmarkkinoilla. Viraston mukaan näiden paikkakuntien hotellimarkkinat ovat jo valmiiksi keskittyneet ja keskittyisivät yrityskaupan seurauksena entisestään.

KKV:n selvitysten perusteella Lappeenrannassa ja Vantaalla avautuu uusia hotelleja seuraavien 2-3 vuoden aikana. Virasto velvoitti Scandicia sitoutumaan siihen, että se ei tule kummallakaan paikkakunnalla hankkimaan kyseisiä hotelleja itselleen. KKV arvioi, että uusien hotellien alalle tulo vähentää Scandicin markkinavoimaa ja kilpailuongelmia.

Scandic pyrkii löytämään ostajat myytäville hotelleille ensin itse, mutta tietyn määräajan jälkeen myyntiä ryhtyy toteuttamaan kaupan osapuolista riippumaton uskottu mies. Myynnille asetettuja määräaikoja ei anneta julkisuuteen.

Hotellikaupasta kerrottiin kesäkuussa.

Lahtelainen Tuomas Salminen sai tiedon saapuneesta paketista tekstiviestillä. Hämmästys oli suuri, että paketti olikin saapunut naapurikunta Hollolaan, vaikka lähiposti olisi 500 metrin päässä. Noutopiste on yksi Postin perustamista väliaikaisista palvelupisteistä, jolla pyritään purkamaan joulun pakettiruuhkaa.

Salmiselle kertyi paketin hakumatkaa edestakaisin kahdeksan kilometriä.

– Paikkaa ei ollut merkitty tarkasti Postin karttaan. Kävin kyselemässä läheisestä supermarketista, että onko väliaikainen noutopiste siellä. Henkilöstö ei tiennyt koko asiasta. Puolen tunnin etsimisen jälkeen löysin terminaalin, joka näytti olevan pimeänä.

Salminen päätteli kuitenkin pihassa olleista Postin ajoneuvoista, että väliaikainen noutopiste sijaitsee terminaalissa.

– Postin kylttiä en meinannut aluksi edes havaita. Ovi oli lukossa, mutta sisällä ollut työntekijä huomasi minut. Hän totesi, että "Onhan tänne vähän hankala löytää". Sitten sain paketin käteeni.

Posti on lisännyt opasteita

Posti perusti marraskuun lopussa yli 100 väliaikaista noutopistettä purkaakseen joulun pakettiruuhkaa. Noutopisteistä on haettu jo yli 100 000 lähetystä. Erityisesti pisteiden sijainti on herättänyt ihmetystä mediassa ja sosiaalisessa mediassa.

– Väliaikainen noutopiste ei saisi sijaita yli kolmen kilometrin päässä vakituisesta noutopisteestä, joten ollaanhan tässä Lahden tapauksessa hyväksytyn rajan ääripäässä. Muutamia palautteita olemme saaneetkin siitä, että noutopistettä ei ole löydetty. Olemme nyt lisänneet kylttejä ja opasteita, kertoo Postin liiketoimintajohtaja Kati Nevalainen.

Puolen tunnin etsimisen jälkeen löysin terminaalin, joka näytti olevan pimeänä. Tuomas Salminen

Tuomas Salminen miettii, että hänen tekemänsä ajomatka naapurikunta Hollolaan olisi voinut olla esimerkiksi autottomalla vanhukselle vaikeasti toteutettava.

– Määränpäähän pitäisi mennä kahdella bussilla, joten aikaa tuhraantuisi helposti parikin tuntia.

Lahtelaiseen pysäköintihalliin kurvaa Audi, jonka rattia kääntää Eero Valkama. Vieressä pelkääjän paikalla istuu Jonna Mäyrä, vaikka hänelläkin olisi ajokortti.

Orimattilalainen pariskunta pitää autoilijavalintaa luonnollisena ratkaisuna.

– Auto on omani, siksi ajan. Jos Jonna omistaisi auton, tilanne olisi päinvastoin, sanoo Eero Valkama.

Jonna Mäyrä kertoo ajaneensa itse vielä silloin, kun hänellä oli oma auto.

– Ehkä jotkut iäkkäämmät miehet luulevat, että naiset eivät osaa ajaa ja tarttuvat siksi itse rattiin, toteaa Jonna Mäyrä.

Auto on omani, siksi ajan. Eero Valkama

Vaikka tasa-arvon tuulet puhaltavat Suomessa esimerkiksi sukupuolineutraaleina ammattinimikkeinä, autoilussa on vahva miehinen leima. Tämä käy ilmi Ylen WSP Finland Oy:ltä tilaamista liikennetiedoista. Yritys tuottaa dataa muun muassa Liikennevirastolle.

Kun kyydittävänä on oma puoliso, mies on tavallisimmin ratin takana – nainen siis ajaa harvoin, jos mies on autossa. Silloin kun nainen ajaa, kyyditsee hän etenkin lapsia eikä niinkään puolisoaan, kertoo vuoden 2012 henkilöliikennetutkimuksesta juuri koostettu uusi data.

Pohjana tiedoille ovat yli 12 000 suomalaiselle puhelimitse tehdyt liikennettä koskevat haastattelut. Selvitettävänä olleista matkoista otettiin mukaan vain henkilöautolla kuljettajana tehdyt matkat, joilla jotakuta henkilöä on myös kyyditty, saatettu, viety tai noudettu.

– Näin saatiin selville kuka ajaa silloin, kun puolisot ovat samassa autossa. Se että mies on näissä tilanteissa pääsääntöisesti ratissa, näkyy ihmisten antamista vastauksista selvästi, vaikka aivan tarkkaa osuutta emme tiedäkään, toteaa erityisasiantuntija Virpi Pastinen WSP Finland Oy:stä.

Kaikista henkilöautolla ajetuista kilometreistä 66 prosenttia on miesten ajamia.

Naiset kyyditsevät lapsia pikkuautolla

Liikennetutkija ei ylläty autoilun miehisestä maailmasta. Erityisesti nuorilla miehillä on tutkimustiedon mukaan taipumus arvioida omaa ajotaitoaan muita paremmaksi, sanoo tutkija Ida Maasalo Helsingin yliopistosta.

– Tämä voi lisätä turhaa riskinottoa ja sitä kautta kolarointiriskiä. Toisaalta tutkimusten mukaan naiset mielletään usein stereotyyppisesti ajotaidoltaan huonommiksi kuljettajiksi.

– Nuorille miehille ominainen ajotaidon yliarviointi tai naisten pitäminen huonoina kuskeina ei tosin välttämättä selitä sitä, että mies valitaan useammin kuljettajaksi, miettii Maasalo.

Hänen väitöskirjatyönsä alustavien tulosten mukaan naiset kyyditsevät lapsiaan miehiä useammin pikkuautoilla. Tämä lisää vakavan onnettomuuden riskiä kolarin tapahtuessa.

– Ajotaitoa kannattaa kuitenkin pitää yllä, sillä onnettomuusriski kasvaa ajokilometrien vähetessä. Tutkimusten mukaan iäkkäät naiset luopuvat ajokortistaan usein ennen miehiä. Näin tapahtuu usein heille, jotka ovat ajaneet elämässään vain vähän, kertoo Maasalo.

Maasalo tosin huomauttaa, että joskus ajokortista luopuminen voi olla viisautta, jos huomaa ajotaitonsa heikentyneen. Myös julkisten liikkumavälineiden käyttämiseen siirtyminen ekologisesta näkökulmasta saattaa olla syynä autoilun jättämiseen.

Se ajaa, joka nauttii?

Seuraavaksi parkkihalliin karauttaa orimattilalainen lapsiperhe Peugeot-farmarilla. Tässäkin tapauksessa ratin takana on mies.

– Luotan hänen ajamiseensa. Itse ajan nykyisin harvemmin, koska meillä ei enää ole automaattivaihteista autoa, sanoo Anita Kannistola.

Klaus Kannistola on entinen yhdistelmäajoneuvon kuljettaja, mutta ei siltikään röyhistele ajotaidollaan.

– Anita ei tykkää ajamisesta, joten minä joudun ajamaan. Toisaalta ajaminen on kyllä mukavaa.

Kärkölän Järvelässä kloorifenolin pilaaman pohjaveden puhdistuksessa on koettu raskas takaisku.

Viisi vuotta sitten käynnistetty uudenlainen puhdistuskokeilu kloorifenolien biologisesta hajoittamisesta on jouduttu keskeyttämään. Koskisen Oy hakee nyt ympäristöviranomaisilta lupaa puhdistuksen lopettamiseksi.

Puhdistusmenetelmässä pilaantunutta pohjavettä imeytetään takaisin maaperään ilmastettuna. Lisäksi kloorifenoleja on pyritty poistamaan paikoittain hapetuksella eli asentamalla pohjavesiputkiin kalsiumperiksidipanoksia.

Aluksi hyvin sujunut puhdistus on keskeytetty tänä vuonna imeytyskaivoon muodostuneiden rautasaostumien vuoksi. Keskeytyksen jälkeen kloorifenolipitoisuudet ovat kääntyneet nousuun, mikä johtuu kloorifenolin pilaaman pohjaveden virtauksista.

Arvioiden mukaan lähes kolme neljösosaaa pilaantuneen alueen pohjavedestä saatiin puhdistettua ennen keskeytystä.

Hämeen Ely-keskuksen mielestä puhdistus nykytekniikalla voidaan lopettaa.

Koskisen Oy:ltä perätään kuitenkin selvitystä muista keinoista poistaa ympäristömyrkyt pohjavedestä, koska myrkkypitoisuudet Järvelän pohjavedessä ovat vielä moninkertaiset talousveden laatuvaatimukseen nähden.

Ympäristömyrkkyjä pohjaveteen pääsi Koskisen Oy:llä 1970-luvun puolivälissä tapahtuneen palon jäljiltä. Kloorifenolionnettomuus paljastui kuitenkin vasta vuonna 1988. Kloorifenolia oli vuosien ajan levinnyt pohjaveteen ja Valkjärveen. Tapahtunutta pidetään aikansa suurimpana ympäristöonnettomuutena Suomessa.

Kun pohjaveden saastuminen paljastui, Norringin vedenottamo suljettiin. Nykyisin kärköläläisille otetaan pohjavetta kolmesta eri vedenottamosta, joista Korinlähde on suurin.

Hannele Vahantilalle on kertynyt muutaman viime vuoden aikana kiloja. Kymmenen, jos tarkkoja ollaan.

Hollolalaislääkärin verenpaine on noussut ja osaksi arkea ovat tulleet verenpainelääkkeet.

– Sinne sohvalle tottuu työpäivän jälkeen. Siellä on niin mukava napostella. Sitten kertyy se kymppi painoa, niin kuin minullekin. Sitten liikkuminen käy entistä työläämmäksi.

Vielä reilu kaksi vuotta sitten Vahantila liikkui kolme tuntia päivässä ja juoksi maratoneja.

Kuusikymppinen yksityislääkäri on aina liikkunut paljon. Ennen töihin lähtöä hänellä oli tapana juosta kymmenen kilometrin lenkki, ja työmatkat Hollolasta Lahteen ja Nastolaan taittuivat polkupyörällä.

Kaksi vuotta sitten hän innostui punttisalitreenistä, hankki personal trainerin ja ryhtyi nostamaan rautaa. Painonnoston seurauksena Vahantilan kaularankaan tuli välilevynpullistuma. Edessä oli kuuden viikon sairasloma.

Vahantila lysähti sohvalle potemaan hermokipuja, eikä noussut sen koommin.

– Töitä kävin hoitamassa sen verran, mitä pystyin. Muuta en voinut tehdä. Sitten lössähti kaikki.

Sohvan pohjalla Vahantila löysi uusia piirteitä itsestään.

– En tiennyt, että olen herkkusuu. Sohvalla on mahtavaa olla ja napsia. Olen huomannut, että olenkin aika heikko tyyppi luonteeltani.

Painoindeksi näytti 27,5. Hälyttävämpi muutos oli kuitenkin mielialassa ja omassa jaksamisessa.

– Painon tuoma ongelma on, ettei jaksa. Laittaa sukat jalkaan, niin maha ottaa vastaan. Arki muuttuu epämukavaksi. Minähän kuolen tätä menoa sydän- ja verisuonisairauksiin ja kohta on diabetes.

Lokakuussa Vahantila täytti 60. Lääkäri päätti tehdän käännöksen elämässään ja kertoi siitä julkisesti. Hän koki, ettei ole oikeutettu saarnaamaan asiakkailleen liikakiloista, jos omalle vyötärölle on kertynyt kiloja.

Vahantila teki julkisen laihdutuslupauksen Facebookissa.

– Tein sellaisen kuntotestin, että katsoin peiliin ja totesin, että herraisä, mitkä makkarat vyötäröllä. Olen tehnyt kotikäyntejä kohta 30 vuotta ja yhdeksänkin kerrosta olen juossut laukut kainalossa. Nyt menen yhden tai kerrosta, loput hissillä. Kun ei jaksa. Henki loppuu ja jalat ovat hapoilla.

Vahantila tarttui käsipainoihin muutama viikko sitten, eikä oikeastaan tiennyt mihin ryhtyi. Hän kun oli aina ollut hyvässä kunnossa.

– En ole ennen tämmöistä kokenut. En olisi voinut ikinä ymmärtää, kuinka vaikeata se on.

Vahantila on viimeisen kahden vuoden aikana yrittänyt elämäntaparemonttia muutamaan otteeseen. Täysillä, hieman veren maku suussa. Kun tuloksia ei ole tullut nopeasti, myös treenaaminen on jäänyt.

– Alitajunnassa jyskyttää, että olisi pakko tehdä. Ja kuitenkaan ei saa tehtyä.

Entinen maratoonari ei nauttinutkaan juoksemista enää.

– Ennen sain endorfiinipaukkuja, kun juoksin. Nyt, kun kunto on romahtanut ja lähtee liikkumaan, niin eihän niitä tule. Tulee vain tuska, että tämä on inhottavaa. Ettei voi, eikä halua.

Julkisen punkeroksi tunnustautumisen jälkeen vastaanotolle on tullut asiakkaita, jotka ovat myöntäneet olevansa samassa tilanteessa Vahantilan kanssa.

– On toisaalta hyvä, että on itsellä samanlainen ongelma. Voin ottaa esille, että olen nyt itse tekemässä tällaista remonttia, koska sairastun, kun olen tässä kunnossa.

Vahantilan mukaan moni tarvitsee lääkärin, jolle voi sanoa suoraan, että auta, olen ylipainoinen. Ja että on lääkäri, joka vastaa: niin minäkin.

– On mahtavaa näyttää, että on niitä läskejä täälläkin, mutta kyllä ne lähtee!

Liian moni kärsii ylipainon takia häpeästä, Vahantila sanoo. Hän toivookin, että myös julkisuudessa käytäisiin enemmän keskustelua ylipainosta.

Kilot saattavat yllättää kenet tahansa.

– Sehän se olisikin, että se kymmenen kiloa tulisi kerralla. Mutta kun se tulee pikku hiljaa, niin että siihen tottuu, hän huokaa.

Nyt Vahantila on päättänyt tehdä remontin toisin. Hän käy reippaalla kävelyllä kahdesti viikossa, ja kaksi kertaa viikossa ohjelmassa on lihaskuntotreeniä.

Herraisä, mitkä makkarat vyötäröllä. Hannele Vahantila

Vahantilan poika on tehnyt ohjelman, jota äiti orjallisesti noudattaa. Treenit on merkattu kalenteriin, ja Vahantila suhtautuu ohjelmaan kuin työhönsä.

Ei liian raskaasti, mutta kurinalaisesti.

– Se on sillä tavalla, että kaikki elokuvat, ystävät ja muu tulee sen jälkeen, kun mä olen ensin tehnyt kävelyt ja treenit. Se on vähän kuin työ.

Kahdessa viikossa on kadonnut 1,3 kiloa.

Himoliikkujaksi Vahantila ei enää halaja. Hän haluaisi olla terve.

Tavoitteena on pudottaa kymmenen kiloa kesään mennessä. Sen jälkeen vyötärö alkaa olla siinä kunnossa, että intohimoinen juoksija pystyy taas nauttimaan lenkkipoluista, Vahantila sanoo.

– Entisestä elämästä tiedän, että se palkitsee. Että sitä oikein odottaa ja siitä nauttii.